Olen jo valmiiksi pahoillani antamastani pisteytyksestä, mutta ei auta.

Jos verrataan tätä ja muita 20-luvun filmejä, tämä varmasti yltää kärkikastiin, mutta jos taas ajatellaan koko elokuvateollisuuden tuotoksia ja mietitään niiden parhaimmistoa ilman erillistä (mahdollisesti aikasidonnaista) "klassikko"-luokkaa, ei elokuva valitettavasti ole millään mittarilla kovin persoonallinen tai hätkähdyttävä. Jokaisella on tietysti oma tapansa arvostella ja pisteyttää elokuvia, mutta itse lähden siitä periaatteesta kannattaako elokuvan katsomiseen käyttää esim. vapaata perjantai-iltaa: onko se tarpeeksi viihdyttävä, koskettava tai muuten ajatuksia herättävä.

Huolimatta muutamista hauskoista oivalluksista ja kohtauksista Chaplinin pojan tarina oli aika ennalta-arvattava eikä järin mielenkiintoinen (totta kai mykkäelokuvissa on tiettyjä rajoituksia, mutta silti). Tunnettakin oli mukana, mutta ei sitäkään mitenkään poikkeuksellisessa määrin (tekeekö tässä elokuvassa tunteista poikkeuksellisia se että niitä osoittavat päähahmot ovat miespuolisia, vai se että kuvataan 1900-luvun alkua jolloin varsinaisia nyyhkyleffoja ei kai ollut varsinaisesti edes olemassa?) Elokuvaa ei tee mieli katsoa toista kertaa, vaikka se onkin klassikkona paikkansa ansainnut.

Pakko kuitenkin myöntää, että Chaplin on yllättävän charmikas ja muutenkin vakavasti otettava näyttelijä. Kyllähän se hellän isänkin näytteleminen sujui erinomaisesti. Siitä plussaa.