Elämää suuremmat elokuvat

Peter von Baghin poismeno on elokuvakulttuurille maailmanluokan menetys. Suomalaisille hän jätti jälkeensä valtavan perinnön: yli viisi vuosikymmentä kattaneen kirjailijauransa aikana Bagh kokosi, kanonisoi ja kontekstualisoi elokuvahistoriaa koko kansan kirjastoksi. Vaikka hänen ohjaajavetoista näkökulmaansa saattoi perustellusti kritisoidakin, näin laajamittaisesti yli satavuotisesta taiteenlajista on harvalla kielellä kirjoitettu.

Jos elokuvahistoriaan tutustumiseen haluaa lähtötärppejä, Baghin valikoimasta mainio johdatus aiheeseen on "Elämää suuremmat elokuvat", joka käsitteli yhteensä vähän yli sataa elokuvaa radiosarjana ja nyt jo kenties tunnetummin kirjana.

Leffatykkiläiset ovat toistaiseksi arvioineet sadastakolmesta Elämää suuremmasta elokuvasta 92:a, enemmin tai vähemmin sanakääntein. Kiivaan kulttuurikeskustelun kunniaksi Leffatykin arvioissa edustettuna ovat myös Baghin näkemyksistä poikkeavat mielipiteet:

Kansakunnan Synty - D.W. Griffith - 1915
"Mustavalkoinen mykkäelokuva, ilman musiikkia - täydellinen unilääke."

Panssarilaiva Potemkin - Sergei Eisenstein - 1925
"Poliittisena elokuvana Potemkin on ykskantainen ja typerä, mutta sen merkitystä elokuvahistoriassa ei voi eikä tarvitse kiistää."

Häämarssi - Erich von Stroheim - 1927
"Maagisen vetovoimaisen ja voimakkaan tunteellisen elokuvan kuluessa sekä erityisesti sen loputtua olo on raukea, tyhjä ja emotionaalisesti tyydyttynyt."

Pandoran Lipas - Georg Wilhelm Pabst - 1928
"Jos kohtaukset irrottaisi melko typerästä tarinasta olisi Pandoran lipas mestariteos mutta nyt se jää vain taas yhdeksi hyväksi Pabst-leffaksi ja Louise Brooksin uran tähtihetkeksi."

Maa - Aleksandr Dovzenko - 1930
Ei kommentteja Leffatykissä. Von Bagh kirjoittaa: "Dovzenkolla oli kyky suuriin yleistyksiin, kyky puhua mutkattomasti ja yksinkertaisesti vaikeista asioista. (...) Monet ovat nähneet Maan lihallisimpana, aistillisimpana koskaan tehtynä elokuvana."

Sininen Enkeli - Joseph von Sternberg - 1930
"Kökkö klassikko, joka auttoi Marlene Dietrichin kuuluisuuteen."

Länsirintamalta Ei Mitään Uutta - Lewis Milestone - 1930
"Sanoma on vieläkin ajankohtainen, mutta aika on purrut leffaan."

Frankenstein - James Whale - 1931
"Ei onnistu puhaltamaan henkeä maailmaan kuuluisimpaan kauhutarinaan, vaikka IT'S ALIVE! -huuto jääkin elokuvahistoriaan."

M - Kaupunki Etsii Murhaajaa - Fritz Lang - 1931
"Ajaton mestariteos jota voi sanoa painavaksi tiileksi elokuvan historiassa."

Liebelei - Max Ophuls - 1932
Ei kommentteja Leffatykissä. Von Bagh kirjoittaa: "Monet kohtauksista ovat varmasti vuosien mittaan kastelleet nenäliinoja. Pinnan alla tuntuu vääjäämättömästi vastakaiuttoman rakkauden tragedia, tunteeton tapa- ja luokkakulttuuri."

King Kong - M.C. Cooper & E. Schoedsack - 1933
"70 vuotta vanha leffa jaksaa yhä viihdyttää."

Suuri Illuusio - Jean Renoir - 1937
"Harras pohdiskelu kunnollisen sotilaan ja ihmisen tasapainoilusta raakalaisuuksien rajoilla."

Tuulen Viemää - Victor Fleming - 1939
"Imelä, siirappinen ja täysin feministinen teos. Sisältää myös hieman vakavampaakin asiaa ja herättää myös ajatuksia. Kulttiteos, joka kuuluu yleissivistykseen."

