Ridley Scottin Gladiator 2 - tämä leffasta tiedetään nyt

Jo viime vuoden lopulla levisi tieto siitä, että Ridley Scottin Gladiaattori eli Gladiator saisi jatko-osan. Tämä luonnollisesti herätti kysymyksiä, sillä liki 20 vuotta sitten julkaistun ja viidellä Oscarilla palkitun Gladiatorin ohjaaja on jo yli 80-vuotias, ja toisaalta alkuperäisen leffan päähenkilön tarinaa olisi hankala jatkaa.

Nyt työnimellä Gladiator 2 liikkuvan elokuvan sisällöstä on saatu lisää vihiä. Elokuvan tuottaja Walter F. Parkes on kertonut HeyUGuys-sivustolle, että jatko-osan tapahtumat sijoittuvat 25-30 vuotta ensimmäisen elokuvan jälkeen. Tarinaa kynäilee Peter Craig, jota Parkes suitsuttaa mainioksi käsikirjoittajaksi. Tämän kädenjälkeä olivat myös Nälkäpeli-elokuvasarjan kaksi viimeistä osaa sekä Mel Gibsonin tähdittämä toimintaraina Blood Father.

Ridley Scott on mukana tuotannossa ohjaajan ominaisuudessa. Vaikka Parkes ei tarkemmin vielä avannut Gladiator 2:n mahdollista juonta, huhujen mukaan leffa keskittyisi Maximuksen (Russell Crowe) ystäviin lukeutuneen ylhäisen Lucillan pojan, Luciuksen, vaiheisiin. Luciusta ensimmäisessä elokuvassa näytellyt Spencer Treat Clark (s. 1987) on alalla edelleen - hänet on nähty usein mm. S.H.I.E.L.D.-agentit-sarjassa sekä uusimassa roolinsa Joseph Dunnina M. Night Shyamalanin Unbreakable-jatko-osassa Glass. Näin ollen Clark saattaa esiintyä jopa uudelleen Luciuksena Gladiator 2:ssa.


Lähteet: HeyUGuys, IndieWire, CinemaBlend

Kuva: Universal/Gladiator, 2000

R. Isoviita 13.06.2019 klo 22:45

Uusimmat uutiset