Arvostelu

Haaveet kaatuu ja kurjuus maksimoituu.

*Varoitus! Tätä elokuvaa ei suositella masentuneille tai itsetuhoisille.*

Olen etäisesti elämässä joutessani jolkotellessani pannut monesti merkille, miten suomalaisilla tuntuu kaikista muista maailman kansoista poiketen olevan tapana murehtia kaikenlaista turhaa, vajoilla melankolisesti omaan viinanhuuruiseen itsesääliinsä ja olla toisinaan ihastelevinaan vastaavasti kaikenlaista harmaata ja ikävää kurjuuden maksimointia – kuin kyseessä olisi jotain syvällisempääkin taidetta. Eppu Normaali parodioi tätä apokalyptisen kotimaista mielenmaisemaa osuvasti kappaleessaan Murheellisten laulujen maa, jonka ivailu taisi kaikesta päätellen olla vähän liiankin nokkelaa, sillä useat fiksummatkin tekijät jostain Aku Louhimiehestä lähtien tuntuvat hupsusti pitävän kyseistä kotimaista klassikkoa ihan vakavissaan tehtynä valitusvirtenä.

Mutta mitäpä minä olenkaan mutisemaan, sillä itsekin ymmärsin joskus kyseisen kappaleen olevan nerokasta parodiaa vasta niin erikseen jostain viisaammasta lähteestä luettuani, nykyisin kyseinen kappale on jopa yksi suosikeista kotimaisen sanoitetun musiikin piirissä yleisesti. Itse asiassa täysin vastakkaisilla vesillä räpiköivä Rakastunut rampakin on omalla pirullisella tavallaan kiehtovien kurjuuskuvauksien henkilökohtaisia kotimaisia suosikkejani niin elokuvana kuin kirjanakin, jota kohtaan alunperinkin virinneeseen uteliaisuuteeni lienee osittain vaikuttanut myös käsillä olevan kulttuurikatselmuksen nauttima omanlaisensa kulttistatus, jonka vuoksi tätä ei ihan jokaisesta kirjastosta välttämättä löydäkään – tai ei ainakaan vanhaan aikaan löytänyt. Mikäli etsii hyvää viihdettä ja hauskoja hetkiä leffailtoihin, sopii katseet kääntää kuitenkin jo kättelyssä muualle, sillä iholla asti pistelevän Rakastuneen ramman jälkeen otsasuonia poksauttelee lähinnä maksimoitu ketutus.

Joel Lehtosen samannimiseen, ristiriitaisia reaktioita herättäneeseen alkuperäisteokseen perustuva suomettumisen ajan filmatisointi on nihilistinen tarina kauniiden aatteiden ja niihin uskovien tuhosta ja kuolemasta armottoman elämän puristuksissa. Vesa-Matti Loirin Jussi-palkinnon arvoisesti tulkitsema Sakris Kukkelman on vaivalloisesti paikasta toiseen taivaltava kyttyräselkäinen pikku-ukko, nimessäkin esiintyvä rampa ja koko pitäjän pilkan kohde, joka on hukuttanut ankean arkitodellisuutensa loputtomaan unelmointiin puhtaasta rakkaudesta ja hyveellisyydestä. Elämäänsä sisällön ja tarkoituksen kylähulluksi leimattu Sakris on saanut ”Niitkzsen” ja ”Marksin” kaltaisista suurista ajattelijoista, joista tavallinen viinaan menevä rahvas ei ymmärrä tuon taivaallista, mutta pitkätukkainen Sakris on omissa unelmissaan itsekin nerojen luokkaa, kapitaalin vastustaja, suuri esitaistelija ja mallikansalainen muutenkin, kaikkien naisten sankari…

