Arvostelu

Tämä kuuluu ikimuistoisimpiin ja parhaimpiin Disney-elokuviin.

Miten tätä voi olla unohtamatta? Tämä on (sarjan lisäksi) jäänyt hyvin mieleen pikkupojan ajoista lähtien. Voisi tosiaan nykypäivänä luulla, että kyseessä on jokin rahastusleffa, mutta sitä en usko, kun näin monien vuosien jälkeen tämän uudestaan.

Tässä siis Roope Ankka ja hänen veljenpoikansa Tupu, Hupu ja Lupu sekä Heimo Huima ja Tepa ovat saapuneet aavikolle löytääkseen Collie Baban aarteen. Sen löydettyä he saavat myös käsiinsä mystisen taikalampun, joka pitää tietenkin sisällään hengen. Mukana on myös heitä jahtaava Merlock-velho, jolla on pahat mielessä, jahka saa lampun käsiinsä.

Elokuvan laadussa ei ole moittimista. Se on myös kaikin puolin jännä ja hauska animaatio. Ainut versio, jonka olen koskaan nähnyt, on tämä suomalainen dubbausversio, missä löytyy paljon hyviä suorituksia, mm. Pekka Autivuori Roope Ankan äänenä.

Tämä kuuluu ikimuistoisimpiin ja parhaimpiin Disney-elokuviin. Vaikka leffa ei vedäkään ihan vertoja Aladdinille, Leijonakuninkaalle ja muille samankaltaisille, se on niitä jotka minä hyväksyn oman Disney-kokoelman parhaimpien kastiin. Suosittelen niille, jotka ovat nähneet sarjan, mutta jättäneet tämän välistä!

Pisteet: rating 90,000

Blairoid
Käyttäjä, 76 arvostelua
Arvosteltu: 12.10.2008
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Lupin III: Cagliostron linna
Lupin III: Cagliostron linna arvosana 3,81
Lupin III: Cagliostron linna
Tappajahai
Tappajahai arvosana 4,11
Tappajahai
Hyvät, pahat ja rumat
Hyvät, pahat ja rumat arvosana 4,56
Hyvät, pahat ja rumat
Imperiumin vastaisku
Imperiumin vastaisku arvosana 4,24
Imperiumin vastaisku

Elokuvan tiedot

Ankronikka: Kadonneen lampun metsästäjät
Ankronikka: Kadonneen lampun metsästäjät arvosana 3,65

Ankronikka: Kadonneen lampun metsästäjät (1990)

Alkuperäinen nimi: DuckTales the Movie: Treasure of the Lost Lamp

Genret:
Animaatio,
Valmistusvuosi:
1990
Pituus:
74 min
Ohjaajat:
Bob Hathcock
Käsikirjoittajat:
Alan Burnett
Pääosanäyttelijät:
Alan Young, Christopher Lloyd, Chuck McCann, Joan Gerber, June Foray, Richard Libertini, Rip Taylor, Russi Taylor, Terence McGovern
Maat:
USA, Ranska
Kielet:
englanti