Arvostelu

Turha ja älytön toisto

Tämä elokuva on asia, mitä on todella mahdotonta käsittää. En voi ymmärtää, miksi Carrielle piti tehdä jatkoa. Siinä missä ensimmäinen Carrie oli monien Oscar-palkintojen arvoinen mestariteos Stephen Kingin ensimmäisen romaanin pohjalta, tämä toinen osa on turha ja älytön toisto.

On kulunut muutamia vuosia siitä, kun Carrie White teki tuhojaan. Nyt on vuorossa Rachel Lang, jolla on telekineettisiä kykyjä kuten Carriella oli. Carrien tuhopoltolta selvinnyt Sue Snell alkaa tutkia Rachelin menneisyyttä saaden selville jotain kammottavaa. Sillä aikaa pieni nuorisoporukka alkaa tehdä jäynää Rachelille, mikä ei loppujen lopuksi tuttuun tapaan tiedä hyvää.

Kauhussa ei tietenkään onnistuta, mutta sama ongelma on viihdyttävyydessä. Ohjaaja Katt Shea ja käsikirjoittaja Rafael Moreu onnistuivat ainoastaan tekemään hutiloidun hirvityksen, joka on suorastaan häpeällinen Carrien jatkoksi. Eikä siihen auta sekään, että leffaan on lisätty väkivaltaa ja valotusta siihen, miten nämä yliluonnoliset kyvyt ovat lähtöisin.

Emily Bergl ei alussa vakuuta näyttelijätaidoillaan Rachelin roolissa, mutta loppua kohden tämän työ alkaa olla hiukan paranemaan päin. Amy Irvingin näkeminen Suen roolissa on varsin hyvä juttu, vaikkei se riitä pelastamaan tätä tuhoon tuomittua leffaa. Loput näyttelijöistä ovat ylinäytteleviä tai liian huonosti eläytyviä palikkapäitä, joille on kirjoitettu turhan kliseiset ja yhden luonteenpiirteen omaavat roolihahmot.

Elokuva on siis pelkkää raiskausta ensimmäistä kohtaan. Leffa ei ole muuta kuin epätoivoista pelotteluyritystä ja teinisirkusta pitäen sisällään todella huonon loppukohtauksen. En suosittele kenellekkään tätä katsottavaksi, vaikka olisi kuinka Kingille uskollinen.

Pisteet: rating 20,000

Blairoid
Käyttäjä, 76 arvostelua
Arvosteltu: 24.02.2009
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Scarface - arpinaama
Scarface - arpinaama arvosana 4,42
Scarface - arpinaama
Once Upon a Time in America - suuri gangsterisota
Once Upon a Time in America - suuri gangsterisota arvosana 4,30
Once Upon a Time in America - suuri gangsterisota
Auringonnousu
Auringonnousu arvosana 3,92
Auringonnousu
American Beauty
American Beauty arvosana 4,09
American Beauty

Elokuvan tiedot

Carrie 2
Carrie 2 arvosana 2,05

Carrie 2 (1999)

Alkuperäinen nimi: The Rage: Carrie 2

Genret:
Draama,
Valmistusvuosi:
1999
Pituus:
104 min
Ohjaajat:
Katt Shea
Käsikirjoittajat:
Rafael Moreu, Stephen King
Pääosanäyttelijät:
Amy Irving, Charlotte Ayanna, Dylan Bruno, Emily Bergl, Jason London, J. Smith-Cameron, Rachel Blanchard, Zachery Ty Bryan
Maat:
USA
Kielet:
englanti