Muistatko umpisurkean Catwoman-leffan? Sille olisi ollut vaihtoehto

Halle Berryn tähdittämä Catwoman on eittämättä yksi haukutuimpia sarjakuvaleffoja koskaan. Vuonna 2004 valmistunut elokuva jäi myös surkeimpien elokuvien palkintokisan eli Razzie-palkintojen historiaan sillä, että Berry kävi yllättäen noutamassa henkilökohtaisesti voittonsa huonoimman näyttelijättären kategoriassa. Ennen Catwomanin tuotannon aloittamista vireillä oli kuitenkin hyvin toisenlainen elokuva.

Käsikirjoittaja John August, joka on kynäillyt mm. elokuvia Charlien enkelit ja Big Fish, on paljastanut sosiaalisessa mediassa alkuperäisen suunnitelmansa Kissanaisen omaksi elokuvaksi. Hän tarjosi tuottajille ideaansa 1990-luvun lopussa. Augustin mukaan hän kirjoitti alustuksen elokuvalle Batman - paluussa Kissanaista eli Selinaa näytellyt Michelle Pfeiffer mielessään.

Twitterissä jakamassaan luonnoksessa August kuvailee, miten Kissanainen kurittaa psykiatria tämän toimistossa. Nainen aikoo lähteä pois Gotham Citystä, koska kaupungista on tullut naamiotyyppien temmellyskenttä - kaduilla liikkuu useampiakin Kissanaisia ja Lepakkomiehiä. Erään ryöstön yhteydessä aito Kissanainen joutuu räjähdyksen uhriksi ja menettää muistinsa.

Bruce Wayne käy katsomassa sairaalassa Selinaa, mutta tämä ei muista Waynen olevan myös Lepakkomies. Augustin ajatuksena oli lähettää Selina takaisin perheensä luokse Lake Cityyn, jossa pian tämän jälkeen alkaisi Kissanaisen tyylinen rikosaalto.

Käsikirjoittaja Augustin mukaan tuottajat olivat aluksi innoissaan elokuvaideasta, mutta ns. yhteistä säveltä ei lopulta löytynyt:

- Alustuksen jälkeen vastaava tuottaja intti, että elokuvassa pitäisi olla Sarah Michelle Gellar [Pfeifferin sijasta] ja [että siinä] pitäisi olla hiustenpesukohtaus, sitten hän näytti minulle vielä Matrixin trailerin.


Lähteet: We Got This Covered, Twitter

Kuva: Warner Bros.

R. Isoviita 17.08.2018 klo 22:13

Uusimmat uutiset

Toisellekin Tom Cruisen kasarileffalle jatkoa?

Top Gun: Maverick on tulossa ensi-iltaan 2020.

R. Isoviita

Kolmas Ihmeotukset-leffa viivästynee

Ei ehdikään ensi-iltaan vielä 2020?

R. Isoviita

Ghostbusters-näyttelijä toiveikkaana jatko-osan roolituksen suhteen

Uusi Haamujengi-raina tulossa 2020.

R. Isoviita

Glass ensi-illassa: Leffantekijä laittoi itsensä likoon

Miljoonia omasta pussista.

R. Isoviita

Klassikkoleffan uusi versio jäihin?

Disney-leffa menetti jälleen ohjaajan.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...