Diktaattori - Charlie Chaplin - 1940
"Mullistava elokuvakokemus, josta on mahdoton olla pitämättä."

Citizen Kane - Orson Welles - 1941
"Kerrontatyyli oli aikanaan ennennäkemätöntä ja vieläkin se saa pysähtymään."

Ollako Vai Eikö Olla - Ernst Lubitsch - 1942
"Todella hyvä!"

Casablanca - Michael Curtiz - 1942
"Klassikko, jonka rehellinen, suoraviivainen ja viekkaasti kipinöivä romanttisuus ei ole himmenynyt ajan kuluessa."

Paratiisin Lapset - Michael Carné - 1945
"Alkupuolen teatraalisuudesta kasvaa vähitellen traagista rakkautta tihkuva unohtumaton spektaakkeli."

Rooma Avoin Kaupunki - Roberto Rosselini - 1945
"Suurenmoinen ja tärkeä kertomus ajastaan. Sodan kauheus on tuotu näyttävästi esille."

Ihmeellinen On Elämä - Frank Capra - 1946
"Hieno kertomus siitä, kuinka jokainen ihminen on tärkeä."

Punainen Virta - Howard Hawks - 1948
"Kerrotaan, että Punaisen virran nähtyään John Ford on todennut: "En tiennytkään, että hän osaa näytellä". Ja John Wayne osaa näytellä."

Punaiset Kengät - M. Powell & E. Pressburger - 1948
"Hitaudestaan huolimatta vaikuttavaa ja yleissivistävää tsiikattavaa."

Polkupyörävaras - Vittorio de Sica - 1948
"Tapahtumat ovat pieniä, mutta tärkeitä, kuten oikeassakin elämässä."

Kolmas Mies - Carol Reed - 1949
"Kolmas mies on synkähkö tarina, mutta sen dialogissa ja taustamusiikissa on paljon sellaista, joka saa suupielet ylöspäin."

Kruunupäitä Ja Hyviä Sydämiä - Robert Hamer - 1949
"Iästään huolimatta Kruunupäitä ja hyviä sydämiä on viehättävän hauska komedia epätoivoisesta perintöjahdista."

Orfeus - Jean Cocteau - 1950
"Kuolema tulee, mutta ei sitä ymmärrä. Rakkauttakaan? Kuunteleminen on jalo taito, vielä kun sen taitaa."

Asfalttiviidakko - John Huston - 1950
"Burnettin romaanin pohjalta tehty käsis on kieltämättä mainio, vaikka keikan suunnittelua olisikin voinut hieman tiivistää."

Auringonlaskun Katu - Billy Wilder - 1950
"Yksi tyylikkäin, älykkäin ja samalla viihdyttävin 50-luvun Hollywood-elokuva."

Rashomon - Akira Kurosawa - 1950
"Jännittävä, mielenkiintoinen ja jopa viihdyttävä taideleffa."

Los Olvidados - Luis Bunuel - 1950
"Muuten amatöörinäyttelijöin autenttisissa kuvauskohteissa toteutettu elokuva lähentelee pitkälti neorealismia kaunistelemattomassa ja lasten tuhottujen elämien kautta empatiseeraavassa tyylissään."

Paikka Auringossa - Geroge Stevens - 1951
"Sanoma on tänäkin päivänä edelleen ajankohtainen ja pääparin karisma on jotain sellaista mitä ei tulla enää koskaan näkemään."

Amerikkalainen Pariisissa - Vincente Minnelli - 1951
"Liika glamour hautaa juonesta senkin vähän alleen."

Vaitelias Mies - John Ford - 1952
"Takana on toki jonkinmoinen miehen ja naisen pelilautakin, mutta Ford verhoaa leffan syvemmän merkityksen hupikuvan väliin."

Rakastajatar - Jacques Baker - 1952
Ei kommentteja Leffatykissä. Von Bagh kirjoittaa: "Beckerin päätyö ja aistillisimpia koskaan tehtyjä elokuvia. (...) Jäntevä, fyysinen tyyli tuo koruttomuudessaan mieleen hänen hyvän ystävänsä Howard Hawksin ja luo historiallisen aiheen käsittelyyn poikkeuksellista suoruutta."

Ugetsu - Kalpean Kuun Tarinoita - Kenji Mizoguchi - 1953
"Lähes virheetön kokonaisuus, joka hivelee silmiä koko kestonsa ajan."

Tokyo Monogatari - Jasujiro Ozu - 1953
"Ozu näyttää taitonsa useilla erilaisilla toinen toistaan taitavimmilla kuvakulmilla."

