Disney-huvipuistoihin on tulossa robotteja Westworldin tapaan

Samalla kun Disney on kahminut talliinsa tykättyjä franchiseja Indiana Jonesista Star Warsiin, viihdejätin huvipuistoihin on kehitelty niihin liittyviä kohteita. Näillä näkymin sen huvipuistoihin on tulossa entistä aidomman oloisia osia Star Warsiin liittyen. Jotkin niistä vaikuttavat kuitenkin kuin Westworld-sarjasta (ja -elokuvasta) tutuilta.

Star Wars Galaxy's Edge kohoaa Disneylandiin Kaliforniassa ja Walt Disney Worldissa Orlandossa. Uudessa nähtävyydessä voi ihmetellä mm. Star Wars -leffoista tuttuja tulitaisteluja, joissa käytetään vasta patentoitua tekniikkaa. Yhtiö on hakenut patenttia myös keksintöihin, joiden avulla sekä lasermiekat että jedien haamut saataisiin yhä paremmin toimivaksi osaksi huvipuistojen Star Wars -alueita.

Galaxy's Edgeen on suunniteltu myös aiempaa realistisempia robotteja. Niiden on tarkoitus suoriutua stunttitempuista, joiden esittäminen päivästä toiseen yhä uusille yleisöille voisi käydä elävän stuntmiehen tai -naisen kunnon päälle. TechCrunch-teknologiauutissivuston julkaiseman videon perusteella uudet robotit liikkuvat niin sulavasti, että niitä katsoessa voi olla vaikea olla miettimättä yhtymäkohtia HBO:n Westworld-sarjan huvipuiston ihmismäisiin roboteihin.

Katso TechCrunchin video tästä.

Lähteet: CinemaBlend, SlashFilm, TechCrunch

Kuva: Ken Lund

R. Isoviita 30.06.2018 klo 19:59

Uusimmat uutiset

#MeToo-kuohuissa pyöritetty Hollywood-legenda tekemään uutta elokuvaa

Useat näyttelijät ovat ilmaisseet, että he työskentelevät mieluummin muiden ohjaajien kanssa.

R. Isoviita

Vitsinä alkanut joukkorahoitusprojekti Scorsesen leffan muokkaamiseksi toteutunee

Kampanja saavutti tavoitteensa etuajassa.

R. Isoviita

Huhu: Disney ottaa uuden suunnan Star Wars -tuotannoissaan

Lisää viihdettä tarjolle.

R. Isoviita

Queen esiintyy Oscar-gaalassa

YLE Teema esittää gaalan suorana.

R. Isoviita

Bruno Ganz 1941-2019

Pidetty sveitsiläistähti nukkui pois.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...