Q+Black

Q+Black

Käyttäjä, 6 fania

Q+Blackin suosikkileffat

1

X-Men (2000)

Pelkkänä ideana leffa oli jo kutkuttava. Enkä kyllä pettynyt elokuvaankaan. Näyttelijät tekivät loistavaa työtä ja erityisesti mieleen jäi Anna Paquin Roguena ja Hugh Jackman Wolverinena. Eivät muutkaan mitään huonoja olleet. Juoni oli kiinnostava ja mutanttien koulu oli minusta niin huikaisevan hieno. Muutenkin kiinnostaa tällaiset ihmiset, joilla on kykyjä... tässä tapauksessa pitänee puhua mutanteista? Toiminnallinen leffa, joka on täynnä mahtavia hahmoja ja niiden kykyjä.

X-Men rating 3,43

2

Pyörryksissä (2000)

Hauska, jaksaa naurattaa joka kerta kun katsoo. Päänäyttelijät vetävät hienon roolin luuserina toimistotyöntekijänä ja yltiö juonikkaana paholaisena. Tähän leffaan ei vaan kyllästy ikinä.

Pyörryksissä rating 2,83

3

Harry Potter ja viisasten kivi (2001)

Kaverin kanssa katsottiin ja täytyy sanoa, että lumouduin täysin. Edessä oli aivan uusi maailma erikoisine hahmoineen ja paikkoineen. Pikkuinen ja suloinen Harry Potter saa tietää olevansa velho ja pääsee Hagridin kanssa ensimmäistä kertaa Viistokujalle ostamaan velhotarvikkeita. Melkein toivoi silloin, että olisi päässyt Harryn mukaan shoppailemaan. Näyttelijät oli valittu huolella ja edes nuorempien näyttelijöiden taidoissa ei pahemmin ollut moittimisen varaa. Hermione nousi heti alussa suosikiksi. Tätä ennen en ollut lukenut ollenkaan kirjoja, joten en tiennyt mitä odottaa. Ensimmäinen Potter on lämminhenkinen tarina velhomaailmasta, joka viihdyttää varmasti lapsia ja myös aikuisia.

Harry Potter ja viisasten kivi rating 3,46

4

xXx (2002)

En edes jaksa laskea kuinka monta kertaa olen tämän leffan katsonut, mutta silti se pysyy lempileffojeni listassa ja tulee varmaan aina pysymään. Tästä leffasta aikoinani sain Vin Diesel - fanituksen aluilleni ja näyttelijä onkin pysynyt suosikkinani tähän päivään asti. Katson yllättävän vähän toimintaa, mutta tämän voi katsoa aina uudelleen ja uudelleen. Juoni on mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava. Lisäksi Vin Dieselin näyttelemän hahmon "välinpitämättömyys" ja hurjapäisyys tuo leffan extramaustetta. Tässä leffassa on sitä räjähtävää toimintaa, räiskintää, Dieselin lihaksia ja vähän romantiikan poikastakin.

xXx rating 2,95

5

Harry Potter ja salaisuuksien kammio (2002)

Ei Rowlingia voi ainakaan mielikuvituksen puutteesta syyttää. Toinen osa jatkaa aika samalla tasolla kuin ensimmäinen, mutta nyt kuvioihin kurvaa lentävä anglia ja oman arvon tunteva Tällipaju. Harry on nyt tutustunut viholliseensa, ystävystynyt monien oppilaiden kanssa ja tajuaa osaavansa puhua kärmeskieltä. Tällä kaudella ilmestyy kuvioihin myös uusi opettaja, joka saa pojat pyörittämään silmiään ja tytöt huokailemaan... ainakin Tylypahkassa. Kenneth Branagh tekee loistavan roolin itserakkaana ja limaisena Gilderoy Lockhartina. Dobby on ihastuttava kotitonttu, joka itsepintaisesti yrittää auttaa Harrya. Kaikenkaikkiaan ihana jatko-osa niin hyvin alkaneelle sarjalle.

Harry Potter ja salaisuuksien kammio rating 3,57

6

X-Men 2 (2003)

Tässä julkaisussa tapaamme ensimmäisestä osasta tutut hahmot ja muutaman uudenkin kasvon. Leffa jatkaa mahtipontista jyräystään positiivisessa mielessä. Mukana ovat taas mutantit ja niiden vihaajat, uusia kykyjä ja toimintaa. Hugh Jackman jaksaa viihdyttää taas kertaalleen hiukan myrtsin Wolverinen roolissa. Kerta kaikkiaan viihdyttävä kuten ensimmäinenkin osa!

X-Men 2 rating 3,58

7

Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous (2003)

Ensimmäisen kerran katsoin tämän elokuvan VHS-nauhurilla, joten laatu ei ollut mikään paras mahdollinen. Leffa oli kuitenkin kaikesta huolimatta upea. Fanitin jo muutenkin Orlandoa, joten tämähän oli kuin minulle tehty elokuva. Lisäksi merirosvoaiheinen leffa herätti mielenkiinnon. Jack Sparrow hurmasi jo tässä ensimmäisessä elokuvassa täysin ja jäi varmasti monien mieleen. Leffan juoni on hyvä eikä tylsistymistä päässyt tapahtumaan missään vaiheessa. Keira osasi loistavasti näytellä rikasta tyttöä, joka sekaantuu karskien merirosvojen maailmaan. Pitänee katsoa pian taas tämä uudestaan.

Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous rating 4,20

8

Varjojen valtakunta (2003)

Ah, minä niin rakastan tätä leffasarjaa! Sarjasta löytyy kaikki mitä minä viikottaiseen leffa-annostukseeni tarvitsen eli vampyyreja, ihmissusia, loistavia näyttelijöitä, toimintaa, väkivaltaa ja jännittävä juoni. Kate Beckinsale on noussut tämän elokuvan myötä yhdeksi suosikkinäyttelijöistä. Kuka voisi vastustaa vampyyria, jolla on tummat hiukset, sähkönsiniset silmät ja nahka-asu?

Varjojen valtakunta rating 3,31

9

Harry Potter ja Azkabanin vanki (2004)

Ohjaajan vaihtuessa huomaa myös leffan muuttuvan. Tässä tapauksessa se on totta. Elokuva ei kuitenkaan mene huonoon suuntaan, se vaan saa rutkasti enemmän synkkiä piirteitä eivätkä perheen nuorimmat varmasti uskalla katsella mustanpuhuvia ankeuttajia tai verenhimoisia ihmissusia. Tunnelmaltaan leffa on aiempia synkempi. Harry lähtee riidan päätteeksi omille teilleen, kohti Tylypahkaa ja huomaa pimeässä uhkaavan suden. Veikeä Poimittaislinjan bussi kuitenkin saapuu sopivaan aikaan ja vie Harryn Viistokujalle. Hän saa tietää, että pahamaineinen Sirius Musta haluaa päästä käsiksi häneen. David Twelis näyttelee uutta Pimeyden voimilta suojautumisen opettajaa Lupinia, jolla on synkkä salaisuus. Leffan lopussa tapahtuva "ajan siirto", jossa Hermione ja Harry käyvät muuttamassa asioita, on vähän kummallinen keksintö. Kaiken kaikkiaan kuitenkin katsottava elokuva muiden joukossa.

Harry Potter ja Azkabanin vanki rating 3,48

10

Riddickin aikakirja (2004)

Wau! Ensimmäinen leffa oli mukiinmenevä, mutta pidän tästä jatko-osasta! Nyt seilataan ihan eri maailmoissa. Lavasteisiin ja itse hahmoihin on käytetty enemmän aikaa ja mielikuvitusta. Juoni on hyvä ja hiukan karmiva. Lisäksi näyttelijät vetävät uskottavasti omat suorituksensa alusta loppuun. Kerta kaikkiaan loistava jatko vähän tahmeasti alkaneelle elokuvalle.

