Leffateatteri ilahdutti koiranomistajia

Wes Andersonin (mm. Moonrise Kingdom) uutuusleffa on Japaniin sijoitettu tarina, jossa koirilla on iso rooli. Isle of Dogs kertoo nimensä mukaisesti koirien saaresta, paikasta, jonne nämä elokuvan maailmassa väitetysti koiraflunssaa levittävät olennot on lähetetty karanteeniin. Koska raina mitä ilmeisemmin voisi kiinnostaa koiranomistajia, eräs yhdysvaltalaisteatteri on aloittanut erityiskampanjan Isle of Dogsin tiimoilta.

San Franciscossa sijaitseva Roxie Theater on ilmoittanut järjestävänsä 19. päivä tätä kuuta Isle of Dogs -näytöksen, johon voi tulla oman hauvan kanssa. Elokuvateatterin tiedotteessa kerrotaan, että koirat ovat tervetulleita näytössaliin, kunhan koiranomistaja on lippunsa maksanut. Järjestyksen ylläpitämiseksi teatterista kuitenkin muistutetaan, että karvaturrien omistajat ovat myös vastuussa lemmikkinsä käytöksestä. Liian ärhäkkäät tai vaikeasti hallittavat koirat joutuvat jättämään elokuvaillan kesken. Pelin säännöt ovat siis melko samanlaiset kuin näytöksissä, joita on järjestetty erityisesti äideille ja vauvoille.

Toistaiseksi muut elokuvateatterit eivät vielä ole ilmoittaneet vastaavista näytöksistä. Isle of Dogs on stop motion -tekniikalla toteutettu animaatio, jonka hahmot ainakin leffan trailerin perusteella ovat hyvin koiramaisen oloisia. Näin ollen elokuva voisi mahdollisesti houkutella kaksi- ja nelijalkaisia katsojia myös San Franciscon ulkopuolella.

Lähde: Indiewire

Kuva: Nordisk Film/Isle of Dogs, 2018

R. Isoviita 07.03.2018 klo 22:11

Uusimmat uutiset

Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat saavat reboot-käsittelyn

Tuottajana mm. vanha tuttu Transformers-mies.

R. Isoviita

Näyttelijälegendan tytär tylynä elämäkertaelokuvasta

Takavuosien suurtähti Judy Garlandia näyttelee uutuuselokuvassa Renée Zellweger.

R. Isoviita

Cumberbatch ja Dinklage Monty Python -komediaan

Kuningas Arthur ratsastaa jälleen.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...