Disneyllä tarkistetaan jatkossa käsikirjoituksia koneellisesti

Sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla räjähtää ajoittain aina uusi keskustelu siitä, onko jokin elokuva tai TV-sarja poliittisesti korrekti tai jostakin syystä mieltä kuohuttava. THR raportoi viihdejätti Disneyn ryhtyvän uusiin toimiin hyvän laadun takaamiseksi.

Disneyllä on tarkoitus käydä läpi uusia käsikirjoituksia jatkossa erityisen ohjelman ja sen algoritmien avulla. Kyseinen työkalu on nimetty GD-IQ: Spellcheck for Biasiksi. Pitkän nimen alkuosa on lyhenne sanoista Inclusion Quotient, eli sisällyttämisaste, ja loppuosa viittaa puolueellisuuden ja ennakkoasenteiden oikolukuun. Tämän työkalun tehtävä on tarkistaa käsikirjoituksista, että kaikki sukupuolet, rodut ja seksuaaliryhmät saavat niissä tasa-arvoisen käsittelyn ja helpottaa näin yhtiössä tehtäviä päätöksiä.

GD-IQ:n kerrotaan osaavan tunnistaa mm. eri etnisten ryhmien puhetapoja näyttelijöille kirjoitetuista repliikeistä sekä havaita, mihin yhteiskuntaluokkaan kukin hahmo on sijoitettu. Koneellinen tarkistus lienee muutenkin kaivattu uudistus, sillä keskimäärin yksi Hollywood studio julkaisee 150 elokuvaa vuodessa (arvio v:lta 2011), ja vain 3% tarjotuista käsikirjoituksista etenee yleensä tuotantoon asti. Luettavaa siis riittää.

Pilottihankkeen yhtenä toimijana on paremmin näyttelijän tunnettu Geena Davis (kuvassa), joka on ajanut tasa-arvoasioita perustamansa Geena Davis Institute on Gender in Median kautta jo 15 vuotta. Hänen mukaansa yhteistyö Disneyn kanssa tässä hankkeessa kestää ainakin vuoden.


Lähde: THR, The Atlantic

Kuva: Josh Hallet

R. Isoviita 09.10.2019 klo 16:54

Uusimmat uutiset

Mission: Impossible 7:n kuvaukset keskeytyivät onnettomuuden takia

Tämä Tom Cruise -leffa ei synny onnellisten tähtien alla.

R. Isoviita

Vanha videovuokraamo laajensi toimintaansa omaperäisellä tavalla

Blockbuster-ketju on suoratoistoaikana kuihtunut liki olemattomiin.

R. Isoviita

Casino Royalen Bond-kaunotar ja tuotantoyhtiö riitelevät miljoonista

Eva Green on sittemmin vaikuttanut mm. Penny Dreadful -sarjassa.

R. Isoviita

Säveltäjämestari Andrew Lloyd Webber avautui Cats-flopista

Leffa jäi isosti miinukselle.

R. Isoviita

La La Land -ohjaaja täräytti tiskiin poikkeuksellisen hienon kännykkävideon

Damien Chazellen lyhytelokuva nähtävissä ilmaiseksi.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...