Arvostelu

Tämä elokuva on todella poikkeava valtavirran elokuvista, poikkeaa jopa Coenin veljesten elokuvista

Tämä elokuva on todella poikkeava ns. valtavirran elokuvista, poikkeaa jopa Coenin veljesten elokuvista, kuten Iskela asian ilmaisi.

Tarina alkaa joskus 1940-luvun alkupuolella. Maailmansota riehuu Euroopassa. Yhdysvalloissa nuori, runollinen, älykäs ja hieman naivistinen kirjailija Barton Fink (John Turturro) on kirjoittanut näytelmän, jossa hän haluaa tuoda ihmisen sisäisen kauneuden esille. Näytelmä päätyy New Yorkin Broadwaylle asti, jossa se saa hurjan suosion. Voiton huumassa Fink päätyy allekirjoittamaan sopimuksen jossa hän sitoutuu työskentelemään Hollywoodlaiselle, suurelle elokuvayritykselle. Hänet pistetään kirjoittamaan kerrassaan yhdentekevää painielokuvan käsikirjoitusta. Suuri nero valjastetaan suuren ja ahneen yrityksen palvelukseen rustaamaan yhdentekevää käsikirjoitusta!

Elokuva kertoo erittäin hyvin Hollywoodin kulta-ajasta, jolloin käsikirjoittajat olivat vain pieniä helposti korvattavia työntekijöitä elokuvayhtiöissä. Elokuva kertoo luomisen tuskasta sekä siitä, kuinka nuori runoilija, joka on halunnut kuvitella jokaisen ihmisen pohjimmiltaan hyvänä, herää raakaan todellisuuteen, jossa aidosta kauneudesta ei välitetä ja kaikki kaunis pyritään tuottamaan halvaksi massaviihteeksi.

nimimerkki: Ipe

Pisteet: rating 100,000


Vieras Arvosteltu: 01.10.2004
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Taivas ja helvetti
Taivas ja helvetti arvosana 4,29
Taivas ja helvetti
Monty Pythonin Hullu maailma
Monty Pythonin Hullu maailma arvosana 4,10
Monty Pythonin Hullu maailma
Harakiri
Harakiri arvosana 4,21
Harakiri
The Artist
The Artist arvosana 3,83
The Artist

Elokuvan tiedot

Barton Fink
Barton Fink arvosana 3,96
Genret:
Draama,
Valmistusvuosi:
1991
Pituus:
116 min
Ohjaajat:
Ethan Coen, Joel Coen
Käsikirjoittajat:
Ethan Coen, Joel Coen
Pääosanäyttelijät:
John Goodman, John Mahoney, John Turturro, Jon Polito, Judy Davis, Michael Lerner, Steve Buscemi, Tony Shalhoub
Maat:
USA
Kielet:
englanti