Roman Polanski haastaa Oscar-akatemian oikeuteen

Lukuisia kiiteltyjä elokuvia ohjannut Roman Polanski (kuvassa) erotettiin viime vuonna Yhdysvaltain elokuva-akatemiasta. Tähän oli syynä #MeToo-kampanjointi, mikä nosti uudelleen pintaan Polanskia koskevat vanhat syytteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Nyt hän haluaa haastaa Oscarit jakavan akatemian oikeuteen.

Polanski, joka aikanaan pakeni Yhdysvalloista vuosikymmenien vankeustuomiota Eurooppaan, on lähettänyt lakimiehensä välityksellä vaatimuksen elokuva-akatemian jäsenyytensä palauttamisesta. Hän katsoo, että akatemia toimi omia sääntöjään vastaan ja erotti hänet ilman todisteiden tukea. Lisäksi akatemia erotti hänet väitetysti ilman ennakkovaroitusta, vaikka sellainen tulisi erotettavalle jäsenelle antaa.

Yhdysvaltain elokuva-akatemia ei toistaiseksi ole vielä kommentoinut Polanskin vastavetoa. Tapauksesta tuoreeltaan uutisoinut Deadline kuitenkin muistuttaa akatemian johdon kertoneen erottamispäätöksensä yhteydessä halustaan edistää eettisiä normeja ja kannustaa akatemian jäseniä ylläpitämään ihmisarvon kunnioittamista.


Lähteet: Deadline, THR

Kuva: Georges Biard

R. Isoviita 19.04.2019 klo 23:36

Uusimmat uutiset

Solo: A Star Wars Story -leffalle halutaan jatko-osa

Viime vuoden floppeihin kuuluneella leffalla on sittenkin ystäviä.

R. Isoviita

Tarantinon uusimmalle annettiin aplodit seisten

Cannes’n elokuvavieraat ovat nähneet Once Upon a Time in Hollywoodin.

R. Isoviita

Schwarzeneggerin kimppuun hyökännyt ei joudu syytteeseen

Toimintatähden päälle karattiin viikonloppuna.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...