Max Payne -elokuva

Foorumin päävalikkoonHuttuosasto › Max Payne -elokuva

Joey
Käyttäjä
401 viestiä

11.02.08 klo 12:13 - linkitä tähän kommenttiin: #

"Mark Wahlbergin tähdittämän Max Payne -elokuvan kuvaukset alkavat ensi kuun (Marraskuu 2008) alussa. Kuvausten arvellaan päättyvän toukokuun alussa. Elokuvan ohjaajana toimii John Moore, jonka aiempiin ohjaustöihin kuuluvat muun muassa Vihollisen keskellä ja Aavikkolento. Käsikirjoituksesta vastaa Beau Thorne."
- Peliplaneetta.net -

Odotan innolla varsinkin nyt kun selvisi, että Mark Wahlberg on pääosassa.

Harmonica
Käyttäjä
2264 viestiä

11.02.08 klo 12:33 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tällaisessa tapauksessahan piti mielummin perustaa elokuvalle oma sivu tykkiin ja keskustella siellä.

Jotain kommenttia nyt kuitenkin kun topic on perustettu: Ohjaajana John Moore, joka on aiemmin ohjannut kaksi remakea ja jonkun sotaleffan, kaikki melko haukuttuja teoksia. Omen-remaken olen itse nähnyt ja se oli kyllä kauheaa roskaa. Ja käsikirjoitus joltain mieheltä, joka aiemmin on ollut yhtenä kolmesta Saw IV:n tarinan kirjoittajista ja toiminut jonkinnäköisenä teknisenä osaajana kuvausosastolla mm. Double Dragonissa. Sitä tavanomaista pelielokuvaroskaa lienee tällä perusteella luvassa, vaikka kiinnostaahan tämä minuakin kohtalaisesti; näitä pelielokuvia kun on ihan hauska katsella vaikka sitten tahattomana huumorina.

Doc
Käyttäjä
952 viestiä

11.02.08 klo 17:07 - linkitä tähän kommenttiin: #

Mmjaah. Itseäni kiinnostaa elokuva lähinnä MAx Paynen hahmon takia, joka on yltiökorni suoraan sanotuna, mutta silti varsin karismaattinen. Nyky noiria jos olisi tuo... Toivon, että siitä tulisi sellaista eikä mitään helvetin triggerhappy sirkusta... mutta voipi olla turha toivo.

Slacker
Käyttäjä
2 viestiä

08.03.08 klo 23:03 - linkitä tähän kommenttiin: #

Oi voi olisipa tämä leffa tullut aikaisemmin kun Michael Madsen oli vielä nuori, siinä nimittäin on täydellinen jamppa Payneksi. Kyllähän Marky Mark on myös pätevä näyttelijä, että kelpo leffa tulossa.

Blaze
Käyttäjä
524 viestiä

24.03.08 klo 16:53 - linkitä tähän kommenttiin: #

Toivottavasti Imdb:ssa ollaan erehdytty pahemman kerran. Katsokaapa näyttelijävalintoja.

Ludacris - Jim Bravura (rumored)
Mila Kunis - Mona Sax (rumored)

Onneksi nämä ovat vain huhuja. Olisihan se melko outoa nähdä Ludacris Bravurana ja se-tyttö-70s-showsta Mona Saxina

Trinity
Käyttäjä
421 viestiä

29.05.08 klo 21:31 - linkitä tähän kommenttiin: #

No huh huh tätä elokuvaa. Mitä enemmän tietoa, sitä vähemmän kiinnostusta. Munasivat ainakin lahjakkaasti näyttelijät.

Schwarzenegger

04.06.08 klo 23:06 - linkitä tähän kommenttiin: #

Max Payne on yksi aikamme parhaista peleistä, mutta tämä tuleva elokuvaversio vaikuttaa kaikinpuolin turhalta... varsinkin kun Mark Wahlbergillä ei vaan ole riittävää karismaa sellaiseen rooliin.

Itse olen muuten sitä mieltä että Mickey Rourke näytti nuorena aivan Max Paynelta ja olisi sopinut taidoiltaankin roolin, mutta juu ei enään.

andy
Tähtääjä
1491 viestiä

10.07.08 klo 21:05 - linkitä tähän kommenttiin: #

http://www.allocine.fr/vi...cmedia=18823195&hd=1.html

Eka traileri. Vaikea tosta nyt mitään johtopäätöstä on lähteä tekemään, mutta ainakin aika tyylikästä meininkiä luvassa.

Mr pompeiji
Käyttäjä
84 viestiä

11.07.08 klo 12:55 - linkitä tähän kommenttiin: #

No se Mark Waahbärin kertojaääni oli aivan hirrveä! Aivan kuin häneltä olisi ääni mennyt tai jotain. Muuten hyvin sin city-tyylinen film noir, mutta ihan tyylikäs, parempi kuin odotin.

