Näyttelijälegenda vetää sanojaan takaisin

Jokin aika sitten veteraaninäyttelijä Robert Redford ilmaisi, että The Old Man & The Gun jäisi hänen viimeiseksi elokuvakseen. Tosipohjainen kertomus kerta toisensa jälkeen rikoksistaan kiinni jääneestä miekkosesta sai maailmanensi-iltansa elokuvafestivaaleilla elokuussa. Jo nyt Redford on kuitenkin perumassa puheitaan.

1960-luvulta asti aktiivista uraa tehnyt tähti toteaa, ettei hän sittenkään välttämättä ole jäämässä eläkkeelle ihan vielä.

- Se [lausunto] oli virhe. Minun ei olisi koskaan pitänyt sanoa niin. Jos aion jäädä eläkkeelle, minun pitäisi vain hiljaa livahtaa pois näyttelemisen parista, mutta ei puhua siitä, koska arvelen sen tuovan mukanaan liikaa vääränlaista huomiota, Redford sanoo Varietyn uudessa haastattelussa.

Monissa elokuvissa Presidentin miehistä aina Captain America: The Return of the First Avenger -rainaan nähty Redford mainitsee lisäksi, että hän pitää tästä lähin tiedon lopettamisaikeistaan vain itsellään. Näin ollen jää toistaiseksi mysteeriksi, onko The Old Man & The Gun tosiaan Redfordin näyttelijänuran päätös. Leffan Suomen ensi-illasta ei ole vielä tarkkaa tietoa.


Lähteet: Variety, The Guardian, Screenrant

Kuva: Universal/ All Is Lost, 2013

R. Isoviita 21.09.2018 klo 22:46

Uusimmat uutiset

Bruce Willisin ja Adrien Brodyn tähdittämän sotaleffan ensi-ilta peruttiin yllättäen

Taustalla kiinalaisnäyttelijättären katoamiseen liittyvät syyt.

R. Isoviita

Sylvester Stallone jälleen supersankarielokuvaan

Näyttelijän uusi tuotantoyhtiö haalii projekteja.

R. Isoviita

Leffajulisteen hinta kipusi miljoonaan

Muumio kaupan.

R. Isoviita

Arvostettu Sopranos-sarja saa jatkoa

Elokuva tulossa.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...