Riddickin aikakirja rating 3,51

11

Harry Potter ja liekehtivä pikari (2005)

Tämän leffan kohdalla voisi sanoa, että wau! Ehdottomasti yksi suosikeistani tässä sarjassa. Elokuvaan on käytetty aikaa ja on luotu aivan uusia maailmoja. Lohikäärmeet, labyrintit ja vedenalainen maailma oli hienosti luotu. Oli hienoa tutustua muihinkin velhokouluihin ja niiden oppilaisiin. Ehdottomasti suosikkikohtani olivat tanssijaiset. Hermionen puku oli ihana ja Viktor Krum nyt vaan on niin komea. Ronin tanssiaispuku hymyilytti ahkerasti. Tässä elokuvassa alkoi jo huomata jonkinlaista parisuhdedraamaa, joka ei kuitenkaan mene ihan kauhean vakavaksi. Ja saammehan nähdä ensimmäistä kertaa aidon Voldemortin. Kuka sopisikaan paremmin pelottavan rauhallisen velhon rooliin, kuin Ralph Fiennes?

Harry Potter ja liekehtivä pikari rating 3,65

12

Hostel (2005)

Okei, kai mie sitten olen vähän outo ihminen, mutta pidin tästä elokuvasta todella paljon. Se aiheutti eräänlaisen huuman ja ahdistuksen sekaisen reaktion, jota ei pystynyt pakenemaan elokuvan loputtuakaan. Kerta kaikkiaan sairas ja ahdistava sekä samalla viihdyttävä elokuva.

Hostel rating 3,16

13

X-Men 3 - Viimeinen Kohtaaminen (2006)

Alan ehkä toistaa itseäni näiden elokuvien kanssa, mutta edelleen laadukas pätkä. Se, joka väittää, että jatko-osista ei saa laadukkaita, voi syödä sanansa. Tässä elokuvassa pääsemme hieman menneisyyteen ja koemme karmaisevia hetkiä nykyisyydessä. Mutantteja parantava lääke saa maailman sekaisin. Sen puolesta ja sitä vastaan taistellaan molemmin puolin. Kaikki on nyt kärjistymässä. Aiemmista leffoista tuttu kaarti saa taas hiukan uutta verta joukkoonsa ja he valmistautuvat sotaan... taas kerran. Taistelukohtaukset ovat hienoja ja tässä leffassa vaan on onnistuttu kertakaikkisen hyvin. Loistava lopetus hienolle leffasarjalle.

X-Men 3 - Viimeinen Kohtaaminen rating 3,10

14

Underworld: Evolution (2006)

Näistä ei vaan voi olla tykkäämättä. Kate Beckinsale jatkaa räjähdyttävää toimintaa yhdessä ihanan hybridin Michaelin kanssa. Hän on nyt takaa-ajettu ja hänellä on uusia haasteita edessä. Esimerkiksi melkoisen kettuuntunut "ensimmäinen" vampyyri, joka on uinunut tuhansia vuosia ja haluaa nyt koskaa... ja kaiken lisäksi herättää vankilassa kärsineen ihmissusi-veljensä. Räiskyvää toimintaa ja nopeita juonenkäänteitä siis luvassa. Ei jää yhtään huonommaksi ensimmäisen osan kanssa.

Underworld: Evolution rating 3,26

15

Emily Rosen riivaaja (2005)

Kertakaikkiaan loistava elokuva, jonka karmivuuta lisää se, että se on tositapahtumiin perustuva. Kirjassa ei liikaa mälläillä kauhun aineksilla vaan pidetään katsojaa enemmän jännityksessä muilla tavoilla. Leffan tunnelma on jo muutenkin karmiva, että lisäyksi ei tarvita. Viihdyttävää katseltavaa.

Emily Rosen riivaaja rating 3,17

16

Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu (2006)

Täytyy sanoa, että kakkososa on parempi kuin ensimmäinen. Huomaa, että elokuvaan on panostettu ja näyttelijät ovat terästäytyneet entistä enemmän. Keira ja Orlando ovat huippuja yhdessä, mutta Johnny Deppin Jack Sparrow on edelleen täysin omaa luokkaansa. Juoni on jouheva eikä se mene liian pitkäveteiseksi. Davy Jones lonkeroineen on oikeasti vähän karmiva tapaus. Hauska huumori antaa loppusilauksen tälle hienolle elokuvalle.

Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu rating 3,59

17

Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla (2007)

Ei kuulu parhaimpiin tämän leffasarjan tuotoksiin, mutta ei jää kovin paljoa jälkeen. Elokuva menee vähän synkempään suuntaan, mutta huumoriin taas on hiukan panostettu lisää. Jack Sparrown seikkailu tuonpuoleissa on aika hupaisaa katseltavaa. Hienoa on myös tutustua muihin merirosvokapteeneihin ja saada tietää hiukan rosvojen historiasta, Kalypsosta. Visuaalisesti tottakai hieno teos, mutta paikoitellen vähän tylsähkö.

Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla rating 3,38

18

The Covenant (2006)

Monet pitävät tätä leffaa yksinkertaisesti todella huonona tuotoksena, josta ei ole mitään sanottavaa. Itse taas pidän tästä leffasta yllättävän paljon. En voi kieltää, etteikö neljän komean pojan tuijottelu olisi kivaa. Juoni on minun mielestäni mukiinmenevä ja hahmot värikkäitä ja erilaisia. Ei kai tämä mikään satojen Oscarien tuotos ole, mutta silti itse tykkään tästä suunnattomasti.

The Covenant rating 2,02

19

Harry Potter ja Feeniksin kilta (2007)

Synkät ajat ovat edessä. Voldemort on elossa, mutta kukaan ei oikein tunnu uskovan Harrya. Häntä pidetään valehtijana. Synkkyys leijuu tämän elokuva yllä. Dolores Pimento astelee pinkeissä korkokengissään Tylypahkaan tänä vuonna ja kertoo mullistavansa koulun täysin. Hän kieltää oppilailta taikomisen, joten Harry ystävineen järjestää salaisia tapaamisia, jossa he harjoittelevat taikoja. Elokuva ei nouse oikein massasta eikä se herätä kauheasti tunteita mihinkään suuntaan. Jää vain odottava olo ja ajatus, että milloin räjähtää. Lopussa pääsemme näkemään Voldemortin ja Harryn ensimmäisen kohtaamisen, joka jättää hiukan surullisen tunnelman roikkumaan ilmaan.

Harry Potter ja Feeniksin kilta rating 3,16

20

DOA: Dead or Alive (2006)

Loistava! Olen hurahtanut kokonaan taisteluleffoihin. Parhaita nämä, jossa naiset antavat kunnolla miehille turpiin Liikkeet oli hienoja ja maisemat upeita. Juonikin oli suhteellisen hyvä.

DOA: Dead or Alive rating 1,85

21

Hostel: Part II (2007)

Aika samoilla linjoilla edellisen leffan kanssa. Jo alussa elokuva saa nipistelyä aikaan vatsan pohjalla kun miettii, että "aijaih, mihin ovat nuo tietämättömät sotkeutumassa." Tässä päästiin vähän "kiduttajankin" pään sisään ja huomattiin, että mitä kaikkea sitä epätoivon hetkellä voikaan tehdä. Loppu oli yllättävä ja sai pärskähtämään siinä vaiheessa kun koirat saivat makoista iltapalaa.

Hostel: Part II rating 2,74

22

Step Up (2006)

Mie vaan olen täysin hurahtanut näihin tanssi- ja musiikkileffoihin. Tekee itsekin mieli nousta sohvan pohjalta ja alkaa tanssia keskellä olohuonetta Ihanainen, ei kertaakaan tylsä "nuorten leffa", joka viihdyttää kerta toisensa jälkeen.

Step Up rating 3,38

23

Step Up 2 The Streets (2008)

Samalla linjalla aiemman kanssa. Hienoa musiikkia ja upeita koreografioita luvassa... ja taas Q+Blackin tanssijalka vipattaa Tätä elokuvaa katsellessa voi vaan heittää aivot narikkaan ja nauttia.

Step Up 2 The Streets rating 3,29

24

Harry Potter ja puoliverinen prinssi (2009)

Saman ohjaajan kädenjälki näkyy ja varsinkin jo tämän leffan kohdalla voi sanoa, että ei ole enää paluuta Potterin ensimmäiseen kilttiin leffaan. Synkkyysaste on jo huomattavasti suurempi. Tässä elokuvassa pääsemme hiukan ulos Tylypahkasta ja pääsemme kurkistamaan Voldemortin lapsuuteen. Kouluun tulee uusi opettaja, Horatius Kuhnusarvio, jonka olemassaolo on elintärkeää Harrylle ja professori Dumbledorelle. Onneksi synkän tunnelman vastapainoksi on saatu hieman romantiikkaa ja siitä syntyvää draamaa, joka näyttää aivan uuden puolen Potter-elokuvista. Tämän jälkeen jää odottamaan jatkoa.