Rakastuneen ramman juonta on oikeasti pahuksen haasteellista selittää tämän pidemmälle, sillä se on pohjimmiltaan niin verestävän simppeli ja suoraviivainen, että sen saisi tahtomattaankin spoilattua moneen kertaan ennen käsillä olevan kiistakirjoituksen puoliväliäkään. Kyseessä on kuitenkin yksi kautta aikain pessimistisimmistä, lohduttomimmista ja ylipäänsä äärimmäisimmistä kotimaisista kurjuuden maksimoinneista miesmuistiin. Toteutus on tunnelmaan sopivasti vieläpä mukavan nuhjuinen, likainen, kotikutoinen – suorastaan minimalistinen: minkäänlaisia kunnianhimoisempia lavastus- tai puvustusratkaisuja ei käytännössä nähdä ollenkaan ja näyttelijöistäkin parrasvaloissa loistaa kaikkine sisäisine monologeineen vain ja ainoastaan pääosaa ylhäisessä yksinäisyydessään rautaisella otteella veistelevä maestro Loiri yhdessä uransa vaativimmista rooleista.

Yksi hyvin olennainen ja ymmärrettävä ero tässä 70-lukulaisessa versiossa kuitenkin on verrattuna siihen alkuperäiseen. Sakris Kukkelman nimittäin on työväestön hallitsemasta paratiisista unelmoiva pitkän linjan bolshevikki, joka herää kirjan lopussa harmikseen ymmärtämään Neuvostoliiton ja koko aatteen olevan silkkaa roskaa ja huijausta, mutta suomettumisen ajan rampa onkin vain porvariston sortama työväen edustaja ja vasemmistolainen. Oman tulkintani mukaan äärimmäisen kyyninen sanoma kokonaisuudessaan heijastaa paitsi ensimmäisen maailmansodan jälkeistä yleistä pettymystä vuosisadan alun yltiöoptimistiseen idealismiin, mutta ainakin piilevässä muodossa myös 70-luvun nuorison pettymystä perinteisen vallankumouksellisen aatteen sanomaan ja saavutuksiin: Stalinin hirmutyöthän olivat jo tähän aikaan hyvin tunnettuja, mutta viimeistään Prahan kevät riisti viimeisiltäkin pitkätukilta uskon perinteiseen sosialismiin luvattuna vapauden, rakkauden ja tasa-arvon aatteena. Marxismi-Leninismin lähtölaskenta oli alkanut.

Palatakseni vielä hetkeksi Rakastuneen ramman pariin, omasta mielestäni kyseessä on edelleen lajinsa valioita ja kaikessa karuudessaan johdonmukaisella tavalla viiltävimpiä ja kylmäävimpiä tuotoksia Suomessa yhä tänäkin päivänä. Ei varmaan saisi tällaisesta pitää, mutta minäpä pidän, koska jostain syystä olen aina ollut muutenkin perso nimenomaan vastaaville harvinaisen masentaville ja groteskiuteen asti pikimustille ja raadonhajuisille elämyksille, joiden itsesäälin määrää ei mittaa se kuuluisa järki- tai kärkimääräkään. Kurjuus on nyt maksimoitu.

Olipas hauskaa.

Pisteet: rating 80,000

Brutus
Käyttäjä, 874 arvostelua
Arvosteltu: 14.01.2020
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Taivas ja helvetti
Taivas ja helvetti arvosana 4,33
Taivas ja helvetti
Iivana Julma
Iivana Julma arvosana 3,98
Iivana Julma
Piukat paikat
Piukat paikat arvosana 4,05
Piukat paikat
Ugetsu - kalpean kuun tarinoita
Ugetsu - kalpean kuun tarinoita arvosana 4,02
Ugetsu - kalpean kuun tarinoita

Elokuvan tiedot

Rakastunut rampa
Rakastunut rampa arvosana 2,75
Genret:
Komedia,
Valmistusvuosi:
1975
Pituus:
67 min
Tunnetaan myös nimillä:
Cripple in Love
Ohjaajat:
Esko Favén, Tarja Laine
Käsikirjoittajat:
Esko Favén, Joel Lehtonen, Tarja Laine
Pääosanäyttelijät:
Heikki Nousiainen, Leena Uotila, Ritva Valkama, Vesa-Matti Loiri
Maat:
Suomi
Kielet:
suomi