Kuka on Michael Moore?

Dokumentaristi Michael Moore on ollut pitkästä aikaa esillä kotimaisissa medioissa. Miehen viimeisin dokumentti Where to Invade Next (2015) ei ole räjäyttänyt pottia katsojaluvuissa, mutta kiinnostanee suomalaisia muuten, sillä yksi elokuvan osio keskittyy Suomeen. Oscarillakin palkittu ohjaaja on ollut koko uransa ristiriitainen hahmo, mutta miksi? Mikä Michael Mooressa hiertää?


61-vuotiaan dokumentaristin uran alku ja tie ensimmäiseen dokumenttiin on varsin mielenkiintoinen. Moore ei ole koskaan opiskellut elokuva-alaa, vaan lopetti yliopiston kesken ensimmäisen kouluvuoden jälkeen tullakseen journalistiksi. 22-vuotias, yhteiskunnallisiin aiheisiin intohimoisesti suhtautunut nuori mies perusti kotikaupunkiinsa Michiganin Flintiin oman sanomalehden, joka laajeni pian koko osavaltion laajuiseksi.

Kymmenen vuotta myöhemmin mies sai päätoimittajan paikan liberaalista, poliittisesta lehdestä Mother Jonesista ja muutti työn perässä Kaliforniaan. Päätoimittajuus ei kuitenkaan kauaa kestänyt, sillä Moore kieltäytyi julkaisemassa lehdessään artikkelia, joka kritisoi nicaragualaista vasemmistolaispuoluetta, sandinisteja. Moore piti artikkelia virheellisenä ja asiattomana, ei suostunut julkaisemaan sitä ja onnistui saamaan periaatepäätöksensä johdosta potkut. Moore itse kuitenkin väitti potkujen johtuvan siitä, että hän oli julkaissut lehtensä kansijuttuna artikkelin General Motors -tehtaiden sulkemisesta miehen kotikaupungissa Flintissä, vaikka lehden julkaisija oli jutun julkaisun kieltänyt. Moore vei mielestään laittomat potkut oikeuteen ja voitti korvauksia huikeat 58 000 dollaria. Näillä voittorahoilla mies rahoitti ensimmäisen dokumenttielokuvansa Roger ja minä (1989), jonka aiheena oli - kuinkas sattuikaan - General Motors -tehtaiden sulkeminen Flintissä.

Michael Mooren tarinan alku on oikeastaan täydellinen symboli sille millaisena hänet on opittu tuntemaan. Mies tietää mitä mieltä on, ei pelkää julistaa sitä ääneen ja tulee aina taistelemaan näkemyksensä puolesta - niin hyvässä kuin pahassa.

Provosoi tarkoituksella

Michael Moore muistetaan erityisesti kotimaataan Yhdysvaltoja ja maan politiikkaa kritisoivista dokumenteista, etunenässä parhaan dokumenttielokuvan Oscarilla palkitusta Fahrenheit 9/11:sta (2004). Mooren elokuvia katsoessa onkin hyvä muistaa, että mies tehtailee niitä ennen kaikkea amerikkalaisille. Maansa valtakoneistoa vastaan kapinoiva ohjaaja tekee elokuvansa pitkälti amerikkalaisen viihdekoneiston työkaluilla ja luo hyvin tietoista mielikuvaa kotimaastaan. Baseball-lippis päässä ja lenkkarit jalassa mielipiteitään suoltava mies ei ole koskaan tavoitellutkaan eurooppalaisen älymystön suosiota tai pääsyä kulttuuripiirien kermaan. Hän ei puhu korkeakoulutetun eliitin kieltä, vaan koittaa vääntää asiat rautalangasta niin, että Amerikan alempikin keskiluokka näkisi missä maan ongelmat piilevät.

Ja oikeastaan juuri siitä syntyy suurin ongelma miehen elokuvien suhteen: Moore rakastaa vetää mutkia suoriksi ja tehdä asioista yksinkertaisen mustavalkoisia. Mutta tietenkään oikeassa elämässä mikään ei ole niin yksinkertaista. Esimerkiksi uusimmassa elokuvassaan Moore maalailee lähes utopistisen täydellisen kuuloisia kuvauksia useista länsimaista, kuten esimerkiksi Suomen täydellisestä koulutusjärjestelmästä. Mooren esittämät faktat ovat oikein sinänsä, mutta se ei tietenkään ole koko totuus. Paljon puhuu myös se, mitä ei kerrota - kertomatta jättäminen on sekin omanlaistaan valehtelua.

Mutta toisaalta dokumenttielokuvan teko on aina täynnä valintoja, jokainen päätös lisätä jotain tai jättää jotain pois muokkaa katsojan näkemystä aiheesta. Sivistynyt katsoja toki ymmärtää tämän, mutta yleistyksiä ja kärjistyksiä tekevällä Moorella on yleensä taipumus jättää elokuvissaan toinen osapuoli käytännössä kokonaan kuulematta. Miehellä on yksi totuus minkä hän haluaa kertoa, syvälliset analyysit aiheen kokonaiskuvasta tai katsojien omia ajatuksia herättävät filosofiset pohdinnat eivät kuulu ohjaajan propagandistiseen tyyliin. Moore on myös itse suoraan myöntänyt provosoivansa elokuvillaan. Fahrenheit 9/11 -dokumentista hän on kommentoinut, että nimenomaan halusi Bushin pois vallasta ja täysin tietoisesti pyrki saamaan presidentin huonoon valoon elokuvassa.