Harry Potter ja puoliverinen prinssi rating 3,34

25

Mamma Mia! (2008)

Tämä oli ihana! Pidän muutenkin "musikaaleista" jne. Tarina oli minusta ihana ja lämminhenkinen. Romantiikkaa unohtamatta... ja tietenkin saa kuunnella koko elokuvan ajan Abban tuotantoa. Itse en kauheasti perusta romanttisista lällyleffoista, mutta tämä vaan oli niin hieno tuotos, josta tuli pakostikin hyvä mieli.

Mamma Mia! rating 3,02

26

Death Race - kuolonajot (2008)

Kolahtaa vaan ja kovaa. Miehiä, nopeita autoja ja sopivasti myös veren roiskutusta sopivissa kohdissa. Juoni oli hieno ja näyttelijät hyviä rooleissaan. Yksi suosikkileffoista ehdottomasti!

Death Race - kuolonajot rating 3,40

27

X-Men Origins: Wolverine (2009)

En pistänyt yhtään pahakseni kun kuulin, että Wolverinesta tehdään oma elokuva. Ajasta kun mies eli vielä ns. onnellista elämää eikä murehtinut tulevaisuutta. Sattumien kautta hän kuitenkin sukeltaa keskelle painajaista ja joutuu kohtaamaan suurimmat pelkonsa. Hän päättää raivata tiensä voittoon tavalla tai toisella... käyttäen kynsiä apunaan. Loistavia lavasteita sisältävä leffa on synkkä, mutta onneksi seasta löytyy myös humoristisia piirteitä. Tämä leffa herätti rutkasti erilaisia tunnetiloja.

X-Men Origins: Wolverine rating 3,18

28

Twilight - Houkutus (2008)

Okei, en ollut kuullut koko Houkutuksesta mitään ennen kuin näin tämän leffan DVD-mainoksen telkussa eikä se herättänyt oikeastaan mitään tuntoja. Päätin kuitenkin tilata sen fantasian ystävä kun olen ja rakastuin leffaan täysin. Suurin lumo oli ehkä siinä, että tällaisia elokuvia ei oikeastaan oltu tehty silloin kovinkaan paljon. Mystinen ja salaperäinen Edward herätti mielenkiinnon heti alussa ja leffa piti katsoa naarmuille asti. Lisäksi koukutin lähimmät ystävät siinä samalla. Näin jälkeen päin kun arvostelee leffaa realistisesti niin huomaa miten paljon siinä on parannettavaa. Näyttelijät sopivat hyvin rooleihinsa. Aivan kuin heidät olisi luotu niitä varten, mutta näyttelijän työ etenkin päähenkilöiden osalta oli kovin takkuavaa ja amatöörimäistä. Aivan kuin näytteleminen olisi jotenkin noloa ja vaivalloista. Tottakai tämä leffa jää aina mieleen ihanana mystisenä vampyyrielokuvana, johon ei voi olla ihastumatta.

Twilight - Houkutus rating 2,51

29

Underworld: Rise of the Lycans (2009)

Tässä kolmannessa leffassa otamme takapakkia alkuun ja pääsemme näkemään kuinka ihmissudet ja vampyyrit oikein aloittivat sotansa. Selvisikin, että ihmissudet olivat vampyyrien orjia. Ei ihme, että alkaa ketuttaa vai mitä? Pääsemme sisään Viktorian pään sisään tässä hiukan karmivan loppuratkaisun omaavassa elokuvassa, joka ei jää paljoa edeltäjiään huonommaksi. Tässä elokuvassa jopa susien grafiikka miellyttää silmään jonkun verran. Jotenkin oleellinen kertomus, jonka voi vaikka katsastaa ennen ensimmäistä ja toista osaa jos siltä tuntuu.

Underworld: Rise of the Lycans rating 2,99

30

Twilight - Uusikuu (2009)

Tietenkin tätä jatko-osaa piti odottaa kuin kuuta nousevaa. Tuntui kuin olisi hypännyt ensimmäisen osan mystisestä ja synkeästä varjosta täysin uuteen elokuvaan. Näyttelijöiden suoritukset ovat tässä minusta parantuneet ja leffa tuntui jotenkin rennommalta. Edwardia ei oikeastaan nähty kuin alussa ja lopussa eikä se haitannut ollenkaan, koska uudeksi suosikiksi nousi välittömästi Jacob Black, joka rempseällä aseenteellaan ja ruskeilla nappisilmillään valloittaa jokaisen. Lisäksi pääsemme sisään hänen mielenkiintoiseen maailmaansa ja näemme Jacobin ja Bellan ystävyydessä uusia ulottuvuuksia. Tämän elokuvan lopussa herää automaattisesti kysymys: mitä jos Edward ei olisikaan palannut?

Twilight - Uusikuu rating 2,23

31

StreetDance 3D (2010)

Apua, en osaa sanoa mikä näistä tanssileffoista olisi huonoin, koska kaikki on niin hyviä ja mukaansatempaavia Musiikki ja tanssi on upeaa ja saa minutkin hypähtelemään sohvalla. Viihdyttävää!

StreetDance 3D rating 2,68

32

Twilight - Epäilys (2010)

Tämän sarjan kirjoista Epäilys nousi suosikiksi heti. Leffa ei jäänyt yhtään huonommaksi vaikka Victorian näyttelijä valitettavasti vaihtuikin. Huomaa, että leffaa on ollut ohjaamassa taitava tyyppi. Voisi jo melkein sanoa, että tässä leffassa näyttelijät rentoutuivat ja syventyivät hahmoihinsa urakalla. Näytteleminen ei tuntunut nihkeältä ja myös huumoria saatiin tähän enemmän. Edwardin hahmo ärsytti yhä enemmän tässä, kun taas Jacob nousee ylemmäs fanituslistalla. Taistelukohtaukset olivat hienoja. Tässä leffassa vaan napsahti kaikki hyvin paikalleen. En osaa sen paremmin asiaa ilmaista. Tulee olemaan suosikki vastaisuudessakin.

Twilight - Epäilys rating 2,22

33

Harry Potter ja Kuoleman varjelukset: Osa 1 (2010)

Tätä leffaa odotettiin suurin odotuksin, koska kirja oli kaikista mullistavin koko sarjassa. Leffa seuraa siis Harryn, Hermionen ja Ronin matkaa kun he etsivät Hirnyrkkejä. Paikoitellen jopa tylsää katsottavaa minkä ei pitäisi olla mahdollista Potteria katsellessa. Tietenkin jokainen tapahtuma oli oleellinen juonen kannalta, mutta kyllä tämän elokuvan melkein jättää hyllyyn kun on sen katsonut pariin kertaan. Näyttelijät vetivät upeat suorituksensa kuten aina, mutta juoni vain oli mielenkiintoisempi kirjan sivuilla kuin valkokankaalla.

Harry Potter ja Kuoleman varjelukset: Osa 1 rating 3,54

34

Sucker Punch (2011)

Babydoll kiikutetaan syyttömänä mielisairaalaan, jossa ei ole kaikki ihan kohdallaan. Tyttö päättää karata ja saa avukseen muutaman muun tytön seinien sisällä. Kun Babydoll hurmaa tanssillaan, on tytöillä edessä huima ja vaarallinen seikkailu kohti vapautta.Hiukan karmivasta ja sekavasta alusta huolimatta tämä elokuva pitää otteessaan viimeisille minuuteille asti. Vaikka joidenkin näyttelijöiden heikot suoritukset häiritsevät, korvaa juoni ja hurjat mäiskeet senkin vajaavuuden. Luvassa siis toimintaa, mahtavia erikoistehosteita ja juoni, joka saa kylmiä väreitä selkäpiihin. Tietokonepelimäinen elokuva, joka viihdyttää.