Tie - Federico Fellini - 1954
"Ikimuistoisen kaunis Nino Rotan tunnusmusiikki, maagisella tavalla viehättävä kuvaus ja unohtumaton tarina kaikkine loistavine roolisuorituksineen luovat valkokankaalle ainutkertaisen elokuvakokemuksen."

Sana - Carl Th. Dreyer - 1955
"Kahdessa tunnissa ei ole yhtäkään turhaa hetkeä, sananvaihtoa tai kamera-ajoa vaan Sana on yksinkertaisesti täydellinen."

Nuori Kapinallinen - Nicholas Ray - 1955
"Nykykatsojaa koskettavat läheisemmin monet uudemmat nuorisokuvaukset, mutta kiintoisaa katseltavaahan tämäkin on."

Räsynukke - Charles Laughton - 1955
"Kuvasto on lajityypille poikkeuksellisen kaunista ja runollista."

Varastetut Ihmiset - Don Siegel - 1955
"Ohkaisen kuoren alla sykkii oivallus ja lämpö, joka on harvinaista kauhugenrelle."

Mansikkapaikka - Ingmar Bergman - 1957
"Leffa soljuu kuin vesi kevätpurossa ja käsittelee samalla hyvinkin tärkeitä asioita."

Viimeiseen Hengenvetoon - Jean - Luc Godard - 1959
"Yksi historian merkittävimmistä elokuvista, joka on myös aloittanut uuden aikakauden elokuvaan, ranskalaisen uuden aallon."

400 Kepposta - Francois Truffaut - 1959
"Humanistinen ja syvällinen tarina lapsuuden viimeisistä päivistä."

Taskuvaras - Robert Bresson - 1959
"Kun paneutuu filmin teemaan ja viesteihin tarkemmin, ei tarvitse kuin ihastella tehokasta tapaa, jolla ohjaaja esittää hahmojen dramaattiset kohtalot."

Psyko - Alfred Hitchcock - 1960
"Nerokas ja todella pelottava kauhun klassikko, jota kenenkään ei tulisi missata."

Seikkailu - Michelangelo Antonioni - 1960
"Seikkailu on toki keskitasoa parempi romanssidraama jonka loppukohtaus on mestarillinen ja muutkin yksittäiset kohtaukset hienoja, mutta parin minuutin hetket yli kahden tunnin elokuvassa eivät tee kokonaisuudesta täydellistä."

Tiikerikissa - Luchino Visconti - 1963
"Yhteiskunnallis-historiallisena taideteoksena Tiikerikissa on yksinkertaisesti täydellinen."

2001 - Avaruusseikkailu - Stanley Kubrick - 1968
"Hienoa, erilaista ja ajattelua vaativaa elokuvaa kaipaavalle nappihankinta."

Peili - Andrei Tarkovski - 1974
"Tarkovskin elokuvista kunnianhimoisin yritys mallintaa ihmisen sielunelämää."

Suvaitsemattomuus - D.W. Griffith - 1916
"Loistava elokuva mykkäfilmeistä yleensäkin kiinnostuneelle ja Griffithin historiallisiin kuvauskeksintöihin tutustuessa Birth of a Nationia kiinnostavampi vaihtoehto kaikinpuolin."

Nosferatu - Friedrich Wilhelm Murnau - 1922
"Täysin omanlainen ja jäljittelemätön vampyyrielokuva, joka pyyhkii helposti pöydältä kaikki uudemmat yritykset."

Kenraali - Buster Keaton - 1926
"Kukapa olisi uskonut, että mykkäelokuva voi olla näin hemmetin viihdyttävä!"

Napoleon - Abel Gance - 1927
Ei kommentteja Leffatykissä. Von Bagh kirjoittaa: "Gance luotti siihen, että silmä on "vanon runouden" vastaanottoprosessissa aivoja nopeampi, ja käytti kuvia, joiden kesto ei ollut sekunnin kymmenesosaa pidempi. Kautta elokuvan on jaksoja, jotka huipentuvat visuaalisiksi orgioiksi."

Kansan Mies - King Vidor - 1928
Ei kommentteja Leffatykissä. Von Bagh kirjoittaa: "Upea kuvaus kasvoista väkijoukossa: tavallisista pienituloisista ihmisistä konttoripöytiensä ja arkisten asioittensa ääressä Yhdysvalloissa, jota vuotta myöhemmin alkoivat koetella joukkotyöttömyys ja vakava talouskriisi."

