Harrison Ford auttoi Han Solo -leffan tekemisessä enemmän kuin ehkä myöntää

Yksien kauhulla, toisten innolla odottama Han Solon sooloelokuva Solo: A Star Wars Story sai ensimmäisen trailerinsa viimein tällä viikolla. Leffan tie on ollut kuoppainen, mutta sen skandaalimaisen ohjaajavaihdoksen jälkeen julkisuuteen on ajoittain tihkunut myös positiivisia asioita. Niistä viimeisin on paljastus, jonka mukaan alkuperäinen Han Solo eli Harrison Ford olisi auttanut elokuvan tekemisessä jopa enemmän kuin hän ehkä vaatimattomaan tapaansa haluaa myöntää.

Solon osan Fordilta perinyt Alden Ehrenreich tapasi Fordin ennen kuvauksia, mutta uusimpien tietojen mukaan kontaktit eivät jääneet siihen. Tuottaja Kathleen Kennedyn mukaan myös Ford luki elokuvan käsikirjoituksen ja kommentoi sitä leffan tekijöille. Lisäksi elokuvan uudeksi ohjaajaksi palkattu Ron Howard - Fordin entinen näyttelijäkollega George Lucasin Svengijengi '62 -leffasta - keskusteli Han Solosta Fordin kanssa pitkään.

- Harrison on hyvin ajattelevainen näyttelijä ja taiteilija, ja halusin tietää, mitä hän oli oppinut hahmosta [vuosien varrella]. Hän sanoi Hania rieponeen aina tunteen, että hän tavallaan orpo […]. Han on selviytynyt ja todistanut kykynsä selviytyä [ja hän] haluaa antaa kuvan, että hänellä on tilanne hallussaan, vaikka useimmiten hän vain rynnii eteenpäin, Howard kertoo heidän keskustelustaan.

Kennedyn mukaan Ehrenreich hyödynsi Fordin antamia neuvoja moneen otteeseen elokuvan kuvausten aikana.

- Ne olivat todella paljon hyödyksi hänelle, Kennedy toteaa EW:n haastattelussa.



Lähde: EW

Kuva: LucasFilm Ltd./Solo A Star Wars Story, 2018

R. Isoviita 08.02.2018 klo 15:58

Uusimmat uutiset

Harvey Weinstein sai Meryl Streepin ja Jennifer Lawrencen ärsyyntymään

Entisen tuottajamogulin on vaikea löytää enää puolestapuhujia.

R. Isoviita

Jurassic World 3 on tulossa

Toinen osa ei ole vielä ehtinyt ensi-iltaan.

R. Isoviita

Lisätietoa ohjaaja Danny Boylen James Bond -kytköksestä

Virallisesti uuden Bond-rainan ohjaajaa ei ole vielä lyöty lukkoon.

R. Isoviita

Pennywise-klovni palaa

Stephen Kingin teokseen pohjaavan elokuvan jatko-osa etenee.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...