Jurassic World 3 on tulossa

Jurassic Park -elokuvien sarjaa jatkava Jurassic World -leffojen toinen osa ei ole vielä ehtinyt edes ensi-iltaan, mutta samaan todellisuuteen sijoittuva Jurassic World 3 on jo suunnitteilla. Kakkososa, Jurassic World: Kaatunut valtakunta, on herättänyt jo sen verran hyvää ennakkohytinää, että tuotantoyhtiö Universal haluaa jatkaa leffasarjaa.

Tähän päivään modernin tieteen avulla elvytetyn dinosauruskannan ja ihmisten kohtaamisista laatii uutta käsikirjoitusta Jurassic Worldista asti sarjan parissa töitä paiskinut Colin Trevorrow. Hänen lisäkseen käsikirjoituksen kanssa työskentelee Emily Carmichael, joka on kirjoittanut myös ensi kuussa Suomeenkin rantautuvaa Pacific Rim: Kapina -tieteistoimintaelokuvaa.

Trevorrow on jo etukäteen suitsuttanut leffasarjan kakkososaa jännittäväksi ja kauniiksi. Itse hän lupaa tuoda kolmanteen osaan käsikirjoittajakumppaninsa kanssa "uuden tunteen tason", mutta jättää paljastamatta enempää suunnitelmistaan. Näillä näkymin Jurassic World 3:n ensi-ilta on luvassa kesäkaudella 2021.


Lähteet: IGN, CinemaBlend

Kuva: Universal/Jurassic World: Fallen Kingdom, 2018

R. Isoviita 23.02.2018 klo 23:03

Uusimmat uutiset

Chris Evans jatkaa Captain American jälkeen pienemmällä ruudulla

Supersankarin vermeet naulaan.

R. Isoviita

Näyttelijälegenda vetää sanojaan takaisin

Robert Redfordin puheet eläkkeelle jäämisestä ennenaikaisia?

R. Isoviita

Erikoista: Venom-leffan oheistuotteissa on iso puute

Toistaiseksi keräilijät on jätetty odottavalle kannalle.

R. Isoviita

Patrick Stewart nappasi roolin agenttileffasta

Reboot tekeillä.

R. Isoviita

Tällainen oli idea, jonka John Carpenter torppasi uudesta Halloween-elokuvasta

Elokuvassa olisi voinut olla vielä enemmän mennyttä mukana.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...