Se-ohjaaja tekee uutta leffaversiota klassikkokirjasta

Kauhuelokuvistaan Se ja Mamá tuttu Andy Muschietti (kuvassa) vaihtaa lajityyppiä. Ohjaaja työstää parhaillaan Se-leffan jatko-osaa, mutta hänen suunnitelmansa on tehdä sen jälkeen muuta. Tällä erää on kyseessä klassikkofilmatisointi, josta on kiinnostunut myös Leonardo DiCaprio.

DiCaprio toimii yhtenä uuden elokuvan tuottajista. Muschiettin on tarkoitus kuvata uudelleen tieteiskirjailija H. G. Wellsin romaani Aikakone. Kyseisen teoksen edellinen kuulu versiointi on vuodelta 2002. Se menestyi kotimaassaan verraten kehnosti (elokuvan budjetti oli n. 80 milj. dollaria, mutta se keräsi Yhdysvaltain markkinoilta vain alle 57 milj. dollaria).

Muschiettin suunnitelmissa on tehdä Aikakoneen eli The Time Machinen uudesta versiosta tietenkin edellisiä parempi. Tarina keksijästä, joka luo aikakoneen ja päätyy tulevaisuuden vaaralliseen maailmaan, ei välttämättä nyt kuljekaan samoja polkuja Wellsin kirjan kanssa. Ennakkotietojen mukaan elokuvantekijä on kirjoittanut yhdessä sisarensa Barbaran kanssa pohjustusta käsikirjoitukselle, josta tulee enemmän heidän näköisensä.


Lähteet: We Got This Covered, Deadline, Box Office Mojo

Kuva: Mourad Asap

R. Isoviita 02.11.2018 klo 13:42

Uusimmat uutiset

Disneyn animaatioharvinaisuus löytyi yllättäen

Kadoksissa vuosikymmeniä.

R. Isoviita

Veteraaninäyttelijä avautui isänsä tylystä kommentista

Michael Douglasin isä kävi katsomassa poikaansa teatterissa.

R. Isoviita

Miksi haileffojen tekeminen on niin haastavaa?

Megalodon-ohjaaja paljastaa hankaluuden elokuvan kuvauksista.

R. Isoviita

Sarjakuvantekijä Stan Lee on poissa

Suuri Marvel-nimi oli kuollessaan 95-vuotias.

R. Isoviita

Ennio Morriconen Tarantino-kommentit johtavat mahdollisesti haasteeseen

Säveltäjälegendan väitettiin haukkuneen ohjaajaa.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...