Suuren urheilujuhlan huumaa

Jalkapallon EM-kilpailut luovat parhaillaan urheilullista tunnelmaa kautta maailman ja nostattavat suuria tunteita myös meillä pohjoisessa. Sen lisäksi kyseessä on olympiavuosi, kun maailman valiot ottavat loppukesästä Rio de Janeirossa toisistaan mittaa. Sporttisen ilmaston kunniaksi Leffatykki esittelee nyt muutamia parhaista urheiluelokuvista kautta aikojen. Ironista kyllä, mukaan ei seuloutunut ainuttakaan jalkapalloelokuvaa.

Vaikka jo pelkästään amerikkalaisesta jalkapallosta ja baseballista riittäisi ehdokkaita pilvin pimein, kukin elokuva sijoittuu eri lajin maailmaan. Toisekseen listalle kurkotettiin nimenomaan sellaisia teoksia, jotka sisältävät genremääritystensä tai tyylikeinojensa suhteen jotain tavanomaisesta poikkeavaa. Onnistunut urheiluelokuva kun voi olla muutakin kuin lajin sääntöjä esitelmöivää jäykkäleukaista draamaa.

Yhtenä ehtona oli toisaalta se, että kunkin elokuvan tarina rakentuu lajin harjoittamisen varaan. Siten mukaan ei kelpuutettu edes Münchenin kaltaista mestariteosta, saatikka jalkapallohuliganismia, vaikka siitä erinomaisia elokuvia olemassa onkin. Ulkopuolelle rajautuivat myös varsinaisen urheilun ja oman kategoriansa väliselle harmaalle alueelle sijoittuvat lajikokonaisuudet kuten tanssi ja biljardi.

llmeisempien rajausten joukkoon lukeutuu nyrkkeily, jonka aateli pääsi kehiin Leffatykissä aiemmin, sekä autourheilu, josta julkaisemme katsauksen tuonnempana.

Karate Kid (1984)


Tämä jo lähes legendaarinen kamppailulajidraama ylsi listallemme limborimaa hipoen. Kyseessä on selkeästi perhe-elokuva ja kasvutarina, joka etenkin tämän päivän katsojan silmin kylpee sokerikuorrutetuissa kliseissä. Samalla täytyy kuitenkin muistaa, että Karate Kid on itse yksi omien kliseidensä alulle panijoista. Kaiken teiniangstin ja onnenkekseistä repäistyjen elämänviisauksien lomasta pilkistää karate puhtaimmillaan ja ovathan judo ja taekwondokin jo olympialajeja.

Elokuvan keskiössä on nuori Daniel Larusso (Ralph Macchio), joka päätyy sattuman kautta japanilaissyntyisen sotaveteraanin, Herra Miyagin (Noriyuki "Pat" Morita), omintakeiseen oppiin. Vaikka vanha mestari tuntuu aika ajoin hallitsevan peräti ennaltanäkemisen lahjan, pysyvät tarinan käänteet juuri ja juuri niin uskottavalla tasolla, jotta elokuvaa ei aivan voi lukea saduksi.

Karate Kid ei kerännyt elokuva-alan suuria palkintoja, mutta pienempiä senkin edestä. Ehdokkuuksista merkittävimmät olivat Moritan noteeraukset parhaasta miessivuosasta niin Golden Globe -gaalassa kuin Oscareissa. Elokuva sai kaikkiaan kolme jatko-osaa ja se uusittiin vuonna 2010 päätähtinään Jackie Chan ja Will Smithin poika Jaden Smith.

Klassinen hyvä vastaan paha -asetelma, sympaattiset ja mieleenpainuvat henkilöhahmot sekä niiden esittäjien välinen aito kemia tekevät Karate Kidistä todellisen hyvänmielen elokuvan. Samalla se muistuttaa, että urheiluelokuva voi käsitellä muutakin kuin amerikkalaisia joukkuelajeja.

Unelmien kenttä (Field of Dreams, 1989)

Amerikkalaisia joukkuelajeja voi kuitenkin käsitellä hyvin monella eri tavalla, mistä baseballin ympärille rakentuva Unelmien kenttä on loistava osoitus. Yksi Kevin Costnerin ehdottomista huippuhetkistä kertoo tarinan maanviljelijä Ray Kinsellasta, joka äänten ja näkyjen opastamana päätyy jyräämään osan maissipellostaan pelikentäksi. Eräänä päivänä kentälle ilmestyy Rayn edesmenneen isän suurin sankari "Shoeless Joe" Jackson, mistä alkaa kiehtova sukellus elämän perusarvoihin.