Sucker Punch rating 2,53

35

Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä (2011)

Kyseinen leffasarja on kiinnostanut heti ensimmäisestä leffasta lähtien. Jokaiseen tuotokseen on käytetty luovuutta, aikaa ja rutkasti rahaa. Jack Sparrowin päärooli tässä elokuvassa oli loistokas kuten aina eikä aiempien leffojan päähenkilöiden puuttuminen harmittanut lainkaan. Jackissa on viihdettä kokonaisen leffan verran, jos toisenkin. Cruz vetää myös hienon roolin tulisena merirosvonaisena, jonka nenälle ei hypitä. Leffa on pitkä, mutta tylsistymistä ei päässyt tapahtumaan tässäkään osassa. Mielenkiintoisimmaksi hahmoiksi tässä leffassa nousivat omasta mielestäni merenneidot, jotka eivät ole täysin samanlaisia kuin lasten tarinoissa...

Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä rating 3,20

36

Death Race 2 (2010)

Räjähtävää toimintaa, verta ja naisia, mitä muuta voisi toivoakaan? Parempi kuin ykkönen. Ja Luke Goss nyt vaan on niin mahtava kaikessa komeudessaan ;) Loistavaa viihdettä.

Death Race 2 rating 2,75

37

Harry Potter ja Kuoleman varjelukset: Osa 2 (2011)

Viimeisen Potter-leffan jälkeen tunnelmat olivat aika sekaisia. Kakkososa oli ehkä parempi kuin ykkönen, vaikka olikin tunnelmaltaan paljon synkempi ja surullisempi. Oli hienoa myös nähdä sen illan tapahtumista lisää kun Harry menetti vanhempansa. En kyllä itkenyt missään kohtaa, joka oli aika yllättävää. Kaukana ei ollut kyllä siinä kohdassa, jossa Weasleyt surivat jne. Taistelukohtaukset saivat kylmät väreet selkäpiihin. Hiukan ihmettelin kohtaa, jossa Harry kertoi Hermionelle ja Ronille olevansa hirnyrkki ja mitä hänen täytyisi tehdä. Aika laimea tuo ystävysten reaktio sillä hetkellä. Neville oli ihan loistava roolissaan. Hienoa, että tähänkin synkeään leffaan oli saatu mahtumaan hiukan huumoria. Minulla kävi jopa hetken (HETKEN) sääliksi Voldemortia lopussa. Odotin innolla "19 vuotta myöhemmin"-kohtaa ja sehän tuli. Petyin hieman. Kukaan ei ollut minun mielestäni vanhentunut yhdeksäätoista vuotta, paitsi Malfoy, joka näytti rapajuopolle. Harryn ja Ginnyn lapset oli suloisia. Kuin myös Hermionen ja Ronin. Miinuksista huolimatta loistava päätös loistavalle sarjalle.

Harry Potter ja Kuoleman varjelukset: Osa 2 rating 3,80

38

Red Riding Hood - Punahilkka (2011)

Tietenkin kun fantasiasta pidän, niin pitihän se katsastaa tämäkin elokuva. Vanhasta sadusta on saatu pienellä säädöllä hieno kokonaisuus, joka nostaa melkein niskakarvat pystyyn. Lisänä tottakai romantiikkaa ja kaksi miestä, jotka uhkaavat sotkea pikkuruisen Punahilkan päätä. Minusta elokuvan maisemat ja lavasteet oli luotu upeasti. Amanda tekee hienon suorituksen Punahilkkana. Hän näyttää juuri niin viattomalta ja kiltiltä kuin Punahilkan kuuluukin näyttää. Leffa koukutti ensimmäisellä kerralla loppuun asti eikä osannut hetkeen päätellä, että kuka olisi voinut olla uhkaava musta susi.

Red Riding Hood - Punahilkka rating 2,42

39

X-Men: First Class (2011)

Tottakai olin innoissani kun yhteen lempi leffasarjoistani on tulossa vielä ainakin yksi tuotos. Vaikka jotenkin henkiklökohtaisesti karsastan näitä "tapahtui ennen" - leffoja. Mielestäni tämä tuotos ei yltänyt alkuunkaan muiden leffojen tasalle. Minusta James McAvoy ja Michael Fassbender eivät sopineet ollenkaan jo tutuksi tulleiden legendaaristen johtohahmojen paikoille. Näyttelykokemusta molemmilla rutkasti on, mutta en aistinut heistä X-menmaista tunnelmaa. Mielenkiintoisinta oli oikeastaan se, että miten Xavierista ja Erikistä tuli sellaisia kuin he olivat muissa elokuvissa. Erikin tulevaisuutta jopa hahmotettii hiukan, kun taas Xavier jäi täysin varjoon. Ravenin lapsuus oli myös mielenkiintoinen. Leffan juoni oli minusta jotenkin pakosti keksitty juttu, mutta taistelukohtaukset ja uudet hahmot antoivat vähän positiivisuutta tähän elokuvaan.

X-Men: First Class rating 3,69

40

Fright Night (2011)

Asetelma oli mielenkiintoinen kun aloin katsomaan elokuvaa... ja Colin Farrell törkeän komea (jos ei lasketa mukaan kauheita kulmakarvoja). Välistä tuntui, että elokuvan juoni lähti luistamaan eteen päin turhankin nopsaan, mutta toisaalta liika venyttäminen olisi saanut tympeytymään. Vampyyrien muutos oli toteutettu ihan hienosti ja vampit näyttivät jopa oikeasti ällöttäviltä. Jotenkin vaan minusta ihan tavalliset kulmahampaat ja punaiset silmät olisivat riittäneet eivätkä olisi tehneet elokuvasta yhtään sen huonompaa. Kaiketi tämä viime vuoden tuotos haluaa sitten olla uskollinen alkuperäiselle elokuvalle. Lisäksi loppupuolella kuolleista herännyt übernörtti enemmänkin ärsytti kuin pelotti millään lailla. Peter Vincentiä näyttelevä David Tennant vetää jotenkin aivan loistavan roolin omaperäisenä mukamas-vampyyrintappajana. Huvitti kotelon ikäraja K13 ja tämä on kauhua? Olisikohan ikärajaa kannattanut nostaa, koska elokuvassa on kuitenkin muutama kohtaus, jotka eivät nuorille sovellu.

Fright Night rating 2,69

41

The Avengers (2012)

Pitihän se päästä katsastamaan tämäkin tuotos, koska olen näiden supersankareiden armoton fani. Enkä pettynyt. Kävin katsomassa 3D:nä ja leffa oli huikea kokonaisuus räjähtävää toimintaa ja erikoistehosteita. Katsojaa auttaa aika paljon se, että on katsonut supersankareiden aiemmista koettelemuksista elokuvia tai sarjakuvia. Itse en ollut perehtynyt ihan kaikkiin hahmoihin ja melkein tuli halu tutkia heidänkin taustojaan leffan katsomisen jälkeen. En edes osaa sanoa, kuka veti parhaan roolin tässä hauskaa huumoria ja hurjia tilanteita sisältävässä leffassa. Scarlett Johansson ja Jeremy Renner nousivat kuitenkin suosikeiksi. Ja Hulkille ei vaan voinut olla nauramatta. Mahtava elokuva, jonka aion katsastaa uudelleenkin.

The Avengers rating 3,59

42

Twilight - Aamunkoi, osa 1 (2011)

HUH! Ajatukset ovat vieläkin vähän sekaisin elokuvan takia. Tämä elokuva lähtee painimaan ihan eri sarjassa kuin aiemmat tekeleet. Leffa käynnistyy lempiväisten hempeillä häillä, jonka jälkeen pari suunnistaa Esmensaarelle häämatkalle. Alku leffassa oli aika tylsähkö, mutta huumori korvasi sen pienen puutteen. Kun alun onnellisuudesta päästään, alkaa tapahtua tiuhaan tahtiin. Sudet olivat tässäkin leffassa yksi lemppariasioistani. Näyttelijät vetivät minusta roolinsa mallikkaasti. Elokuva oli toteutettu hienosti vaikkakin joissakin kohdissa oli huomattavissa jonkinlaista tönkköyttä. Loppua kohden elokuva alkaa mennä aika karmivaksi. Kaikkea sitä voidaankaan koneilla ja maskeerauksilla tehdä. Bellan "kuivuminen" vauvan takia on kamalaa katsottavaa, ehkä hiukan kornia. Leffa sai oikeasti minut antamaan melkein ylen kun päästiin kohtalokkaaseen synnytyskohtaukseen, joka oli kaikessa loistavuudessaan karmiva! Hiukan tippakin tuli linssiin loppuvaiheilla ja Bella oli saatu todella karmivan näköiseksi lopussa. Elokuva loppuu kuitenkin todella toimivasti kohtaan, jossa Bella aukaisee uudet punaiset silmänsä. Hrr... jään todella janoamaan jatko-osaa!