Arpinaama - Howard Hawks - 1932
"Hyvä kuvaus kieltolain aikaisesta Amerikasta. Tätä ei kannata vertailla De Palman versioon."

L'Atalante - Jean Vigo - 1934
"Nuorena kuolleen Jean Vigon mestariteos L'Atalante saavuttaa jotain aitoa ja kaunista matkalla jokea alas."

Ilta Oopperassa - Sam Wood & Marx Bros. - 1935
"Filkan huumori on ihastuttavan joustavaa, mikä tekee siitä iätöntä."

Pepe Le Moko - Julien Duvivier - 1936
"Tarinaltaan keskinkertainen mutta muuten viihdyttävä ja tiivis 90-minuuttinen elokuva Renoirin ja kumppaneiden varjoon jääneeltä Duvivieriltä."

Kamelianainen - George Cukor - 1936
"Yksi ilmestymisaikansa ikimuistoisimmista valkokankaan rakkaustragedioista."

Rouvani Sulhanen - Leo McCarey - 1937
"Juoni on ihan kiva, aika harmiton, hauskoja kohtauksia elokuvassa on muutama - nekään eivät tosin ole kovin omaperäisiä ainakaan nykystandardeilla mitattuna."

Leipurin Vaimo - Marcel Pagnol - 1938
Ei kommentteja Leffatykissä. Von Bagh kirjoittaa: "Päätekijä on leipä, sitä kautta jokapäiväinen elämän, vapauden ja onnen etsintä. (...) Kieli on Pagnolin elokuvien olennaisinta ainetta, niiden realismin sydän."

Gorkin nuoruus - Mark Donskoi - 1938
Ei kommentteja Leffatykissä. Von Bagh kirjoittaa: "Gorki-trilogia muodostaa vivahteikkaan panoraaman tsaarin Venäjästä ja niistä suunnattomista mahdollisuuksista, jotka vielä ovat alistettuja itsekkyydelle, tietämättömyydelle ja raakuudelle."

Ihmemaa OZ - Victor Fleming - 1939
"Vaikka Ihmemaassa eksytään useammin rallattelemaan kuin kokemaan jotain suurta, niin Oz on silti upea leffa."

Fantasia - Walt Disney - 1940
"Ajan hammas nakertaa väistämättä, mutta tietyt osiot Fantasiaa tempaavat yhä mukaansa hienosti."

Maltan Haukka - John Huston - 1941
"Pikkuvioistaan huolimatta ehtaa timangia ja yksi parhaista koskaan tehdyistä film noir -pätkistä."

Nauru Kahleitten Talossa - Preston Sturges - 1941
Ei kommentteja Leffatykissä. Von Bagh kirjoittaa: "Sturges näyttää armottomia kuvia kapitalismin viidakkolakien syövyttämästä maasta, mutta ei halua osallistua intellektuellien harhoihin. Selvittämällä, miksi ihmiset nauravat, mikä on huumorin yhteiskunnallinen merkitys, ja näyttämällä selvityksensä tuloksen purevan satiirisessa, jyrkästi farssista tragediaan ja taas farssiin leikkaavassa muodossa Sturges ylittää ajanvieteteollisuuden totutetut rajat ja nousee yhdeksi Hollywoodin suurista omaehtoisista taiteilijoista."

Mahtavat Ambersonit - Orson Welles - 1942
"Orson Wellesin oma versio elokuvasta olisi ehkä tuonut lisää syvyyttä hahmoihin ja avartanut sukulaisuussuhteita, jotka voivat nyt jäädä ainakin ensimmäisellä katselukerralla hieman hämäriksi."

Iivana Julma - Sergei Eisenstein - 1944 - 46
"Voisi luulla, että tällainen suurteos hajoaa kuin Rooman valtakunta, mutta Eisenstein on täysin omaa luokkaansa."

Laura - Otto Preminger - 1944
"Vaikka Lauraa ei hyvällä tahdollakaan voi luonnehtia mestariteokseksi, se on ihastuttava pikku elokuva."

Lyhyt Onni - David Lean - 1945
"Yhdentekevältä tuntunut alkukohtaus saa lopussa merkityksensä. Pienet mitättömät kohtaamiset, joita näemme kymmeniä päivässä, voivat merkitä niitä kokeville ihmisille kokonaisia maailmoja."