W. P. Kinsellan romaaniin perustuva Unelmien kenttä on erikoinen pala purtavaksi. Se on yhtä paljon urheiluelokuva kuin se on ihmissuhdedraama, roadmovie tai fantasiaseikkailu. Viihteen maailmassa vaikeasti määriteltävä edustaa usein myös jotakin positiivisessa mielessä erilaista. Unelmien kentästä tämä tekee entistä kiehtovamman ja vuosikymmenten jälkeenkin ajattoman raikkaan. Silkan urheilulajin ystävälle sen voi helposti kuvitella muodostuvan jopa pettymykseksi, mutta ennakkoluulottomalle katsojalle luvassa on ikimuistoinen elämys.

Unelmien kenttä ei ole ainoastaan eräs parhaista urheiluelokuvista, vaan eräs kaikkien aikojen parhaista elokuvista ylipäätään. Se pakenee lajityyppimääritelmiltä kuin aave eikä sen tarinassa ole näennäisesti järjen hiventä. Liikuttavan kauniilla loppuhetkillään se kuitenkin sulkee aloittamansa ympyrän kuin pelaaja onnistuneen juoksunsa. Slogan "jos rakennat sen, hän tulee" on kuin toteaisi toisin sanoin "jos etsit, niin löydät". Iloa ja kyyneleitä takaava tarina edustaa puhdasta elokuvan taikaa, minkä tunnistaa etenkin siitä, että se jää mieleen. Ei ole vaikea nähdä, mistä vaikkapa vuoden 2007 Evan taivaanlahja on Raamatun tarinan ohella saanut innoituksensa.

Coach Carter (2005)

Suoraviivaisempi urheiludraama on lukiokoripallon vauhdikkaille pelikentille sijoittuva tositarina Richmond Oilersista ja joukkueen räväkästä valmentajasta. Ken Carter tuli tunnetuksi ankarista metodeistaan ja järkähtämättömästä periksiantamattomuudestaan, mutta tulokset puhuivat nopeasti puolestaan, kun huonosta koulumenestyksestä alkoi kuoriutua esiin todellinen potentiaali.

Elokuva on kaikki osa-alueensa huomioon ottaen listauksemme sujuvin katselukokemus. Tarinansa osalta se etenee äkkikäännöksin, mutta silti soljuen kuin koripallopeli konsanaan. Samalla se on tyyliesimerkki urheiluelokuvasta, jossa koskettava ja inspiroiva draama pelaa saumattomasti yhteen erinomaisen lajikuvauksen kanssa. Lopputulos on kuin Levottomat sielut tai Kuolleiden runoilijoiden seura höystettynä koripalloilulla. Tarinasta nauttiminen ei vaadi lajituntemusta tai -fanitusta, mikä on hyvän urheiluelokuvan tärkein tunnuspiirre.


Tarinaa tukee laadukas näyttelijätyö, minkä ei voi kuitenkaan julistaa kattavan aivan jokaista pienintä sivuosaa. Nykykatsojalle huomionarvoista on hurjasta nosteesta nauttivan Channing Tatumin ensimmäinen merkittävä rooli, joka ei vastanäyttelijöille ainakaan kalpene. Elokuvan kirkkain tähti on kuitenkin ylivoimaisesti Samuel L. Jackson, joka tekee erään uransa kouriintuntuvimmista roolisuorituksista. Intohimoisen koripallovalmentajan turhautuneisuus välittyy tehokkaasti katsojalle saakka, mutta tarkoituksellisen heikolla menestyksellä peitelty onnistumisen riemu on vielä sitäkin tarttuvampaa. Valmentajan näkökulma tarinan keskiössä on piristävää vaihtelua.

Coach Carter menettää yhden tähden tarinan retusoinnille. Carterin hahmo on hieman liian järkähtämätön supliikkimies ollakseen sataprosenttisen uskottava ja mukaan on turhaan ängetty high school -leffojen "pakollisia" ennalta-arvattavuuksia ja urheiluelokuville tunnusomaisia viime hetken tasoituksia. Piirteet eivät kuitenkaan ole täysin tuulesta temmattuja, kun elokuvan premissi ja lajin nopea tempo otetaan huomioon. Lähinnä ne tuntuvat kosmeettisilta, kun kyseessä kuitenkin on enemmän kuin onnistunut tositarina hollywoodlaisittain.