Twilight - Aamunkoi, osa 1 rating 2,33

43

Nälkäpeli (2012)

Luonnonkatastrofit, kuivuus, myrskyt, tulipalot ja tulvat nielivät suuren osan Pohjois-Amerikasta. Loput hävitti jäljelle jääneestä ruoasta käyty sota. Raunioista syntyi Panem. Sen kansalaiset nousivat kapinaan hallitsijoitaan vastaan, mutta hävisivät taistelun. Rangaistukseksi kehitettiin nälkäpeli.Pelin säännöt ovat yksinkertaiset. Jokaisen vyöhykkeen on arvottava yksi poika ja tyttö osallistumaan kisaan. Nuoret pakotetaan vaativiin olosuhteisiin luonnonalueelle, jossa heidän on tapettava toisensa. Viimeinen hengissä selviytyjä on voittaja.Nälkäpeli on vuotuinen tapahtuma ja koko maassa näytettävä tosi-TV-ohjelma. Tarina kertoo Katniss Everdeenistä (Jennifer Lawrence), joka osallistuu kilpailuun pikkusiskonsa puolesta. Katnissin vyöhykkeeltä arvotaan myös poika, Peeta (Josh Hutcerson). Poika vaikuttaa mukavalta, mutta Katniss ei voi tutustua häneen. Jos hän haluaa selvitä kilpailussa, hänen on tapettava Peeta. Nuoret työnnetään yhteiselle areenalle, jossa on vain yksi tavoite... tapa tai tule tapetuksi.Rakastan tätä trilogiaa kirjana todella paljon, joten on kovat odotukset elokuvalle. Toivottavasti en tule pettymään.

Nälkäpeli rating 3,24

44

Lumikki ja metsästäjä (2012)

"Elokuva, joka tempasi mukaansa heti alkusta alkaen. Oli kyllä hyvä eikä missään välissä pitkäveteinen. En oikein siltikään osannut kuvitella Kristeniä Lumikin rooliin missään vaiheessa. Näen Lumikin viattomana ja ehkä hiukan naiivina tyttönä eikä Kristen ollut tässä elokuvassa kumpaakaan. Kuningatar oli mahtava kaikessa hulluudessaan ja Chris ah-niin-ihana metsästäjänä. Elokuva oli suurelta osin tummanpuhuva ja paikoitellen surullinen. Kohtaukset menivät jotenkin liian nopsaan tilanteesta toiseen eikä ylimääräiselle jäänyt tilaa. Tuntui, että monia juonelle olennaisia kohtia oli jätetty pois. Pidin kyllä elokuvaan luoduista animaatioista ja etenkin upeasta keijumetsästä. Loppuun olisin odottanut jotain hymyn huulille nostattavaa happy endingiä lisää. Visuaalisesti hieno ja upea tuotos, jonka hommaan omaan dvd-hyllyyni."

Lumikki ja metsästäjä rating 2,79

45

Underworld: Awakening (2012)

Tätä olikin jo odotettu. Suosikki-Selene palaa leffaan nahkapöksyissään ja uskomatonta räiskettä on luvassa. Tässä elokuvassa on mielestäni enemmän vauhdikasta toimintaa ja vielä enemmän veren roisketta ja väkivaltaa kuin aiemmissa osissa. Ihanainen hybridi-Michael on tässä elokuvassa aika sivussa, mutta pääsemme kylläkin tutustumaan toiseen hybridiin, josta varmasti kuulemme vielä. Miinuksena voisin mainita ihmissusien ulkonäön, joka oli huonotunut aiemmista ja näytti melkoisen tönkölle. Tässä elokuvassa ei kyllä ollut yhtään tylsää hetkeä enkä osaa sanoa onko tämä huonompi vain parempi kuin edelliset osat, koska pidän kaikista tajuttoman paljon. Ehkä joku muu osaa kommentoisa realistisemmin tätä kuin minä, koska tämä vampyyritarina on viedyt sydämeni tyystin. Ja uskallan väittää, että jatkoa on tulossa...

Underworld: Awakening rating 3,04

46

Sinun numerosi? - Kuinka monta on liian paljon? (2011)

Huhuh, en muista hetkeen katsoneeni näin hauskaa romanttista komediaa. Anna Faris on ensinnäkin huumorin ehdottomia ykkösnimiä ja hän taipuu älyttömiinkin suorituksiin, sehän on nähty jo Scary Movie - elokuvissakin. Chris Evansin pepsodent-hymy sen sijaan sulattaa jokaisen naisen sydämen kerta heitolla. Elokuvassa pyöritään erikoisen muttei kovinkaan vieraan aiheen ympärillä: kuinka monta petikumppania on liikaa? Tekeekö suuri määrä naisesta ei-haluttavamman? Fariksen näyttelemä Ally ainakin päättää tehdä stopin hurjasteluille ja asettua aloilleen, mutta se ei aina ole niin helppoa. Hymyilin ja repeilin yhtenään tätä katsoessani koska leffa oli tungettu täyteen mahtavaa huumoria, sarkasmia ja yllättäviä tilanteita. Ehkei aina kannata kaivella menneisyyttään? Suosittelen ainakin lämpimästi kaikille hömppäromantiikan ystäville. Tämän aion katsoa uudestaankin!

Sinun numerosi? - Kuinka monta on liian paljon? rating 2,72

47

Keinoja kaihtamatta (2012)

Leffan pääjuoni herätti heti mielenkiinnon ja pitihän se katsastaa millainen tapaus oli kyseessä. Minusta näiden kolmen päähenkilön roolitukset ovat menneet nappiin kaikinpuolin. Leffa ei ollut missään vaiheessa pitkäveteinen vaan täynnä toimintaa ja kiperiä tilanteita. En muista milloin olisin nauranut näin paljon leffaa katsoessani. Monimutkaisen ja realistisen kolmiodraaman sekaan oli saanut huvittavia ja älyttömiäkin piirteitä, mutta hyvällä maulla. Tästä ei vain yksinkertaisesti voi olla pitämättä! Ja aion katsoa tämän leffan varmasti useampaankin kertaan.

Keinoja kaihtamatta rating 2,84

48

Twilight - Aamunkoi, osa 2 (2012)

Musta leffan kaikki kohtaukset oli tehty aika sopiviksi, eivät olleet liian lyhyitä tai liian pitkiä ja pidin jokaisesta hetkestä. Huippua oli tutustua näihin toisiin klaaneihin ja täytyy itsekin myöntää, että Garret oli ehdottomasti yksi parhaita vamppeja tässä leffassa! Ihanaa, että leffaan oli saatu huumoria ja huippukohtia kirjasta kuten Emmettin ja Bellan kädenvääntö ja Jacobin paljastus Charlielle.Spoilasin itseni taistelukohtauksen suhteen ennen leffaa ja aattelin sen olevan hyvä juttu niin ei tule sitten järkytyksenä, mut kyllä se helvetti sentään oli aika karmeaa katsottavaa näin fanin näkökulmasta. Kerrassaan hienosti toteutettu taistelukohtaus. Hienoa, että leffaan oli tehty tällainen massiivinen "shokkikohtaus".Kaikenkaikkiaan upea leffa, mutta tuntui että se oli liian nopeasti ohi.

Twilight - Aamunkoi, osa 2 rating 2,40

49

Kerro, kerro kuvastin (2012)

Katsoin aiemmin Lumikki ja Metsästäjä - leffan enkä osannut oikein kuvitella minkälaista Lumikkia tässä tarjoillaan, mutta tämä oli kyllä hauska. Rakastuin täysin leffan värimaailmaan ja kulisseihin. Lily Collins oli kaikessa kauneudessaan ja hempeydessään ihana Lumikki ja kääpiöt olivat aivan mahtavia jokainen! Julia Roberts veti kyllä hyvän roolin pahana kuningattarena, josta ei aina osannut sanoa, että tarkoittiko hän oikeasti hyvää vai pahaa. Kuningatar osasi olla erittäin juonitteleva. Juoni seuraili suurilta osin alkuperäistä tarinaa, mutta jotakin uutta oli myös saatu sen rinnalle. Hauska hyvänmielen elokuva, josta varmasti nauttii koko perhe.

