Uuden King Kong -elokuvan tähti: "Tätä ei voi verrata mihinkään!"

On vähemmän hienoa olla Tom Hiddleston. Crimson Peak floppasi pahasti, ja on parempi unohtaa hänen näkemyksensä kantrilegenda Hank Williamsista elokuvassa I Saw the Light.


Nyt kun Kong: Pääkallosaari saapuu valkokankaille, on aika unohtaa kuuluisat vuorosanat "kauneus tappoi hirviön". Tällä kertaa hirviö saattaa pelastaa komistuksen uran. Ennen keskustelutuokiotamme oli aikaa muistella Hiddlestonin ikimuistoisimpia esiintymisiä tv:n eri puheohjelmissa.

Jodlaat ja vedät huikeita imitaatioita. Etkö koskaan relaa?

Yritän olla ottamatta itseäni liian vakavasti niissä ohjelmissa. Jutusteluohjelman tarkoitushan on viihdyttää. Virittäydyn vetäjän aaltopituudelle ja pidän hauskaa. En ajattele sitä niinkään esiintymisenä kuin hullutteluna. Mikä on helpotus, koska minulla on taipumus eksyä oman pääni sisään. Näytteleminen on kuin kävisi loputonta keskustelua identiteetistä. Miten määrittelemme minämme jopa itsellemme. Minä olen Tom, olen kotoisin Lontoosta. Tässä on perheeni, tämä on koulutukseni. Näin minä pukeudun, näin minä puhun. Mutta käymme sitä läpi päivittäin, ja identiteetti on on elävämpää kuin monet haluavat ajatella. On hauskaa päästä leikittelemään sillä.

Senkö vuoksi haalit mahdollisimman erilaisia, lokerointia uhmaavia rooleja?

Tutkin potentiaaliani muuntautua eri ihmisiksi. Olen asettanut itselleni haasteen löytää näennäisesti erilaisista ihmisistä jotain ihmiskunnan kannalta yhteisiä piirteitä näyttelemällä erilaisia rooleja. Se on ollut hyvin humaania, sillä loppujen lopuksi kaikkia motivoivat samat asiat: menetys, rakkaus, suru.

Pystyykö sitä tekemään myös Marvel-konnaa näyttelemällä?

En erottele rooleja sillä tavalla. Ehkä miellän asian niin, että konnuus ja sankaruus on sidoksissa siihen, millaisia valintoja tekee. Konnat tekevät huonoja päätöksiä. Sankarit valitsevat oikein. Mutta lopulta olemme kaikki samaa ihmismassaa. Ihmiset ovat aidosti monitahoisia ja ristiriitaisiakin olentoja ja niin on Lokikin. Se on lähestymistapani rooliin oli kyseessä sitten Shakespeare tai Kong: Pääkallosaari.



Tämä tarina sijoittuu 1970-luvulle, eikö niin?

Siitä Jordan[Vogt-Roberts] halusi ehdottomasti pitää kiinni alusta asti. Silloin teknologia ei vielä ollut näin kehittynyttä. Oli helpompaa uskoa mysteereihin. On mukavaa, että joku halusi palauttaa sen tunteen elokuvaan. Jordan halusi elokuvaan Vietnamin sodan jälkeistä tunnelmaa, samaa rosoisuutta. Näyttelijän on reagoitava näkemäänsä ja Jordan teki siitä yllättävän helppoa. Matkustimme Australiaan, Vietnamiin, Havaijille. Olimme jatkuvasti ulkosalla. Kuvasimme todellisissa ympäristöissä, mikä ei enää ole itsestään selvää, ja se auttoi valtavasti. Kun on fyysisesti oikeassa paikassa, on helpompi reagoida - erityisesti Vietnam oli mahtava paikka. Elokuva on tavallaan hyvin retro. Jopa kanssakäymisessäni sotakuvaajaa esittävän Brie Larsonin kanssa on aavistus vanhan Hollywoodin dialogista.

Sinähän olit jo aikaisemmin Kong-fani?

Olen aina pitänyt Kongista. Erityisesti siitä mitä se sanoo luonnon valtavista voimista: se on hyvin nöyräksi vetävä tarina, koska se saa ajattelemaan kuinka pieniä oikeastaan olemme. Mutta nykyaikana on harvemmin mahdollista päästä sellaiseen elokuvaan. Hitsi vie, se on King Kong -leffa! Ei tätä oikein voi verrata mihinkään.

Marta Bałaga 02.03.2017 klo 15:18

Uusimmat artikkelit

Vuosi jona hän palasi kotiin: Halloween-ikonit jälleen valkokankaalla

Tänä vuonna on kulunut 40 vuotta siitä, kun John Carpenterin kauhuelokuvan maastoa mullistanut Halloween – naamioiden yö -klassikko sai ensi-iltansa. Tosin Suomessa elokuva tuli teattereihin vasta vuoden 1979 kesällä, mutta mitäs me pienistä.

Jouni Vikman

Kaatunut valtakunta on uskollinen Jurassic Parkin perinnölle

Jurassic World: Kaatunut valtakunta jatkaa suosittua elokuvasarjaa muutamaa vuotta edellisen osan tapahtumien jälkeen.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: Universal

Miten Deadpool 2 poikkeaa alkuperäisestä? Hahmon parissa vuosia puuhannut Ryan Reynolds kertoo

Ensimmäinen Deadpool rikkoi ennätyksiä. Jatko-osaa tehdessä ennakkopaineet olivat kovat.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: 20th Century Fox

Dwayne Johnsonin uudessa toimintaseikkailussa hirviöt tuhoavat kaupunkeja

Rampage on 1980-luvun videopeli, jossa pelaajien ohjastamat jättihirviöt tuhosivat kaupunkeja. Nyt siitä on tehty toimintaseikkailu, jonka pääosassa on Dwayne Johnson.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: Warner Bros.

Wallace & Gromitin tekijöiden uusi animaatio oli mammuttiurakka!

Luolamies on Wallace & Gromitin ja Late Lampaan kodin, Aardman-studion, uusin stop motion -animaatiokomedia.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: Studiocanal S.A.S

Näytä lisää artikkeleita...