Kuvaaja hehkuttaa Tarantinon tulevaa leffaa

Ohjaaja Quentin Tarantino valmistelee seuraavalle kesäkaudelle leffaansa Once Upon a Time in Hollywood. Leffan kuvaaja Robert Richardsonilla on pitkä historia Tarantinon kanssa. Tarantinon käsikirjoitusta jo vuonna 1994 valkokankaille saattelemassa ollut Richardson näkee, ettei ohjaajan fanien tarvitse olla huolissaan tulevankaan Tarantino-rainan tarjonnasta.

Colliderille antamassaan haastattelussa Richardson toteaa Once Upon a Time in Hollywoodin olevan hyvin, hyvin hyvin Quentinoa. Hän ei voi luonnollisesti paljastaa leffan sisällöstä kovin tarkkoja yksityiskohtia, mutta kertoo tämän Leonardo DiCaprion ja Brad Pittin tähdittämän elokuvan olevan leikkisä ja liikkuvan humoristisen, vakavan ja pelottavan välillä.

Richardson kehuu vuolaasti elokuvan näyttelijöitä ja kuvailee Pittin ja DiCaprion olevan rooleissaan vähän kuin legendaarinen lännenkaksikko Butch ja Kid, joista myös tämän elokuvan tapahtuma-aikaan, eli 1960-luvun lopulla ilmestyi oma leffansa. Richardsonin mukaan Once Upon a Time in Hollywood osoittaa Tarantinon nostalgisia tunteita omaan nuoruuteensa, vaikka perinteistä filmiä suuresti rakastava ohjaaja joutuikin sekä teknisistä että taloudellisista syistä jättämään tällä kertaa haaveet elokuvansa näkymisestä 70 mm:n filmillä.

- [Mutta elokuvan] lavasteiden yksityiskohdat ovat ainutlaatuisia ja hyvin henkilökohtaisia Quentinille hänen elämästään Los Angelesissa. […] Hän loi uudelleen [1960-luvun] aikakauden aika tarkkaan elokuvaa varten. Leffafriikit tulevat rakastamaan sitä, Richardson toteaa.


Lähteet: Collider, IndieWire

Kuva: Sony Pictures/Once Upon a Time in Hollywood, 2019

R. Isoviita 31.10.2018 klo 15:55

Uusimmat uutiset

Disneyn animaatioharvinaisuus löytyi yllättäen

Kadoksissa vuosikymmeniä.

R. Isoviita

Veteraaninäyttelijä avautui isänsä tylystä kommentista

Michael Douglasin isä kävi katsomassa poikaansa teatterissa.

R. Isoviita

Miksi haileffojen tekeminen on niin haastavaa?

Megalodon-ohjaaja paljastaa hankaluuden elokuvan kuvauksista.

R. Isoviita

Sarjakuvantekijä Stan Lee on poissa

Suuri Marvel-nimi oli kuollessaan 95-vuotias.

R. Isoviita

Ennio Morriconen Tarantino-kommentit johtavat mahdollisesti haasteeseen

Säveltäjälegendan väitettiin haukkuneen ohjaajaa.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...