CGI-hahmoja näytteleviä ei kannata väheksyä

Eräästä tietokoneanimaatioon liittyvästä seikasta on kiistelty jo pitkään. Moni olisi ollut valmis esim. antamaan jopa Oscarin näyttelijä Andy Serkisille hänen työstään Taru sormusten herrasta -trilogian Klonkkuna tai Apinoiden planeetta -leffojen Cesarina, mutta toisaalta moni on pitänyt Serkisin suorituksen arvioimista hankalana, sillä molemmat hahmot luotiin tietokoneanimaationa hänen eleidensä ja ilmeidensä pohjalta.

Tuore oikeusjuttu erikoistehosteissa käytettävän MOVA Contour Reality Capture -tietokoneohjelman tiimoilta ja tuomarin sille antama päätös viittaavat kuitenkin siihen, että myös CGI-hahmoja näyttelevien työtä pidetään entistä tärkeämpänä. MOVA-ohjelman luoja halusi Walt Disney -yhtiön oikeuteen, koska hänen näkemyksensä mukaan Disney ja sen omistama Marvel Studios olivat varastaneet hänen kehittämäänsä teknologiaa isoja kassamagneettejaan varten.

Eräs tärkeä osa hänen kannettaan käsitteli juuri sitä, kuinka paljon näyttelijät lopulta ovat vastuussa CGI-hahmojen luomisprosessista. MOVA:n tekijä totesi kanteessaan ohjelmansa mm. sisältävän kolmiulotteisen tietokannan kaikesta siitä, mitä Brad Pittin kasvot pystyvät tekemään. Pittin kasvot skannattiin n. vuosikymmen sitten julkaistun Benjamin Buttonin uskomaton elämä -leffan erikoistehosteita varten. Tähti esitti samaa hahmoa vauvasta vaariin. MOVA:n tekijän kannetta käsitellyt tuomari Jon Tigar katsoi jo kanteen itsessään paljastavan, että näyttelijöiden panos CGI-hahmojen luomisprosessissa on huomattava. Se on Tigarin päätöksen mukaan jopa niin suuri, ettei ohjelman tekijä voi väittää kehittäneensä kaikkia MOVA:n sisältämiä hahmojen ilmeitä ja eleitä itse.

Lähde: Bloomberg

Kuva: 20th Century Fox/Apinoiden planeetan vallankumous, 2014

R. Isoviita 06.03.2018 klo 22:00

Uusimmat uutiset

Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat saavat reboot-käsittelyn

Tuottajana mm. vanha tuttu Transformers-mies.

R. Isoviita

Näyttelijälegendan tytär tylynä elämäkertaelokuvasta

Takavuosien suurtähti Judy Garlandia näyttelee uutuuselokuvassa Renée Zellweger.

R. Isoviita

Cumberbatch ja Dinklage Monty Python -komediaan

Kuningas Arthur ratsastaa jälleen.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...