Lepakkomiehestä Batfleckiin


Kuluvana vuonna sarjakuvafilmatisointeja janoavalle yleisölle tarjoillaan joidenkin listausten mukaan peräti kahdeksan näyteltyä elokuvaa ja suurtapahtumiakin mahtuu mukaan. Marvel Studios saattaa piakkoin Avengers-hahmonsa keskenään tukkanuottasille ja syksyllä Fox heittää mutanttien eteen todellista maailmanlopun tuntua.

Tällä hetkellä valkokankailla kautta maailman jyrää ristiriitaisen vastaanoton saanut Batman v Superman: Dawn of Justice, joka on suoraa jatkoa tuoreimmalle Superman-versiolle, Man of Steel (2013). Asiaa ei ole liiemmin korostettu ja se lieneekin mennyt monelta satunnaiskatsojalta ohi. Batmanin edesottamukset saavat toki myös runsaasti ruutuaikaa, mutta kryptonilainen on selkeämmin tapahtumien keskiössä sankarien yhteenoton toimiessa lähinnä kehyskertomuksena.

Tästä huolimatta on elokuvan tiimoilta herättänyt ylivoimaisesti eniten keskustelua legendaarisen Yön ritarin uusi inkarnaatio. Henry Cavillin Teräsmies (Superman) on nähty jo kertaalleen sellaisenaan, mutta Daredevil-hahmolle kyseenalaista kunniaa tehneen Ben Affleckin kiinnittäminen Batmanin osaan säikäytti monet fanit pahanpäiväisesti.

Leffatykki pukeutuukin tällä erää juuri mustaan viittaan, kun läpi käydään synkän kostajan historia elokuvissa.

Matka paperilta kankaalle

Sarjakuvataiteilija Bob Kanen ja käsikirjoittaja Bill Fingerin jo vuonna 1939 luoma Batman on todellisuudessa miljardööri Bruce Wayne, joka menetettyään vanhempansa ryöstäjän luoteihin vannoi ryhtyvänsä rikollisuuden vastaiseen taisteluun. Fyysiset ja psyykkiset kykynsä äärimmilleen virittänyt "maailman paras etsivä" operoi yleisimmin kotikaupungissaan, fiktiivisessä Gotham Cityn kaupungissa Yhdysvalloissa.

Taistelussaan Batman hyödyntää omistamiensa Wayne-yhtiöiden teknologiaa sekä hovimestarinsa Alfred Pennyworthin, adoptoimansa Dick Graysonin (Ihmepoika Robin) sekä poliisipäällikkö James Gordonin kaltaisten tovereidensa apua. Batman ei siis yleisestä harhaluulosta huolimatta ole supersankari, vaan kaikista erityispiirteistään huolimatta silkka mies hupussa ja viitassa.

Suosittu sarjakuva ei alunperin kääntynyt suoraan elokuvaksi, vaikka 20th Century Foxin camp-tyylinen ja lähes parodian kaltainen televisiosarja sai elokuvasovituksensa jo käynnistymisvuonnaan 1966. Vielä tuohon aikaan Lepakkomieheksi ja Ihmepojaksi suomennettuja sankareita esittivät Adam West ja Burt Ward, jotka kaksi vuotta myöhemmin päättyneen sarjan jälkeen katosivat kuin tuhka tuuleen. Westin siipien alle tosin yritti puhaltaa uutta nostetta talk show -isäntä Conan O'Brien, joka kirjoitti hänelle pääosan pilottijaksoon tyssänneeseen etsiväsarjaansa. Nykyisin West tunnetaan eräänlaisesta pysyvästä cameoroolista animaatiosarja Family Guyn omalaatuisena pormestarina.


1960-luvun Batman-ilmettä oli lähellä seurata hahmon alkuperälle uskollinen versio, kun esimakua lukuisista huhutuista ja toteuttamatta jääneistä projekteista antoi Michael Uslan -niminen Batman-fani ja -vaikuttaja. Viittaritarin elokuvaoikeudet suoraan DC-kustantamolta hankkinut Uslan ihaili Kanen ja Fingerin varhaisia tarinoita ja halusi toteuttaa elokuvan niiden hengessä. DC:n hahmojen saattamisesta valkokankaille on sittemmin tullut tunnetuksi Warner Brothers, joka hankki Batmanin oikeudet Uslanilta sisällyttäen hänet tulevien elokuvien suunnittelujoukkoihin.

