Ohjaaja Terry Gilliam sairaalaan

Monty Pythonin riveistä tuttu ja pitkän uran myös ohjaajana luonut Terry Gilliam on ranskalaislähteiden mukaan joutunut sairaalaan. Gilliamin uusi elokuva, The Man Who Killed Don Quixote, on ollut Cannes'in elokuvafestivaalin esityslistalla, mutta eräs elokuvan tuottajista haluaa estää sen esittämisen.

77-vuotiaan Gilliamin yritykset saattaa Don Quijote -versiointinsa elokuvaksi ovat olleet huomattavan suurien esteiden varjostamia. The Man Who Killed Don Quixoten tuoreimmasta vastoinkäymisestä uutisoimme vasta runsas viikko sitten. Gilliamin oikeuteen haastaneen ja elokuvan levityksen estämään pyrkivän tuottajan tapauksen arvellaan vaikuttaneen siihen, että ohjaaja sairastui.

Tiedot Gilliamin tilasta vaihtelevat. Eräs ranskalaisjulkaisu väitti alkuun hänen saaneen aivohalvauksen, mutta myöhempien tietojen mukaan Gilliam toimitettiin sairaalahoitoon huonovointisuuden takia.

Cannes'n elokuvafestivaalin johto on jo aiemmin puhunut Gilliamin puolesta ja yrittänyt patistaa oikeustaistelun aloittanutta tuottajaa luopumaan kanteestaan. Viimeisimpien tietojen mukaan elokuva saa ensi-iltansa festivaaleilla, mutta sen muut esitykset ovat epävarmoja.


[EDIT 10.5.18: korjattu kahteen viimeiseen kappaleeseen tiedot Gilliamin sairaalakäynnin syystä ja elokuvan ensi-illan toteutumisesta.]

Lähteet: The Playlist, Nice-Matin, Le Point

Kuva: John Phillips/Getty Images, 2017

R. Isoviita 09.05.2018 klo 12:16

Uusimmat uutiset

Muistatko umpisurkean Catwoman-leffan? Sille olisi ollut vaihtoehto

Suunnitelmissa oli elokuva, jossa Michelle Pfeiffer olisi palannut rooliin.

R. Isoviita

Nicolas Cage näyttelee Hämähäkkimiestä

Näyttelijä tekee hatunnoston edesmenneille kollegoilleen.

R. Isoviita

Toinen Simpsonit-elokuva jälleen tapetilla

Disneyn ja FOXin sopimus taustalla.

R. Isoviita

Blues Brothers -komedioistakin tuttu laulajatähti vakavasti sairas

Soulin kuningatar perui aiemmin konserttejaan.

R. Isoviita

Disney jatkaa yhä Pirates of the Caribbean -sarjan parissa

Viihdejätti ei ole vielä lyönyt viimeistä naulaa Pirates of the Caribbeanin arkkuun.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...