Jos Euroopassa Moorea vähätellään asiat yksinkertaistavana epä-älyllisenä populistina, Amerikassa hän on saanut niskaansa myös suoranaista vihaa. Arvoiltaan avoimen liberaali vasemmistolaisohjaaja kritisoi elokuvissaan kotimaataan hyvin rankalla kädellä, ja varsinkin maan konservatiivisimmat tahot ovat julistaneet Mooren epäisänmaalliseksi Amerikan vihaajaksi. Kritiikki on sinänsä ymmärrettävää, että yleensä Moore esittää elokuvissaan suppeaa yhden näkökulman kuvaa Yhdysvalloista, minkä kautta saa tuotua esille vain oman näkökantansa elokuvan aiheeseen.

Ohjaajan manipuloivaa tyyliä käsitellään jopa omassa elokuvassaan, toiselta äärilaidalta provosoivassa dokumentissa, Michael Moore Hates America (2004). Elokuva käsittelee Mooren esittämiä väitettyjä valheita ja kritisoi miehen tapaa manipuloida katsojia. Dokumentissa kuvataan myös kuinka elokuvan ohjaaja Michael Wilson koittaa saada Michael Moorelta elokuvaan haastattelun, mutta Moore kieltäytyy toistuvasti ja lopulta polttaa päreensä aiheesta kysellessä. Sekin kuvastaa osaltaan miehen tyyliä: hän ei ole kovin kiinnostunut vastapuolesta eikä avoimesta keskustelusta, mikäli se saattaisi johtaa väittelyyn mitä hän ei ehkä voittaisikaan.

Tarkoitus pyhittää keinot?

Harva tietää, että Moore on ulottanut agendansa myös musiikkivideoihin, joita hän on ohjannut sellaisille yhteiskunnallisesti kantaaottaville bändeille kuin System of a Down ja Rage Against the Machine. Jälkimmäisen bändin Sleep Now in the Fire -kappaleen videosta voi ohjaajan bongatakin, sillä poliisit nappasivat Mooren kesken videon kuvausten ja tapahtumasta kuvattu materiaali sisällytettiin videoon. Kuvauksiin oli hankittu tarvittavat kuvausluvat, mutta koska kuvauspaikka oli Wall Street ja bändinä Yhdysvaltojen rahataloutta tiukasti kritisoiva orkesteri, New Yorkin kaupunki päättikin keskeyttää bändin live-soiton Wall Streetin edessä. Mutta Moore menee agendansa vuoksi loppuun asti, niin elokuvissa kuin musiikkivideoissa.

Ohjaajana Moore herättääkin kiinnostavan utilitaristisen kysymyksen siitä, miten pitkälle tarkoitus pyhittää keinot? Kuinka paljon voi mennä hyvän maun ja dokumentaristin eettisten periaatteiden yli ilmaistakseen haluamansa näkemyksen? Ehkä juuri siitä on lopulta kysymys miehessä nimeltä Michael Moore. Hänellä on näkemys ja vakaa usko näkemykseensä, eikä hän halua kyseenalaistaa ajatuksiaan tai tarjota katsojille mahdollisuutta päättää itse mihin tai ketä uskoa.

Where to Invade Next -elokuvassa on yksi hetki, joka tuntuu pienen ohikiitävän hetken ajan päästävän katsojan sisään Michael Mooren päähän ja näyttävän miehestä jotain sellaista, mitä saarnaavasta kertojasta ei usein näe. Moore kysyy islantilaiselta poliitikolta mitä hän sanoisi amerikkalaisille Yhdysvalloista, ja saa kysymykseen kylmän ja suoran vastauksen. Haastateltava nainen kertoo tiukasti, että ei suostuisi asumaan Amerikassa edes rahasta, eikä voi ymmärtää miten maan kansalaiset voivat elää sen asian kanssa, että maa on täydellisen epätasa-arvoinen, ja samaan aikaan kun itse saa nauttia vaikkapa omasta sängystä ja turvasta, naapurissa saatetaan nähdä nälkää. Tiukasta vastauksesta hiljentynyt Moore kuiskaa pienen hiljaisuuden jälkeen kuvan ulkopuolelta "en minä voikaan elää sen kanssa".

Niina Virtanen 21.04.2016 klo 13:19

Uusimmat artikkelit

Predator on päivitetty nykyaikaan

Uusi näkemys on ohjaajan mukaan enemmän UFO-kokemus kuin fantasiaseikkailu

Jouni Vikman

Vuosi jona hän palasi kotiin: Halloween-ikonit jälleen valkokankaalla

Tänä vuonna on kulunut 40 vuotta siitä, kun John Carpenterin kauhuelokuvan maastoa mullistanut Halloween – naamioiden yö -klassikko sai ensi-iltansa. Tosin Suomessa elokuva tuli teattereihin vasta vuoden 1979 kesällä, mutta mitäs me pienistä.

Jouni Vikman

Kaatunut valtakunta on uskollinen Jurassic Parkin perinnölle

Jurassic World: Kaatunut valtakunta jatkaa suosittua elokuvasarjaa muutamaa vuotta edellisen osan tapahtumien jälkeen.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: Universal

Miten Deadpool 2 poikkeaa alkuperäisestä? Hahmon parissa vuosia puuhannut Ryan Reynolds kertoo

Ensimmäinen Deadpool rikkoi ennätyksiä. Jatko-osaa tehdessä ennakkopaineet olivat kovat.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: 20th Century Fox

Dwayne Johnsonin uudessa toimintaseikkailussa hirviöt tuhoavat kaupunkeja

Rampage on 1980-luvun videopeli, jossa pelaajien ohjastamat jättihirviöt tuhosivat kaupunkeja. Nyt siitä on tehty toimintaseikkailu, jonka pääosassa on Dwayne Johnson.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: Warner Bros.

Näytä lisää artikkeleita...