Avatarin jatkosta konseptitaidetta julki

Tieteisseikkailu Avatarin ensimmäistä jatko-osaa joudutaan odottamaan vielä lähes pari vuotta: Sen julkaisua siirrettiin tämän vuoden lopulta vuoden 2021 joulukuulle. Mutta leffasta on kuitenkin tuotu julkisuuteen jo lupaavan näköistä konseptitaidetta.

Comingsoon.netin sivuilta nähtävissä olevissa kuvissa toistuvat leffasarjan aloitusosasta tutut väripaletti ja tyyli, mutta mukana on aivan uusia maisemia. Konseptitaide vaikuttaa välittävän paratiisisaaren eksoottista ja rentouttavaa tunnelmaa.

Kuvat eivät paljasta jatko-osien juonenkulusta oikeastaan mitään, mutta käsikirjoittaja-ohjaaja James Cameronin puheiden mukaan lepolomalle ei näiden turkoosien vesien ääreen olla menossa. Stephen Langin näyttelemä eversti Quaritch nimittäin palaa pahantekoon luontoa rakastavan navi-kansan kauniille Pandoralle.

Konseptitaiteen lisäksi leffasarjaan liittyen on julkaistu muuta nähtävää. James Cameron tiimeineen on tehnyt yhteistyösopimuksen Mercedes-Benzin valmistajan kanssa. Sen hedelmänä on syntynyt VISION AVTR (Advanced Vehicle Transformation), minkä on tarkoitus kuvata tulevaisuuden liikkumistapaa ja esitellä autonvalmistajan suunnitelmia hiilineutraalien autojen tuotannosta. Las Vegasissa viikon alusta esitelty huippuluokan sähköajoneuvo on tyyliltään hyvin Avatar-henkinen (katso kuvat THR:n sivuilla). Sen sisustuksessa esim. on käytetty vain orgaanisia tai vegaanisia materiaaleja.

Avatar-brändin johdossa toimiva Kathy Franklin täsmentää kuitenkin yhtä asiaa:

- Se ei ole tuotesijoittelua. Tämä konseptiauto ei näy jatko-osassa - kyseessä on luova yhteistyö ja innoitus, ei vain ensimmäisen Avatar-elokuvan pohjalta, vaan teemojen pohjalta, joita jatko-osissa käydään läpi. Me tunnemme, että Avatar on hyvin esillä ja että kumppanuus antaa mahdollisuuden tavoittaa uusia yleisöjä.


Lähteet: Comingsoon.net, THR

Kuva: 20th Century Fox/Avatar, 2009

R. Isoviita 08.01.2020 klo 13:28

Uusimmat uutiset

Mission: Impossible 7:n kuvaukset keskeytyivät onnettomuuden takia

Tämä Tom Cruise -leffa ei synny onnellisten tähtien alla.

R. Isoviita

Vanha videovuokraamo laajensi toimintaansa omaperäisellä tavalla

Blockbuster-ketju on suoratoistoaikana kuihtunut liki olemattomiin.

R. Isoviita

Casino Royalen Bond-kaunotar ja tuotantoyhtiö riitelevät miljoonista

Eva Green on sittemmin vaikuttanut mm. Penny Dreadful -sarjassa.

R. Isoviita

Säveltäjämestari Andrew Lloyd Webber avautui Cats-flopista

Leffa jäi isosti miinukselle.

R. Isoviita

La La Land -ohjaaja täräytti tiskiin poikkeuksellisen hienon kännykkävideon

Damien Chazellen lyhytelokuva nähtävissä ilmaiseksi.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...