En ole mikään Blade Runner-fani. Katsoin ekan osan ekaa kertaa viisi vuotta sitten ja petyin, tänä vuonna toisen kerran enkä edelleenkään lämmennyt sille. Mitä sitten tapahtui että niin pidin tästä? Mielestäni maailmaa oli mietitty tarkemmin, ja vaikka sitä ei paljoa oikeasti näytetty, tuntui kuin tietäisin mitä siellä on tapahtunut ja millaista siellä on. Visuaalinen puoli auttoi paljon asiaa, mutta miten on silti mahdollista tuntea koko maailma näkemättä edes sitä? Elokuvan taikaa parhaimmillaan. Ryan Gosling sopi rooliin kuin nakutettu, eikä muissakaan ole valittamista. Paitsi Jared Letossa. En tiedä onko vika näyttelijässä, kirjoituksessa vai molemmissa mutta tyypin läsnäolo pilasi aina koko leffan kun häntä näytettiin. Minusta tuntui että hahmo oli ihan väärästä leffasta, jostain supersankarileffasta tai jotain mutta ei sopinut yhtään tähän maailmaan. Ryan Goslingin ja Harrison Fordin tappelukohtaus oli huvittava ja se toi mieleen Only God Forgivesin hienon tappelukohtauksen. Muistaakseni tässä oli enemmänkin epämääräisiä leffaviittauksia, Apinoiden planeetta tuli mieleen eräästä patsas-kohtauksesta vaikka en olekaan varma oliko se tekijöillä mielessä. Kaikki ne saattavat olla vain kuvitelmaa, paitsi ne jotka viittaavat selkeästi ykkösosaan. Tekisi mieleni tietää maailmasta lisää, se kertoi vähän mutta juuri sen verran että se riitti ja mielikuvitukselle jäi tilaa. Lopetus on hyvä ja se voisi jäädä tuohonkin mutta siinä on sopivasti tehty tilaa mahdolliselle jatko-osalle. Harmikseni leffaa varten tehdyt lyhärit eivät oikein avanneet maailmaa, ja vain yksi niistä oli hyvä (se animaatio). Pidin leffan hitaudesta, leffa ei silti tuntunut 2,5 tuntia pitkältä. Siinä oli sopivan utuinen tunnelma ja mysteeri tuntui oikeasti mysteeriltä. Joskin luulin eräästä jutusta että onko tämä nyt näin helppo, sitten tuli helpotuksen huokaus kun ei se sitten mennytkään ihan niin kuin luulin. Olisin ollutkin pettynyt jos se olisi ollut liian suoraviivainen. Oli pakko katsoa kuka tämä ohjaaja on, olen nähnyt Denis Villeneuvelta Prisonersin ja Arrivalin joista pidin ensin mainitusta muttei Arrivalissakaan hirvittävää vikaa ollut ja siinäkin oli jännä mysteeri taustalla. Sicariota en jaksanut aikoinaan puolta tuntia pidempään mutta kaiketi sitä pitää yrittää nyt sitten uudelleen. Mutta niin, pidin tästä leffasta sen tunnelman, mysteerin, hyvin rakennetun maailman ja Ryan Goslingin takia. Lisänä mainittakoon että tämä herätti paljon enemmän ajatuksia kuin alkuperäinen, joskin pidin enemmän alkuperäisen visuaalisuudesta. Jos pitää jatko-osasta enemmän kuin alkuperäisestä, on jatko-osa enemmän kuin onnistunut! Tällaiseen tapaukseen törmää harvemmin ja se on aina positiivinen yllätys.

2049:n tunnelma ja visuaalisuus toimii alkuperäisen eri leikkauksia monta kymmentä kertaa katsoneelle, kuten myös muutaman vanhan kasvon mukana oleminen lämmitti mieltä. Juoni vaan aika mitäänsanomaton kuten myös pääpahis ja lopputaistot. Jos ei olisi jatko-osa ja Blade Runner, niin ois vaan keskinkertainen sci-fi. Annan uuden mahdollisuuden kun hankin kotia katsottavaksi. Teatterissa nähtynä, 3/5

Höh. En tykännyt niin paljon kuin olisin halunnut. Hulppean visuaalinen elokuva (vaikka välillä kaipasin 80-luvun orgaanisemman estetiikan tehoa) ja elokuva alkaa lupaavissa merkeissä. Ryan Goslingin esittämästä agentti K:sta löytyy puhuttelevaa surumielisyyttä, mutta muut hahmot tuntuvat laimeilta. Rutger Hauerin karismaa ja tuimuutta ei kyllä Jared Letosta tai Sylvia Hoeksista tällä kertaa löydy. Harrison Ford vetää kyllä ihan hyvää settiä, mutta hänenkin rooli elokuvassa tuntuu väkinäiseltä.

Mutta joo, pirun hienosti leffakangas täytetään ja ambient musat luovat passelia tunnelmaa, mutta odotin elokuvan olevan juoneltaan vähemmän perinteisempi hollywood-touhotus. Tätä uutta Blade Runneria vaivaa vähän sama kuin Arrivalia: paljon kauniita lankoja ja neulontakuviota, mutta päättelytaidot eivät ole ihan kohdallaan.

Pitkähköstä kestosta huolimatta elokuva on jotenkin vajaan tuntuinen ja matkan varrella asioita selitetään turhan vaikeasti ja monitulkintaisesti. Tämä tosin on tyypillistä Blade Runnerille ja jättää ovelasti tilaa jatko-osille.