Kerro, kerro kuvastin rating 2,51

50

Hannu ja Kerttu: noitajahti (2013)

Ekan kerran kun tästä kuulin niin tein jo sillon päätöksen, että katsomaanhan se on päästävä. Ensinnäkin sen takia, että minä jotenkin tykkään näistä saduista tehdyistä leffoista ja toisekseen, tässä oli Jeremy Renner, josta on tullut lyhyessä ajassa yksi suosikkinäyttelijöistäni. Ei se Artertonkaan kyllä huono ollut. Lisäksi tässä leffassa nähdään suomalaisvahvistus Pihla Viitala, jolle olin elokuvan aikana hyvin kateellinen Pihla on vieläpä aika suuressa roolissa tässä pätkässä eikä minusta ainakaan tarvinnut hävetä lainkaan suomalaisnäyttelijöiden puolesta. Leffa oli oikeastaan aika toiminnallinen eikä todellakaan sellainen perussatu jos näin voisi sanoa. Huumoriakin oli saatu tähän kiitettävästi, joten ei voinut kuin hörähdellä tuittupäisen Kertun kommenteille ja Hannun säheltämiselle. Noidat oli toteutettu aika moderniin malliin ja pääpahiksen roolissa nähtiin X-men - leffoistakin tuttu Famke Janssen, joka osaa kyllä pahiksen roolin. Noitien lisäksi nähtiin peikkoja ja niistäkin sai loppupuolella naurun aikaiseksi. Juonellisesti elokuva oli ainakin minusta ihan pätevä ja Tämän elokuvan maailma oli aika hieno 3D-versiona. Aion ehdottomasti ostaa tämän hyllyyn heti kun se on mahdollista.

Hannu ja Kerttu: noitajahti rating 2,91

51

Vieras (2013)

The Host eli suomeksi Vieras, on Twilight-kirjoillaan maineeseen nousseen Stephenie Meyerin käsialaa. Maailmamme ovat valloittaneet sielut, jotka ovat ujuttaneet itsensä kehoihimme ja ottaneet ruumiimme valtaansa. Nyt kaikki elävät harmoniassa keskenään, ei ole sotia eikä nälänhätää. Silti pieni osa sieluilta karanneista ihmisistä elää piilossa ja tahtoo taistella leviävää epidemiaa vastaan. Yksi vastarintaliikkeen ihmisistä on Melanie Stryder, joka törmää sattumalta Jarediin. Nuoren parin välillä roihahtaa ja he päättävät paeta sieluja erämaahan yhdessä Melanien pikkuveljen kanssa elääkseen yhdessä.Sanomattakin selvää, että he eivät pysy salassa kauan. Sielut nappaavat Melanien ja istuttavat sielun tämän sisälle. Melanie ei kuitenkaan ole luovuttavaa sorttia eikä suostu siirtymään sivuun Vaeltajaksi kutsutun sielun tieltä. Vahvatahtoinen Melanie jakaa muistonsa Vaelille, joka alkaa tahtomattaan kaipaamaan Melanien muistojen Jaredia sekä tytön pikkuveljeä. Yhdessä he päättävät paeta ja lähteä etsimään kadottamaansa. Kaksikko ei kuitenkaan tule pääsemään helpolla koska Etsijä on heidän kintereillään haluten löytää vastarintaliikkeen ihmiset.En ole lukenut kirjaa aikoihin, mutta jonkinlainen muistikuva siitä oli kun elokuviin menin. Minusta elokuva oli todella uskollinen tarinalle vaikka harmittikin vähän, että monia hyviä kohtauksia oli jätetty pois ja ihan ymmärrettävistä syistä. Minua ei olisi tosin haitannut, että elokuva olisi ollut pidempi tai siinä olisi ollut kaksi osaa. Tarinan lyhentely häiritsi ehkä eniten siinä mielessä koska tuntui, että elokuvassa kytenyt rakkaustarina meni aivan liian nopealla tempolla "minä rakastan sinua" - pisteeseen. Kaikesta huolimatta lumouduin täysin elokuvan maailmaan ja sen hahmoihin ja elin uudelleen kirjan tapahtumia visuaalisessa muodossa. Mietin aluksi miten elokuvan tekijät ovat saaneet sekä Vaelin, että Melanien esille koska he ovat samassa vartalossa, mutta homma oli hoidettu ihan mallikkaasti vaikka alkuun minua huvitti hiukan Melanien närkästynyt ääni taustalla. Pidin Saorse Ronanista heti kun näin, että hänet on valittu Melanien rooliin. Jaredin näyttelijä Max Irons miellytti myös silmää ja kaksikko teki loistavaa työtä valkokankaalla. Iania näytellyt Jake Abel epäilytti alkuun vaikka tyyppi hyvä näyttelijä onkin. Olin vain kuvitellut Ianin erilaiseksi kirjan perusteella ja hän olikin kirjassa suosikkini.Elokuvan rakkaustarina on yhtä aikaa ehkä hiukan huvittava, mutta samalla niiiiin ihana. Se, että kaksi miestä rakastuu samaan ruumiiseen, mutta ei samaan sieluun, on mahdoton yhtälö, johon ei tunnu löytyvän mitään järjellistä ratkaisua. Kirjan lukeneet tosin tietävät miten homma menee lopulla.Pidin tästä. Ei. Rakastin tätä. Ystäväni, jotka katsoivat tämän kanssani, eivät olleet lukeneet kirjaa ja he eivät oikein osanneet sanoa oliko tämä hyvä vai ei. Heidän mielestään tässä olisi pitänyt olla lisää toimintaa. Minusta tämä taas meni tällaisenaan koska ei kirjakaan ollut mitenkään toiminnantäyteinen. Tai oli, mutta ei sillä tavalla kuin jotkut ehkä kuvittelevat.Tähän kirjaan pitäisi tulla jatkoakin kahden muun kirjan muodossa, mutta sitä luultavasti saa vielä odottaa. Kirjojen nimet tulisivat olemaan alustavasti The Soul ja The Seeker. Jatko-osaa leffaan saadaan varmasti odottaa, mikä on sääli. Tosin elokuva olisi vallan mainiosti toiminut tällaisenaankin.

Vieras rating 2,40

52

Varjojen kaupungit: Luukaupunki (2013)

Ylitti odotukset!

Varjojen kaupungit: Luukaupunki rating 2,78

53

Warm Bodies (2013)

Warm Bodies on Isaac Marionin samannimiseen kirjaan pohjautuva elokuva, joka sai ensi-iltansa suomessa huhtikuun alussa. Maailma on saastunut ja nyt sitä kansoittaa pienen ihmisjoukon lisäksi zombit, jotka nauttivat välipalaksi mieluiten ihmisten aivoja. R on nuori zombi, joka ei muista mitään ihmiselämästään, ei edes nimeään. Hän haaveilee zombille epätyypillisesti toisenlaisesta elämästä.Tyttö. Kaikki alkaa aina tytöstä. Ihmisten vastarintaliikkeeseen kuuluu tyttö nimeltä Julie, jonka poikaystävän R pistää poskeensa ja saa kaikki tämän muistot itselleen. Zombipoika alkaa välittömästi tuntea jotakin Julieta kohtaan ja pelastaa tämän muilta epäkuolleilta. Pikku hiljaa nuoret alkavat tutustua toisiinsa ja Julie alkaa huomata pojassa jotakin eriskummallista.Siis tämä kiinnosti pelkästään jo siksi, että tämä ei ole mikään tyypillinen romanttinen komedia vaan mukana on zombeja, jotka nauttivat ihmisten popsimisesta. Sinänsä tässäkin on niitä tyypillisiä kliseitä, mutta hyvin eri tavalla yhteen koottuna.Teresa Palmer oli erittäin hyvä Julie ja R:ää näytellyt Nicolas Hoult on kyllä hetkeen kuumin zombi jonka olen nähnyt. Ja hyvin uskottavakin sellainen. Kai murahteluun ja vaappumiseenkin tarvitaan taitoa? Ainakin näyttelijä on kertonut, että R:n näytteleminen oli ollut todella hupaisaa. Huvitusta herätti jo ensinnäkin zombien vaappuva liikkuminen ja kommunikoiminen murinalla. R on hyvin eriskummallinen ja paljon ajatteleva poika, joka alkaa tuntea itsensä ihmiseksi Julien seurassa.Paikoitellen elokuvassa ehkä oli vähän tylsiä kohtia, mutta kaiken kaikkiaan hyvin onnistunut tuotos. Kirjaa en ole lukenut, mutta varmasti siinäkin pääosin keskityttiin siihen, että Julie ja R alkavat tutustua toisiinsa ja elokuvassa se oli minusta ihan mallikkaasti tehty.Loppuratkaisu varmasti saa monet hiukan pyörittelemään silmiään, mutta itse en voinut kuin huokaista onnesta. Hyvin erilainen loppu tälle zombille. Ehkä tämä antaa katselijoilleen pienen opetuksen; kylminkin sydän voi sulaa rakkauden edessä. Romantiikan ja fantasian ystäville ainakin suosittelen tätä, mutta veikkaan, että tämä jättää tiukimmat kriitikot kylmäksi.