Gilda - Charles Vidor - 1946
"Koukeroinen ja hieno elokuva, joka saa huomaamaan kuinka pieni ero vihalla ja rakkaudella voi olla."

Valkoinen Hehku - Raoul Walsh - 1949
"Rikoselokuvan myöhemmän kauden ehdottomia valopilkkuja. Cagneyn omistautumista konnanroolille ei voi kun ihmetellä."

Varjot Menneisyydestä - Jacques Tourneur - 1949
"Liukuu yllättävän sutjakasti eteenpäin vanhaksi leffaksi. Runsas synkistely saattaa kylläkin jotakuta pidemmän päälle kyllästyttää."

Simson Ja Delila - Cecil B DeMille - 1949
Ei kommentteja Leffatykissä. Von Bagh kirjoittaa: "DeMillen karkeasti kaksinaismoraalisissa töissä on usein oma oudosti vilpitön vireensä, niiden absurdi melodramaattisuus on aidosti koettua."

Laulavat Sadepisarat - Gene Kelly & Stanley Donen - 1951
"Piristysruiske, jonka asenne lienee toisesta maailmasta."

Scaramouche - Säilän Sankari - Geroge Sidney - 1952
"Näyttelijät tekevät hyvän työn, tarina kulkee ja kaksintaisteluiden miekat kolisevat."

Riemuloma Rivieralla - Jacques Tati - 1952
"Riemuloman Rivieralla voi töllöttää läpi hauskana komediana, tai sen voi katsoa elokuvallisia ansioita pohdiskellen. Kumpikin tapa kannattaa!"

Parrasvalot - Charlie Chaplin - 1952
"Parrasvalot koskettaa syvääkin syvemmältä: se itkettää ja naurattaa samanaikaisesti ja antaa aihetta ihmiselämän kiemuroiden pohtimiseen."

Johnny Guitar - Nicholas Ray - 1954
"Yksikään hahmo ei ole tarpeeton ja Crawfordin ja McCambridgen välistä vihaa ei voi sanoin kuvailla - sen voi vain nähdä."

Alaston Satama - Elia Kazan - 1954
"Jättää sanattomaksi, liimaa sinut television ääreen, antaa mietittävää pitkäksi aikaa ja aiheuttaa katsojassa "tämän takia niitä leffoja katsotaan"-tuntemuksen."

Apu-trilogia - Satyajit Ray - 1955 - 59
"Ei ole olemassa toista Satyajit Rayta, joka saa pienistä asioista maagisia ja runollisia. Kuten Akira Kurosawa kerran osuvasti sanoi: "Jos ei ole nähnyt Rayn elokuvaa, on kuin asuisi maailmassa näkemättä aurinkoa tai kuuta"."

Tuuleen Kirjoitettu - Douglas Sirk - 1956
Ei kommentteja Leffatykissä. Von Bagh kirjoittaa: "Raha, kouristunut seksi ja alkoholi hallitsevat suurentelevasti käyttäytyvien upporikkaiden ihmisten elämää. Elokuva huokuu surua kadonneesta tasapainosta ja ihmisten traagisesti pirstoutuneesta minuudesta."

Etsijät - John Ford - 1956
"Tunnelmaa löytyy vaikka millä mitalla ja hyvin kirjoitetut hahmot pitävät hienoa tarinaa pystyssä."

Kunnian Polut - Stanley Kubrick - 1957
"Sodan todellisuus on vangittu elokuvaan tavalla johon harva on pystynyt ja ylipäätään pystyy."

Tuhkaa Ja Timanttia - Andrzej Wajda - 1958
"Paitsi todentuntuinen kertomus sodan jättämistä jäljistä ja ihmisarvon katoamisesta, myös rakkauden ja räjähdysherkän sodan loppuhetkien yhteentörmäyksestä sekä näiden ristiriidoista." http://www.myfilmviews.com/wp-content/uploads/2013/05/avert2.jpg

Vertigo - Punainen Kyynel - Alfred Hitchcock - 1958
"Juoni on lähtökohdiltaan yksinkertainen, mutta muuttuu koko ajan leffan edetessä monivivahteisemmaksi ja synkemmäksi."

Hiroshima Rakastettuni - Alain Resnais - 1959
"Totta kai Hollywood-kaavalla rakennetusta rainasta tulisi helpommin kylläiseksi. Ei tämä elokuva anele kenenkään huomiota. Se ottaa sen, jos ihminen on valmis."

