Kaatunut valtakunta on uskollinen Jurassic Parkin perinnölle

- Valmistauduin katsomalla uudelleen kaikki Jurassic-elokuvat ja lukemalla Michael Crichtonin kirjat. Yritin taaksepäin katsomalla saada kuvaa siitä missä olen nyt. On joitakin elokuvia, joita usein katson miettiessäni kuvauksia. Haen niistä inspiraatiota uudelleen ja uudelleen. Jotkut niistä ovat Steven Spielbergin elokuvia. Rakastan Kolmannen asteen yhteyttä. Katsoin hänen Indiana Joneseitaan ja muita seikkailuelokuviaan.
Bayona on havainnut musiikin käytön auttavan kuvauspaikoilla.
- Olen tunne edellä menevä ohjaaja, ja joskus musiikki on paras tapa kommunikoida haluamaani. Tiedän melodian perusteella mitä tunnetta haen. Olen myös elokuvamusiikin ystävä ja minulla on valtava kokoelma. Mietin usein elokuvaa valmistellessani etukäteen musiikkia, ja tiedän millaisen tunnelman haluan kuvauspaikalle. Musiikki voi auttaa näyttelijöitä mutta luo myös yleistä tunnelmaa. Tunteikkaissa kohtauksissa voi nähdä kuinka näyttelijät lähtevät seuraamaan musiikkia. Myös muu työryhmä keskittyy kameran edessä tapahtuvaan.
Bayona jatkoi Steven Spielbergin perinnettä soittaa dinosaurusten karjahduksia kuvauspaikalla.
- Minulla oli soitin valmiina koko ajan. Näyttelijät olivat vain tyytyväisiä, kun yllätin heidät välillä ja pidin heidät varpaillaan soittamalla karjahduksia varoittamatta.Kaatuneen valtakunnan ensimmäisenä kuvauspäivänä soi tietysti John Williams.
- Ei tätä olisi voinut aloittaa ilman sitä. Sillä oli välitön vaikutus ryhmään.Bayona valmistelee väliaikaisen ääniraidan helpottamaan leikkausta, mutta hänen käyttämänsä säveltäjä Michael Giacchino tietää muutenkin mitä elokuva kaipaa.
- Puhuimme Michaelin kanssa paljon Williamsista mutta myös Bernard Herrmannista, joka työskenteli Alfred Hitchcockin kanssa. Hän sävelsi musiikkia hirviöleffoihin kuten Ray Harryhausenin elokuviin ja halusin samaa tunnelmaa ja äänimaailmaa. Sanoin ajatelleeni Jules Vernen kirjaan perustuvan Salaperäisen saaren musiikkia ja hän sanoi "Minä myös!". Olimme kumpikin päätyneet samoihin ääniraitoihin jo etukäteen!

Kaatunut valtakunta on Bayonan ensimmäinen amerikkalainen studioelokuva.
- On tiettyjä asioita, jotka ovat tärkeitä, koska tämä on Jurassic-leffa. Niillä on oma dna:nsa, ja on ymmärrettävä sitä ja studiota sen takana. Halusin olla uskollinen aikaisempien elokuvien perinnölle. Halusin tehdä parhaan mahdollisen Jurassic-elokuvan, en henkilökohtaista elokuvaa itselleni.
- Jotenkin automaattisesti tiesi oikean tavan toimia, sillä rakastan Jurassic-leffoja ja olen nähnyt alkuperäiset niin monta kertaa. Samalla Colin [Trevorrow] kehitti uusia, jännittäviä ideoita franchisea varten ja joitakin yllätyksiäkin. Tarina tosiaan ottaa askeleen eteenpäin.
Lähtökohdakseen Bayona otti lasten loppumattoman kiinnostuksen dinosauruksia kohtaan.
- Iso osa siitä tulee dinosaurusten ulkoasusta. Keskustelin ILM:n efektityyppien kanssa mahdollisuudesta tuoda niihin lisää väriä. Niinpä lisäsimme dinoihin väriä ja tekstuuria. Suunnittelimme myös uusia dinosauruksia ja menimme niiden kanssa vieläkin pidemmälle.
Ohjaaja ei halua tehdä juonipaljastuksia kertomalla omaa suosikkidinoaan.- Kunhan näette elokuvan, tiedätte kyllä mikä se on. Kukin Jurassic-elokuva muistetaan tietystä dinosauruksesta ja tein parhaani, että tämänkin tulokas olisi ikimuistoinen. Ei siitä sen enempää, mutta sen voi kyllä nähdä trailerissa.
Uusimmat artikkelit
Tervetuloa, Chucky 2.0!
Vuoden 1988 kauhujännäri Child's Play innoitti peräti kuusi jatko-osaa, jotka kehittivät ja laajensivat lastenlelusta tappajaksi muuttuvan riivatun nuken mytologiaa mitä oudoimmilla ja viihdyttävimmillä tavoilla.Uusi Child's Play lähtee liikkeelle siitä, miten riippuvuus esineistä voi lähteä käsistä ja luottamus moderniin teknologiaan muuttuu painajaiseksi.
Will Smith lupailee suuria
Tarjoaako Gemini Man jotain uutta ja ihmeellistä?
Fast & Furious: Hobbs & Shaw – Egot törmäävät
Uutta Fast & Furious -elokuvaa odotellessa voi ikävää lieventää leffasarjan spin-offilla.
Nyt on helvetti irti! Hellboy tulee taas
Guillermo del Toron Hellboysta on kulunut jo 15 vuotta ja sen jatko-osastakin yli kymmenen. Niiden tuottajat näkivät ajan kypsäksi uudelle sovitukselle alkuperäisestä sarjakuvasta.
Captain Marvel on Marvel-elokuvien voimakkain hahmo
Captain Marvel käsittelee aikaisemmin näkemätöntä puolta Marvel-studion elokuvauniversumin historiasta ja esittelee uuden supersankarin.