Blue Velvet - ja sinisempi oli yö (1986)

Pisteytyksiä: 499
Tarkka arvo: 4.105
Arvosteluja: 6
Kommentteja: 75
Alkuperäinen nimi: Blue Velvet
- Ohjaajat:
- David Lynch
- Käsikirjoittajat:
- David Lynch
- Pääosanäyttelijät:
- Dean Stockwell, Dennis Hopper, Isabella Rossellini, Kyle MacLachlan, Laura Dern
- Maat:
- USA
- Kielet:
- englanti
Arvostelut
Lynchin taito elokuvan estetiikassa näkyy tässä teoksessa.
Ollaan pienessä Lumbertonin kaupungissa joskus 50-luvulla. Nuorukainen Jeffrey Beaumont (McLachlan) palaa sairaalasta, missä hän kävi tapaamassa sairastunutta isäänsä. Hän löytää korvan ja uteliaisuus luonnollisesti herää. Apua hän saa sheriffin tyttäreltä, Sandylta (Dern) ja saa selville että paikallisen yökerholaulajattaren, Dorothy Vallensin (Rossellini) olevan kiristyksen kohde. Kiristäjä on sekopäisen raivopäinen kahjo Frank Booth (Hopper), jonka sanavarasto ei loista monipuolisuudella.
David Lynchin taito elokuvan estetiikassa näkyy tässä teoksessa. Kuvasto on jo alkukohtauksesta lähtien kaunista, mutta kuitenkin hieman vinoutunutta. Angelo Badalamenti on säveltänyt komean musiikin ja kokonaisuuden taustalla on maailman omituisuus, jonka voi kuvata vain Missoulan kirous elokuvamaailmalle. Pikkukaupungin pinnan alla piilossa lymyilevät perversiot, rikokset ja draama ovat Blue Velvetin rakenteita.
Koska kyseessä on Lynchin elokuva, henkilöhahmot ovat tärkeitä. MacLachlanin Jeffrey on melkoisen uskottava hyvätahtoisena nuorukaisena, jonka uteliaisuus saa enemmän kuin tarpeeksi ravintoa ja Laura Dern suorastaan säteilee naapurin kaunottarena. Tämän hyväluontoisen parin vastapainona on Frank Booth Hopperin hulluuden ja ylinäyttelyn rajoilla - ja joskus sen ylittävä suoritus. Jos pitää löytää todellinen elokuvallinen pahis, niin Frank on sitä. Hän kiroaa, sekoilee ja on täysin ennalta-arvaamaton renttu joka on myös rikollinen. Isabella Rossellini on uskomaton Dorothyna, joka vaikuttaa jopa nauttivan sairaista leikeistä joihin Frank häntä kiristää ja on myös oppinut omiakin asioita. Ehkäpä alistettu yökerhokaunotar ei olekaan niin paljoa uhri ja ehkäpä karski kiroilija-Frank on riippuvainen paitsi ilokaasusta, myös uhristaan. Näiden kahden suhde, jonka psykologista luonnetta kuvataan vain yhdellä hienolla kohtauksella on rujoudestaan huolimatta kaunis.
Blue Velvet ottaa tyypillisen, luonnosmaisten henkilöiden täyttämän kaupungin ja iskee sen kiiltokuvamaiseen pintaan syvän ja rosoisen naarmun. Yksinkertainen rikosjuoni on mukana vain selittämässä syy moiseen naarmaisuun.
Hieno elokuva ja Lynchin onnistuneimpia teoksia. Voimakas audiovisuaalinen ilme yhdistyy yksinkertaisen juonen kanssa ja luo jotain katsojalle merkittävää.
nimimerkki: Jurpo
Pisteet: rating 80,000

Jurpo
Tähtääjä , 1442 arvostelua
Arvosteltu: 03.08.2006
Katsottu: DVD


Aiheeseen liittyvät uutiset
Kulttituotantojen kasvo Dean Stockwell 1936 – 2021
Yhdysvaltalaisnäyttelijä Dean Stockwell on kuollut. 85-vuotispäiviään tänä vuonna viettänyt Stockwell nukkui pois rauhallisesti kotonaan sunnuntaina 7.11. Pitk... Lue loput
R. Isoviita 09.11.2021 klo 02:23
Ohjaaja James Gunn esitteli maailmalle ehkä häröimmät polttarit pitkään aikaan
Guardians of the Galaxy -elokuvistaan tunnettu ohjaaja James Gunn on ilahduttanut maailmaa esittelemällä videon ystävänsä polttaribileistä sosiaalisessa medias... Lue loput
R. Isoviita 25.05.2018 klo 01:10
Ystävänpäivä ex-lapsitähtien seurassa
Kuluvan viikon maanantaina 85 vuoden iässä menehtyneen näyttelijä Shirley Templen (kuvassa) muistoksi ja ystävänpäivän kunniaksi käsittelemme tällä erää ex-lap... Lue loput
Z.E 14.02.2014 klo 09:16
Saman kategorian TOP-leffoja




Suosituksia
Kommentit
Arvostelut
Lynchin taito elokuvan estetiikassa näkyy tässä teoksessa.
rating 80,000
Jurpo 03.08.2006 22:04
Leffassa yhdistyy monia eri genrejä juuri soppivalla syötöllä.
rating 100,000
andy 26.06.2006 20:29
David Lynchin mestariteos, jota ei missään nimessä kannata jättää väliin.
rating 100,000
The Wolf 14.12.2005 20:04
Katmand0r
Käyttäjä
16.03.23 klo 22:50
Juki
Käyttäjä
29.08.18 klo 21:14
OneMoreGoddamnHippieAndMyHeadWillExplode
Käyttäjä
07.08.16 klo 00:50
norman_bates
Käyttäjä
28.06.15 klo 17:22