Warm Bodies rating 3,03

54

Fast & Furious 6 (2013)

Olen katsonut joka ikisen tämän leffasarjan leffan ja jokainen niistä löytyy myös omasta hyllystä, joten kenenkään tuskin tarvitsee epäillä olenko fani vai en. Vin Diesel kuuluu vielä omiin suosikkeihin, joten en pane lainkaan pahakseni jatko-osia. Minusta jokainen leffa näistä on ollut aivan mahtava paitsi ehkä Tokio Drift, jossa ei nähty tyypillisiä päähenkilöitä. Kuten arvata saattaa, myös tämä leffa on täynnä toimintaa ja räjähtäviä erikoistehosteita. Mukana on jälleen kerran jo hyvin rakkaaksi tullut näyttelijäjoukko, mutta täytyy myöntää, että näissä uusimmissa leffoissa ei ehkä niin paljon ole niitä tuunattuja pirssejä ja katuajoja kuin ensimmäisissä leffoissa. Autoja tosin edelleen löytyy, eikä niissä mitään vikaa ainakaan ole. Hiukan ehkä pyörittelin silmiäni tässä leffassa joillekin stunteille, mutta leffa kyllä muuten imaisi mukaansa samalla tavalla kuin aiemmatkin. Jatkoakin on luvassa vielä, joten sitä odotellessa.

Fast & Furious 6 rating 3,42

55

Death Race 3: Inferno (2013)

Kolmas osa jatkaa kahden aiemman jalanjäljissä, joten autokaahailulta, verenroiskutukselta ja tissivaoilta ei tässäkään osassa vältytä, mikä oikeastaan tekee tästä aidon ja tinkimättömän Death Race - leffan, joka melkeinpä nousee leffasarjan parhaaksi osaksi. Tapahtumaa oli alusta loppuun ja olin innoissani päästessäni jälleen kerran seuraamaan tuttujen hahmojen seikkailuja. Voisinpa melkein väittää, että tässä oli vähän raaempaa menoa kuin aiemmassa, mutta huumoriakin pilkahteli esiin normaalia enemmän. Leffa suorastaan tursusi räjähtävää toimintaa ja juonenkäänteitä enkä ainakaan minä osannut laisinkaan odottaa mitä loppu toi tullessaan. Se oli kerta kaikkiaan mahtava ja yllättävä, mutta se antoi myös ymmärtää, että leffasarjaan ei jatkoa tule. Ellei sitten jonkun toisen hahmon muodossa. Luke Goss tulee kuitenkin olemaan minulle se ainoa ja oikea Frankenstein.

Death Race 3: Inferno rating 3,05

56

Nälkäpeli: Vihan liekit (2013)

Olen lukenut tämän trilogian pariin kertaan ja Vihan liekit nousi jo ensimmäisellä lukukerralla suosikiksi. Siinä vaan oli jotenkin enemmän sisältöä ja jännittäviä tapahtumia kuin ensimmäisessä osassa mikä on huvittavaa koska yleensä jatko-osat eivät yllä ensimmäisen tasolle.Huomaa, että ensimmäinen elokuva oli jo omalta osaltaan menestys koska jatko-osaan on käytetty paljon enemmän rahaa ja aikaa. Sen miljöö on jotenkin paljon upeampi kuin ensimmäisessä osassa.Elokuva alkaa melko pitkälti siitä kun Katniss ja Peeta lähtevät voittokiertueelleen vyöhykkeille. Elokuvaan oli loistavasti saatu ylös Katnissin tunnetilat sekä vyöhykkeillä paistava suru, viha ja kaikennielevä epätoivo. Kapina on kytemässä.Jouduin oikeastikin pariin kertaan nieleskelemään kyyneleitä elokuvassa koska siinä vallitseva raskaus tavoitti katselijansa. Vihan liekit olikin minun mielestäni paljon surumielisempi ja brutaalimpi kuin edeltäjänsä vaikka huumoriakaan ei oltu unohdettu kaiken sen vakavuuden keskellä.Pakko sanoa, että päänäyttelijät osuvat rooleihinsa kuin nyrkki silmään ja Lawrence sen kuin parantaa roolisuoritustaan ilmiömäisesti. Finnickin näyttelijä oli myös aika nappivalinta vaikka jäinkin odottamaan ehkä hitusen enemmän vielä sitä kirjan Finnickiä.Yksi elokuvan parhaista hahmoista oli ehdottomasta Johanna, joka veti räävittömästi rooliaan ja kirvoitti hymyn useammin kuin kerran. Myös muut hahmot olivat minusta hyvin valittuja ja koskettavia jokainen omalla tavallaan.Areena oli upeasti toteutettu ja kaikki efektit saivat hengen melkein salpaantumaan. En vain yksinkertaisesti löydä mitään moitetta visuaalisesta puolesta.Loppu tottakai jäi kutkuttavaan kohtaan, mutta kirjan lukeneena sai jonkinlaista rauhaa siitä kun tiesi mitä odottaa jatkolta. Vihan liekit ylitti totaalisesti kaikki odotukseni ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille.

Nälkäpeli: Vihan liekit rating 3,14

57

Divergent - Outolintu (2014)

Divergent perustuu Veronica Rothin samannimiseen kirjaan, joka on trilogian avausosa. Samainen kirja on ilmestynyt suomeksi nimellä Outolintu ja toinen osa Insurgent ilmestyy suomeksi kesäkuussa nimellä Kapinallinen. Ennen kuin Divergent edes saavutti ensi-iltansa päätökset jatko-osien filmaamisesta tehtiin ja jatko-osaa on alettu jo kuvata. Viimeinen osa nimeltään Allegiant kuvataan kaksiosaisena elokuvana.Kirjailijan luomassa maailmassa sota on raivonnut ja jakanut jäljellä olevat ihmiset viiteen kategoriaan: Vaatimattomiin, Uskaliaisiin, Rehteihin, Teräviin ja Sopuisiin. Jokainen yhteiskunnan jäsen testataan teini-iässä, jotta he saavat tietää mihin ryhmään kuuluvat. Tästä huolimatta ihmiset voivat kuitenkin valita toisen ryhmän testituloksista huolimatta.Beatrice Prior (Shailene Woodley) ajattelee ettei kuulu mihinkään ryhmään ja hänen testituloksensa varmentavat asian. Trisin kaltaiset ihmiset ovat vaaraksi yhteiskunnalle ja tytön on soluttauduttava yhteen kategorioista.Mukaan mahtuu uusia ystäviä, ilkeä Eric ja töykeä Neljä. Elämä uudessa yhteisössä ei tule olemaan helppoa Trisille.Luin tämän kirjan ennen elokuvaa ja täytyy kyllä antaa ehdottomasti tunnustusta molemmille. Outolintu vetäisi mukaansa heti alkumetreillä ja kirjalle uskollinen elokuva viimeisteli kaiken. Pidin todella paljon elokuvan maailmasta ja sen toteutuksesta. Elokuvaa katsellessa välittyi selvästi yhteiskunnan tarkoitus ja sen raadollisuus.Shailenesta taisi tulla uusi fanituksen kohteeni. Pidin hänen roolihahmostaan, joka on samalla herkkä, mutta kovapäinen eikä pelkää tiukan paikan edessä. Elokuvan toimintakohtaukset imaisivat mukaansa ja mietinkin useaan otteeseen, että elokuva olisi saattanut olla melko hienon näköinen 3D:nä katsottuna kun välillä meinasi jo muutenkin huimata elokuvateatterissa tavallista pätkää katsellessa.Trisin ystävät olivat ehkä suuremmassa osassa kirjassa ja jäivät tässä pätkässävähän ulkopuolelle tarinasta, mutta Neljä (Theo James) oli kyllä loistava "pahan" pojan roolissaan kuten myös Eric, jonka näyttelijä Jai Courtney kyllä veti myös aika mahti suorituksen ilkeän johtajan kengissä. Kate Winsletin esittämä pahis sen sijaan jäi minulle vähän etäiseksi.Nyt kun näin äkkiseltään miettii, en löydä mitään moitittavaa tästä elokuvasta! Vaikka se kesti yli kaksi tuntia, olin aivan lumoutunut alusta loppuun asti. Mikäli pidit kirjasta, kannattaa ehdottomasti katsastaa elokuva. Ja vaikket luekaan kirjoja, elokuva on varmasti viihdettä sellaisellekin ihmiselle. Tämä täytyy saada hyllyyn!