Elokuvan äänimaailma on maininnan arvoinen, mutta visuaalit eivät mielestäni yllä 35-vuotiaan ensimmäisen osan tasolle: Los Angeles ja sen ympäristöt vaikuttavat nyt melko hengettömiltä copy+paste-tuotoksilta, missä rakennusten tai elementtien suuri määrä tuntuu olevan pääasia. Kiinnostavia yksityiskohtia on siten melko vähän - tai ainakin minun oli hankala havaita niitä vahvojen sumu- ja värifiltterien seasta. Elokuva pitänee katsoa 4K-laatuisena, jotta siitä saisi visuaalisesti kaiken irti.

Parhaimmillaan Blade Runner 2049 on hypnoottinen ja immersiivinen kokemus, mutta vain tietyssä mielentilassa.

En sanoisi, että tässä on jatko-osa, jota Blade Runner tarvitsisi. Siitä huolimatta Villeneuven elokuva toimii itsenäisenä tieteiselokuvanakin komeasti, olkoonkin Blade Runner-fanille pienoinen pettymys. Yhdeltä istumalta on tämänkaltaisesta elokuvasta vaikea muodostaa lopullista käsitystä: olihan Blade Runner 12-vuotiaalle meikäläiselle "ihan surkea", kunnes se kohosi myöhemmin lempielokuvakseni.

2049 laajentaa aiempaa universumia rohekasti uusille alueille ja laajempaan kokonaisuuteen. Hyvä niin, elokuvaa ei ole suoraan apinoitu edellisestä tai pilattu kököllä fan servicella. Visuaalisuus on hengästyttävän hienoa, mutta suurelta osin jo vuosikymmeniä tehdyn pohjatyön ansiosta. Sama koskee sinänsä hienosti Vangeliksen sävyjä tapailevaa scorea, joka saavuttaa huippunsa kuitenkin vasta vanhasta elokuvasta lainatun sävelmän kohdalla.

Blade Runner on minulle henkilökohtainen hengailuelokuva, ja siksi suosikkini. Se ei ole erityisen juonivetoinen tai poikkeuksellisen hyvin näyteltykään elokuva: sen maailma on vain sellainen, johon jaksaa uppoutua vaikka joka päivä. Ja se on niin hyvin tehty, että jatko-osa ei väkisinkään saa toisinnettua samaa tunnetta. Myönnettäköön, että juoneltaan 2049 on kunnianhimoisempi ja vetävämpi kuin laahustava edeltäjänsä. Juoni vaatii aikaa, ja myös tässä on haluttu laahustetaa sen verran, että kesto alkaa puuduttaa. Voi olla, että alkuperäisen pienempi näyttämö toimii dekkarimaisena leffana paremmin. Nyt kun kupla on puhkaistu ja astuttu laajemmalle skaalalle, ei maailma tunnu yhtä kiehtovalta, kun siitä tietää liikaa.

Scottin Blade Runnerin juoni on putki, jossa darrainen molopääkyttä tappaa robotteja, mutta samalla fiilistellään isoja ihmisyyden teemoja ja jätetään sopivan verran mysteeriä ilmoille. 2049 tuo esiin uusia kiehtovia kysymyksiä esiin, mutta taas juonessaan nojaa ärsyttävään "valittu lapsi"-kuvioon, joka twisteistään huolimatta ei istu universumiin mielestäni hyvin. Eniten vaivaa stoorin rytmitys varsinkin loppupuolella, jossa on liikaa mähinää ja moni muu asia loppuu kuin seinään.

Näyttelystä vielä sen verran, että Gosling on kyllä pokerinaama-mikroilmenäyttelyn ehdoton kingi. Loistava suoritus ja todella monisyisesti kiehtova hahmo. Fordin mukanaolo tuntuu valitettavasti väkinäiseltä markkinointikikalta, eikä jaksa erityisesti innostaa. Leton "pahiksen" hahmo on tylsin hetkeen, ja hänen kätyrireplikanttinsa myös hyvin ärsyttävä. Oikeasti elokuvassa siis toimii vain Goslingin ja tämän rakastettua esittävän Ana de Armaksen kombo.

Yhteenvetona varmasti elokuva, joka saattaa kasvattaa kiinnostavuuttaan myöhemmin katseltuna. Ensinäkemältä sellainen "ihan jees", mutta ei tämä itselleni oikealta Blade Runner -leffalta tuntunut, vaikka niin haluaisikin. Mutta olisi voinut olla huonompikin. Ei auta kuin palata vanhan kunnon Deckardin parissa tuhnuiseen vuoteen 2019.

Blade Runner 2049 on yllättävän hyvin onnistunut jatko-osa ensimmäiselle Blade Runnerille. Elokuvassa seurataan Ryan Goslingin esittämän poliisi K:n työtä löytää replikantteja ja lopulta hän lähtee etsimään Harrison Fordin esittämää Rick Deckardia, joka on ollut kateissa 30-vuotta. Visuaalisesti elokuva on hienoa katsottavaa ja tunnelma on myös kohdillaan. Ryan Gosling sopii hyvin päärooliin ja ei muissakaan näyttelijöissä valittamisen aihetta ole. Ainoastaan elokuvan ainoa heikkous on omasta mielestäni hieman liian pitkä pituus, josta juoni tulee kärsimään elokuvan aikana. Elokuvan tapahtumat olisi voinut kertoa hieman nopeamminkin tai ottaa jotain kohtauksia pois.