Luunmurskaajat (The Longest Yard, 2005)

Adam Sandlerin esittämä entinen tähtipelaaja Paul Crewe päätyy urallaan ja elämässään sivuraiteille ja pian vielä kaiken kukkuraksi kiven sisään. Vankilassa Crewe ryhtyy valmentamaan vankeja vartijoiden kohtaamiseksi pelikentällä.

Luunmurskaajat julkaistiin alun perin vuonna 1974 pääosassaan Burt Reynolds. Ylipitkä, surkeasti näytelty ja kömpelösti ohjattu räpellys ansaitsee hatunnoston ideastaan ja niistä muutamista kohtauksista, jotka naurattavat muutenkin kuin vain huonolla laadullaan. Reynolds palasi myös uusintaan, mutta tällä kertaa Sandlerin päähenkilön mentorina.


Pelkästään Adam Sandlerin nimen mainitseminen on nykyisin monelle katsojalle punainen vaate. Miehen elokuvan päätyminen listalle yllättikin jossain määrin jopa laatijansa. Valinta kuitenkin taistelee sitä harhakuvitelmaa vastaan, että henkilön tai asian parjaamisen yleistyminen tekisi siitä yhtään hyväksyttävämpää. Sandlerin tähdittämistä elokuvista valtaosa todellakin on täyttä huttua, mutta valtaosa ei ole sama asia kuin kaikki.

Tämä ei vielä tarkoita sitä, että hänen roolisuorituksensa tai otteensa tuottajana jollain tavalla korostuisi juuri Luunmurskaajissa. Ennen kaikkea elokuva on listalla siksi, että sen näkökulma amerikkalaiseen jalkapalloon on jotain aivan muuta kuin lajia käsittelevältä tarinalta odottaisi ja se on elokuvana alkuperäisteostaan merkittävästi parempi.

Aavistuksen tiivimpään pakettiin puristettu päivitys ei ehkä ole sen uskottavampi tai vakavammin otettava, mutta ainakin se on sujuvasti ohjattu ja näytelty sekä ylipäätään vaivattomampi katselukokemus. Vaivattomuus ei tietenkään ole automaattisesti hyvän elokuvan kriteeri, mutta tarinassa, jossa kieli on jo lähtökohtaisesti poskessa, joutava tyhjäkäynti ei palvele mitään tarkoitusta.

Oli alkuperäistarinan laadusta mitä mieltä hyvänsä, pitkät perinteet ovat luultavasti juuri se syy, miksi elokuva tuntuu huokuvan poikkeuksellisen paljon lajityypille ominaista lämpöä ja erottuu kohelluskomedioiden massasta edukseen. Luunmurskaajat on toimiva ja aidosti hauska kertomus ystävyydestä, lujasta luottamuksesta ja rakkaudesta lajiin.

Jarno Väistö 30.06.2016 klo 14:13

Uusimmat artikkelit

Predator on päivitetty nykyaikaan

Uusi näkemys on ohjaajan mukaan enemmän UFO-kokemus kuin fantasiaseikkailu

Jouni Vikman

Vuosi jona hän palasi kotiin: Halloween-ikonit jälleen valkokankaalla

Tänä vuonna on kulunut 40 vuotta siitä, kun John Carpenterin kauhuelokuvan maastoa mullistanut Halloween – naamioiden yö -klassikko sai ensi-iltansa. Tosin Suomessa elokuva tuli teattereihin vasta vuoden 1979 kesällä, mutta mitäs me pienistä.

Jouni Vikman

Kaatunut valtakunta on uskollinen Jurassic Parkin perinnölle

Jurassic World: Kaatunut valtakunta jatkaa suosittua elokuvasarjaa muutamaa vuotta edellisen osan tapahtumien jälkeen.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: Universal

Miten Deadpool 2 poikkeaa alkuperäisestä? Hahmon parissa vuosia puuhannut Ryan Reynolds kertoo

Ensimmäinen Deadpool rikkoi ennätyksiä. Jatko-osaa tehdessä ennakkopaineet olivat kovat.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: 20th Century Fox

Dwayne Johnsonin uudessa toimintaseikkailussa hirviöt tuhoavat kaupunkeja

Rampage on 1980-luvun videopeli, jossa pelaajien ohjastamat jättihirviöt tuhosivat kaupunkeja. Nyt siitä on tehty toimintaseikkailu, jonka pääosassa on Dwayne Johnson.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: Warner Bros.

Näytä lisää artikkeleita...