Divergent - Outolintu rating 2,99

58

Guardians of the Galaxy (2014)

Muun muassa The Avengersin kautta olen täysin lumoutunut Marvelin elokuvien maailmaan ja tämä nyt vaikutti jo trailerissa niin metkalta, että pitihän se mennä katsastamaan. Sekalainen sakki kovapäisiä hahmoja lyödään yhteen ja meno on sen mukaista. Mukaan mahtuu rämäpää karvapallo, lempeä puu, ärhäkkä, mutta vähän yksinkertainen Tuhoaja, naiskauneutta sekä porukan humoristinen mies. Yllätyin kovasti elokuvaa katsellessa koska olin trailerin perusteella jo mielessäni suunnitellut miten elokuva etenee, mutta mukaan mahtui siis yllättäviä juonikuvioita. Huumori oli kyllä mitä parhainta ja pyrskähtelin enemmän kuin kerran päähahmojen päättömille letkautuksille. Toimintaa tästä ei puutu ja ainakin 3D:nä tämä oli aika hieno katselukokemus avaruuksineen kaikkineen. Tämä DVD pitää hommata kyllä hyllyyn. Suosittelen lämpimästi kaikille!

Guardians of the Galaxy rating 3,46

59

Fifty Shades of Grey (2015)

Fifty Shades of Grey pohjautuu E L Jamesin samannimiseen trilogiaan joka on niittänyt suosiota maailmalla. Eroottinen trilogia tutustutti lukijansa BDSM:n maailmaan ja jonka seurauksena saman genren kirjat ja pokkarit alkoivat yleistyä. Tarina kertoo ujosta ja kokemattomasta Anastasia Steelestä joka suostuu haastattelemaan ystävänsä puolesta kaupungin tavoitelluinta miestä, Christian Greytä. Parin välillä alkaa heti ensi sekunneilla roihuta eikä Ana saa mielestään komeaa ja arvoituksellista Christiania. Kaksikko lähentyy piakoin eikä Christian tunnu saavan tarpeekseen Anasta. Pian Ana huomaa eksyneensä Christianin maailmaan joka sisältää kahleita ja piiskoja, sekä kaikkea sen väliltä.Ensimmäinen kirja nosti itselle punan poskille melko tehokkaasti, mutta pian itseä alkoi suunnattomasti ärsyttää Christianin ylimanipuloiva luonne. Kaksi viimeistä osaa luin melkeinpä hammasta purren. Sanomattakin selvää, että olin aika skeptinen elokuvan suhteen, mutta samalla paloin halusta tietää millaisen elokuvan kirjasta mahtaakaan saada. Tämän genren elokuvia ei kauheasti ole leffateattereissa pyöritetty joten olihan tämä siltäkin kantilta mielenkiintoinen tapaus.Voinpa sanoa, että yllätyin todella positiivisesti! Kirjasta tuttu vähän ehkä paikallaan jankkaava osuus oli jätetty pois ja elokuvaan oli mielestäni kiteytetty hyvin ensimmäisen kirjan ydin ilman kaikkea ylimääräistä ja turhaa. Olin melkein yllättynyt kun lopputekstit alkoivat pyöriä. Mietin vain, että "mitä ihmettä, näinkö nopeaan kaksituntinen vierähtikin?!"Positiivista oli se, että rooleissa oli pääosin itselle tuntemattomia henkilöitä. Anastasian näyttelijä (Dakota Johnson) oli todella symppis ja samalla todella rohkea. Jamie Dornan Greyn roolissa oli myös täysin uusi tuttavuus, mutta täytyypä sanoa tämän elokuvan jälkeen Jorma Uotilaa lainaten: EI HUONO! Taidan sittenkin haluta itselleni yhden Christian Greyn!Ja kyllä, seksiä oli. Oli paljasta peppua ja tissiä ja vähän siltä väliltä. Näyttelijät näyttivät kyllä todella luontevilta kohtauksissa vaikka tällaista tavallista tallaajaa hiukan punastutti alkuun melko kaiken paljastavat kohtaukset. Joskin kohtaukset olivat oikeasti todella hyviä olematta silti ääretöntä pornoa ja mautonta tai vaivaantunutta säätämistä. Kaiken kiihkoilun lisäksi elokuvaan oli ujutettu huumoria sinne tänne ja nämä hetket saivat koko leffateatterin hirnumaan yhteen ääneen.Kuten sanoin, tämä oli todella positiivinen yllätys ja aion ehdottomasti katsastaa tämän uudelleen sekä hommata DVD:n omaan hyllyyn! Suosittelen lämpimästi kaikille joita vähääkään kiinnostaa katsastaa elokuva, ja ehkä niillekin jotka eivät välttämättä halua.

Fifty Shades of Grey rating 2,05

60

Nälkäpeli: Matkijanärhi - osa 1 (2014)

Kyllä tätä odotettiinkin! Kolmas kirja jäi kahden ensimmäisen varjoon varmaan osaksi myös siksi, että siinä Nälkäpeliä ei nähdä. Katniss on pelastettu Nälkäpelistä ja hän koettaa pärjätä eteenpäin painajaisten ja Peetan menettämisen kanssa. Kapinalliset kapinoivat ja Presidentti Snow listii vihollisiaan tuntematta omantunnontuskia.Tässä elokuvassa huomasi, että synkempään suuntaan tarinassa ollaan menossa. Katniss on hilkulla menettää itsensä samaan aikaan kun vyöhykkeiden asukkaat kärsivät ja kuolevat. Capitol tekee oman osansa sekoittamalla Matkijanärhen päätä hämmentävillä videoilla Peetasta.Siinä missä kirja saattoi olla välillä vähän tylsäkin yllätyin leffaa katsoessa kuinka nopeasti aika todella vierähti! Elokuvasta oli tehty visuaalisesti hieno ja kapinallisten vastaiskut olivat näyttäviä. Elokuva herkisti minua enemmän kuin kerran vaikka siinä ei varsinaisesti mitään kovin surullista tapahtunutkaan.En muistanut kirjasta kauheasti joten oli piristävää vähän arvuutella, mutta sen mitä muistan niin sanoisin, että aika kirjalle uskollinen oli muutamia pikkujuttuja huomioimatta. Pelastusretki nosti kyllä pulssia ja Peetasta oli kyllä tehty oikeasti sellainen kuin mitä voisikin olettaa hänen olevan kaiken kokemansa jälkeen. Kaikenkaikkiaan mahtava kokemus joka herätti tunteita suuntaan ja toiseen, enpä malttaisi millään odottaa jatko-osaa! Mitä ihmettä me sitten odotellaan kun tämä trilogia päättyy?

Nälkäpeli: Matkijanärhi - osa 1 rating 2,85

Profiilin tiedot

TOP-listat