Pistejakauma

1%

0%

0%

2%

2%

10%

18%

36%

20%

12%

Pisteytykset

rating 80,000

Anzalone
Käyttäjä

rating 80,000

Brandon tunnetuimpia rooleja ja ehdottomasti parhaan miespääosan pysti meni oikeaan osoitteeseen. Alaston Satama on hieno suurteos, eikä syyttä pidetä yhtenä 1950-luvun parhaista elokuvista.

ilmastointiteippi
Käyttäjä

rating 80,000

Todella hieno draama elokuva jossa on myös sopivasti jännitystä mutta kuitenkin Marlon Brandon roolisuoritus kruunaa kaiken.

Irwikuva
Käyttäjä

rating 80,000

Väkevä ja ajatuksia herättävä duunariklassikko! Pistää todellakin miettimään, mitä itse tekisi vastaavassa, kiperähkössä, tilanteessa. Kazanin oma kanta, kommunisteja kun on vasikoinut, on toki mahdollista lukea kuvien välistä, mutta onneksi miekkonen tekee työnsä saarnaamatta. Hattua on nostettava myös ajalleen poikkeuksellisen luonnolliselle näyttelijätyölle.

Kauhuhullu
Käyttäjä

rating 80,000

Loppu oli todella hyvä, mutta kokonaisuutena leffa ei niinkään. Ihan hyvät näyttelijät, mutta juonenkulku oli hieman liian hidastempoista.

Matalahiilihappoinen
Käyttäjä

rating 80,000

Parempi elokuva kuin mitä odotin. Vaikken yleensä ole mieltynyt tämän aikakauden leffoihin, tämän parissa silti viihtyi kummasti. Käsikirjoitus on laadukasta, ja sitä tarkemmin tarkastelemalla leffasta löytää aivan uusia ulottuvuuksia. Juoni on aluksi vaisu, mutta loppua kohden tunnelma tiivistyy hienolla tavalla. Tähän vaikuttaa Marlon Brandon hieno roolisuoritus, joka antaa elokuvalle uusia sävyjä, huolimatta siitä että muut näyttelijät eivät oikein tunnu osaavan hommaansa erityisen hyvin. Miellyttävä elokuva jokatapauksessa.

Mowgli
Tykittäjä

rating 80,000

Todella hyvän näyttelemisen ja hienon tunnelman ansiosta tämän parissa viihtyi vallan mainiosti. Marlon Brando tekee onnistuneen roolisuorituksen korruptiota ja syyllisyydentuntemuksiaan vastaan taistelevana satamatyöläisenä. Pidin tästä!

ozzzku
Käyttäjä

rating 80,000

Olipa yllätys. En ollut kuulut elokuvasta muutakuin nimen ja että se on klasikko. Lähdin elokuvaa katsomaan pienellä epävarmuudentunteella johtuen ylistämisestä, casablanca fiiliksestä ja iästä, mutta ensi minuutteilla elokuva saa mukaansa. Marlon brandon hyvä roolisuoritus josta tulee mieleen rocky. Joissakin kohti ehkä hieman ylidramaattisia elkeitä ja elokuvasta meinasi loppua mielenkiinto, mutta hyvä leffa joka on must- see klasikko.

Rainafriikki
Käyttäjä

rating 80,000

Ei aivan täydellinen elokuva,mutta silti loistava rikosdraama joka on Elia Kazanin parhaimpia elokuvia East of Edenin jälkeen.Roolisuoritukset olivat todella hyviä etenkin Marlon Brando ja Lee J. Cobb.

Rambätmän
Käyttäjä

rating 80,000

Loistava elokuva. Yllätin itseni sillä, että pidin tästä näin paljon, vaikka olinkin kuullut tästä kehuja monelta taholta.
Marlon Brando on todella erinomainen roolissaan, enkä löydä yhdestäkään näyttelijästä mitään pahaa sanottavaa. Kokonaisuudessaan koskettava ja yllättävän syvällinen elokuva. Kannattaa ehdottomasti nähdä.

Also Starring
Käyttäjä

rating 80,000

AP
Tähtääjä

rating 80,000

Appelsiini
Käyttäjä

rating 80,000

banaanipalmu
Käyttäjä

rating 80,000

barros
Käyttäjä

rating 80,000

Blisters
Käyttäjä

rating 80,000

byun
Käyttäjä

rating 80,000

Cuagwe
Käyttäjä

rating 80,000

Cuomi
Tähtääjä

rating 80,000

D-McH
Käyttäjä

rating 80,000

Elmo000
Käyttäjä

rating 80,000

eltsu
Käyttäjä

rating 80,000

Floyd
Käyttäjä

rating 80,000

Haahuilija
Käyttäjä

rating 80,000

hell bill
Käyttäjä

rating 80,000

honkytonk
Käyttäjä

rating 80,000

immortale
Käyttäjä

rating 80,000

Iron Cross
Käyttäjä

rating 80,000

jakemil
Käyttäjä

rating 80,000

Jamii
Käyttäjä

rating 80,000

JereLei
Käyttäjä

rating 80,000

JohnRambo
Käyttäjä

rating 80,000

Juusak
Käyttäjä

rating 80,000

Kaamos
Käyttäjä

rating 80,000

Kaltsu
Käyttäjä

rating 80,000

kassu10
Käyttäjä

rating 80,000

Katmand0r
Käyttäjä

rating 80,000

Kay09
Käyttäjä

rating 80,000

keijomies
Käyttäjä

rating 80,000

lenny
Käyttäjä

rating 80,000

Liikavarvaz
Käyttäjä

rating 80,000

M.P.Hietala
Käyttäjä

rating 80,000

mag-67
Käyttäjä

rating 80,000

Michelle78
Käyttäjä

rating 80,000

misakorp
Käyttäjä

rating 80,000

morgan
Käyttäjä

rating 80,000

ms
Käyttäjä

rating 80,000

ossjuh
Käyttäjä

rating 80,000

Punakuu
Käyttäjä

rating 80,000

QT
Käyttäjä

rating 80,000

rustuid
Käyttäjä

rating 80,000

sakelius
Käyttäjä

rating 80,000

Seonsiinä
Käyttäjä

rating 80,000

TaoTao
Käyttäjä

rating 80,000

TatiTeThird
Käyttäjä

rating 80,000

Teflon
Käyttäjä

rating 80,000

The Man with No Name
Käyttäjä

rating 80,000

TheDude
Käyttäjä

rating 80,000

trampledunderfoot
Käyttäjä

rating 80,000

umbe
Käyttäjä

rating 80,000

uusis
Käyttäjä

rating 80,000

VJL
Käyttäjä

rating 80,000

William Wernus Film
Käyttäjä

rating 80,000

xxcromxx
Käyttäjä

rating 80,000

Elokuvan tiedot

Alaston satama
Alaston satama arvosana 4,05

Alaston satama (1954)

Alkuperäinen nimi: On the Waterfront

Genret:
Rikos,
Valmistusvuosi:
1954
Pituus:
108 min
Ohjaajat:
Elia Kazan
Käsikirjoittajat:
Budd Schulberg
Pääosanäyttelijät:
Eva Marie Saint, Karl Malden, Lee J. Cobb, Marlon Brando, Rod Steiger
Maat:
USA
Kielet:
englanti