Matteuksen Evankeliumi - Pier Paolo Pasolini - 1964
"Jeesuksen ristille meno esitetään lyhyesti ja mässäilemättä, mutta onnistuneen kuvakerronnan ja musiikin käytön ansiosta kohtaus on koskettava. Elokuva saattaa silti kaivata historiallista perspektiiviään ollakseen kiinnostava."

Cherbourgin Sateenvarjot - Jacques Demy - 1964
"Ohjaaja Demy hallitsee romanttisen tunnelmoinnin. Kaikki elokuvan osa-alueet ovat harmonisessa tasapainossa."

Huuliharppukostaja - Sergio Leone - 1968
"Laadukkaiden näyttelijöiden, Leonen ohjauksen ja Morriconen sävelten summa on jotain käsittämättömän kaunista."

Kummisetä - Francis Ford Coppola - 1972
"Kummisetä ja koko Corleone-trilogia kuuluu Coppolan huikeimpiin saavutuksiin."

Pitkät Jäähyväiset - Robert Altman - 1973
"Kumartaa Humphrey Bogartin aikaisille Marlowe-filmatisoinneille, mutta heittää samalla soppaan omiakin aineksia."

Pelko Jäytää Sielua - Rainer Werner Fassbinder - 1973
"Elokuva on yksinkertaisen hieno. Lakoninen tyyli sopii hyvin tarinaan ja Fassbinderin käsikirjoitus on loistava."

Chinatown - Roman Polanski - 1974
"Vaikka leffassa todetaan, että Chinatownista sietää tietää paikkana "As little as possible", leffasta kannattaa ammentaa sitäkin enemmän."

Mehän Rakastimme Toisiamme Niin Paljon - Ettore Scola - 1974
Ei kommentteja Leffatykissä. Von Bagh kirjoittaa: "Koska Scola on niin perinnetietoinen, oma itsensä ja samalla tietoinen osa laajempaa kansallista elokuvaa, näyttelijät yltävät hänen elokuvissaan yleensä aivan erityisen onnellisiin suorituksiin, uskomattomiin soolofarssin aallonpituuksiin, jotka aivan vaivattomasti palaavat "suoraan" kerrontaan ja ryhmäkuvaan."

Taksikuski - Martin Scorsese - 1976
"Edelleen hyvin puhutteleva ja onnistunut kuvaus nyky-yhteiskunnan raadollisuudesta."

Blade Runner - Ridley Scott - 1982
"Leffa josta löytyy useita ulottuvuuksia. Sen voi katsoa älykköasenteella elämän filosofioita miettien. Sen voi töllöttää sikspäkki kainalossa röyhtäillen."

E.T. - Steven Spielberg - 1982
"Lapsekasta tunnelatausta kolmen miljoonan valovuoden päästä."

Lähteet: Elämää suuremmat elokuvat, Elokuvan historia (von Bagh)

Jussi Sandhu 25.09.2014 klo 16:52

Uusimmat artikkelit

Tervetuloa, Chucky 2.0!

Vuoden 1988 kauhujännäri Child's Play innoitti peräti kuusi jatko-osaa, jotka kehittivät ja laajensivat lastenlelusta tappajaksi muuttuvan riivatun nuken mytologiaa mitä oudoimmilla ja viihdyttävimmillä tavoilla.Uusi Child's Play lähtee liikkeelle siitä, miten riippuvuus esineistä voi lähteä käsistä ja luottamus moderniin teknologiaan muuttuu painajaiseksi.

Jouni Vikman

Will Smith lupailee suuria

Tarjoaako Gemini Man jotain uutta ja ihmeellistä?

Jouni Vikman

Fast & Furious: Hobbs & Shaw – Egot törmäävät

Uutta Fast & Furious -elokuvaa odotellessa voi ikävää lieventää leffasarjan spin-offilla.

Jouni Vikman

Nyt on helvetti irti! Hellboy tulee taas

Guillermo del Toron Hellboysta on kulunut jo 15 vuotta ja sen jatko-osastakin yli kymmenen. Niiden tuottajat näkivät ajan kypsäksi uudelle sovitukselle alkuperäisestä sarjakuvasta.

Jouni Vikman

Captain Marvel on Marvel-elokuvien voimakkain hahmo

Captain Marvel käsittelee aikaisemmin näkemätöntä puolta Marvel-studion elokuvauniversumin historiasta ja esittelee uuden supersankarin.

Jouni Vikman

Näytä lisää artikkeleita...