HENRiZ
Käyttäjä
53 viestiä

11.07.08 klo 13:08 - linkitä tähän kommenttiin: #

Marky Markin kurkku oli ehkä vähän paleltunut pakkasessa mutta sanonpa vaan että VAU! Aika pirun tyylikästä ainakin näin ensi vilkaisulla.. Luulen ettei ihan niin turha leffa tule olemaan mitä Hitman oli.

Lumiset maisemat, hidastukset ja se salaperäinen musta enkeli(huumesekoilua?)antavat heti olettaa että tämä tosiaan ON Max Payne, mikähän se trailerin biisi mahtoi olla...?

Blaze
Käyttäjä
524 viestiä

11.07.08 klo 15:43 - linkitä tähän kommenttiin: #

Vaikutti ihan hyvältä. Pahoin kuitenkin pelkään, että leffa kääntyy loppupuolessa pelkäksi räiskinnäksi, jolloin erikoistehosteet ja hidastukset syrjäyttävät juonen ja näyttelijäsuoritukset.

X-tyyppi
Moderaattori
1678 viestiä

11.07.08 klo 17:06 - linkitä tähän kommenttiin: #

Todellakin toivon että se mikä-lie musta enkeli / ihmiskorppikotka on vain jonkin hahmon harhaista mielikuvaa.

Graffit
Käyttäjä
52 viestiä

11.07.08 klo 23:06 - linkitä tähän kommenttiin: #

Todella tyylikkään näköinen traileri kyllä. Toivotaan vaan, ettei tästäkin tule vain sellaista perus peli-elokuva kuraa...
Yhdyn myös tuohon samaan X-tyypin kanssa, että itku tulee jos enkeli/ ihmiskorppi on joku elokuvan keskeinen henkilö, mutta tuo mielikuva taas kuulostaisi paremmalta. Saattaahan kyseessä olla joku Maxin painjainen. Ohjaajana toimivasta John Mooresta en kuitenkaan ole aivan varma, että onnistuuko hän tehtävässään. Kyllähän muutaman katsottavan leffan on väsännyt kuten Behind Enemy Lines ja Flight of the Phoenix. Mutta peukut pystyyn, että tästä tulisi paras peliin pohjautuva elokuva ;)

Tuikkal
Käyttäjä
39 viestiä

12.07.08 klo 04:57 - linkitä tähän kommenttiin: #

Hyvältä näyttää. Trailerin biisi on Marilyn Mansonin "If I was your Vampire" albumilta Eat me, Drink me.

Emperor
Käyttäjä
250 viestiä

15.07.08 klo 13:30 - linkitä tähän kommenttiin: #

En odota tuolta leffalta paljoakaan.. Räiskinnäksi menee koko homma.
Mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta, ei tässä muutakaan voi.

cuckaracha
Käyttäjä
29 viestiä

18.07.08 klo 19:13 - linkitä tähän kommenttiin: #

Emperor kirjoitti:

En odota tuolta leffalta paljoakaan.. Räiskinnäksi menee koko homma.
Mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta, ei tässä muutakaan voi.

No eipä ne MP-pelitkään niin kovin tiukkaa ihmissuhdedraamaa olleet.

Joey
Käyttäjä
401 viestiä

18.07.08 klo 19:44 - linkitä tähän kommenttiin: #

Mila Kunis näyttelee Mona Saxia

Blaze
Käyttäjä
524 viestiä

22.07.08 klo 14:20 - linkitä tähän kommenttiin: #

cuckaracha kirjoitti:
Emperor kirjoitti:

En odota tuolta leffalta paljoakaan.. Räiskinnäksi menee koko homma.
Mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta, ei tässä muutakaan voi.

No eipä ne MP-pelitkään niin kovin tiukkaa ihmissuhdedraamaa olleet.


Oli ne kyllä aikamoista tragediaa.

Rocky

22.07.08 klo 23:56 - linkitä tähän kommenttiin: #

Max Payne pelit ovat olleet mielestäni erinomaisia film noirmaisia kokemuksia.Traileri näytti todella upealta.Mikälie lentävä örkkikin messissä.

cuckaracha
Käyttäjä
29 viestiä

25.07.08 klo 15:33 - linkitä tähän kommenttiin: #

Blaze kirjoitti:
cuckaracha kirjoitti:
Emperor kirjoitti:

En odota tuolta leffalta paljoakaan.. Räiskinnäksi menee koko homma.
Mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta, ei tässä muutakaan voi.

No eipä ne MP-pelitkään niin kovin tiukkaa ihmissuhdedraamaa olleet.


Oli ne kyllä aikamoista tragediaa.

Noiriahan heiteltiin ruudulle minkä kerkesivät, sekä menetettyjä rakkaudenkohteite etc. etc., mutta IMHO pelin pääpaino oli kuitenkin synkässä kostonhimossa ja räiskimisessä. Ja hidastuksissa.

Ja Sami Järven "Täällä haisee paska"-ilmeessä.

Keskustelut