Burtonin taika

Warner halusi toteuttaa myös seuraavan suunnitteilla olevan Batman-elokuvan Foxin lanseeraamassa camp-hengessä, mistä kertoo paljon se, että sankarin viittaa soviteltiin alkuun Ghostbusters ja Päiväni murmelina -elokuvista tutun Bill Murrayn harteille. Uslanin linja vei kuitenkin hanketta alkuperäistarinoiden suuntaan, joihin yhdistyi tematiikkaa ja tyylillisiä ratkaisuja tuoreemmissa sarjakuvatarinoista, Frank Millerin teokset etunenässä.

Studio ei kuitenkaan antanut tyystin periksi omista näkemyksistään ja asetti ohjaajan jakkaralle omintakeisista visuaalisista ratkaisuistaan tunnetun Tim Burtonin ja jäyhäpiirteiseksi ja kookkaaksi Batmaniksi ulkoisesti täysin sopimattoman Michael Keatonin. Tempaukset ovat kiistanalaisimpia hahmon historiassa ja aiheuttivat omana aikanaan valtavasti kritiikkiä, mikä toisaalta osoitti ilahduttavalla tavalla sen, kuinka rakkaasta hahmosta monelle oli kysymys.


Mittavan mainoskampanjan ansiosta elokuvasta tuli kuitenkin jättimenestys jo ennen julkaisuaan ja saapuessaan ensi-iltaansa vuonna 1989 se osoittautui odotuksen arvoiseksi. Burtonin naivistinen ja sadunomainen tyyli sopi mainiosti yksiin sarjakuvista tutun myyttisen maailman kanssa. Pieni ripaus itseironiaa osoitti katsojille, että kyseessä oli vain versio kaikkien tuntemasta hahmosta, eikä elokuva siten kompastunut omaan ylpeyteensä

Sokkeloinen ja päälle kaatuvan goottilainen Gotham City tarjosi puitteet yhä tänäkin päivänä realistisimmille henkilöhahmoille, joita Batman-mythoksesta on valkokankaalle käännetty. Keaton oli roolissaan persoonallinen, mutta ehkä jopa hivenen liiankin. Toisaalta hän ei osaansa täysin möhlinytkään, mitä voidaan moisen paineen alla pitää jo sinänsä saavutuksena.

Metodinäyttelemisen oppikirjassa lienee silti aivan oma lukunsa Jack Nicholsonin Jokerille, jota esittäessään mies ei väläyttänyt ainoastaan verrattonta lahjakkuuttaan, vaan myös businessälyään. Nicholson nimittäin kiinniti palkkionsa elokuvan oheistuotemyyntiin ja tienasi provisiona kymmeniä miljoonia dollareita.


Tim Burton palasi työstämään jatko-osan, Batman - paluu (1992), ohjattuaan väliin Saksikäsi Edwardin (1990). Hiljaiseloon vetäytynyt oikeuden puolustaja sai pukea jälleen ylleen mustaa nahkaa, kun Gothamin alamaailma ryhtyi kirjaimellisesti kurottelemaan räpylöitään kohti vallan kahvaa. Tällä erää Batman sai vastaansa Danny DeViton huikeaa muuntautumiskykyä osoittaneen Pingviinin, Michelle Pfeifferin keimailevan Kissanaisen, sekä Christopher Walkenin häikäilemättömän liikemies Maximillian Shreckin, joka lienee eräs näyttelijän uran herkullisimmista rooleista. Karmaisevalla tavalla arpeutuneet konnat ohjattiin ja näyteltiin virtuoosimaisesti, mikä sai hahmojen tarinat tuntumaan niiden eriskummallisista taipumuksista huolimatta uskottavilta ja peräti koskettavilta.

Jatko-osa sai edeltäjäänsä vaatimattomamman vastaanoton, eikä sen entisestään lisääntynyt synkkyys ja suoranainen groteskius purrut kaikkiin. Batman - paluun jälkeen Burton ei saanutkaan enää jatkaa, mikä ajoi lopulta 35 miljoonan dollarin jättisummalla kosiskellun Keatoninkin ripustamaan viittansa naulaan.

Ojasta allikkoon

Burtonin jälkeen Batmania siirtyi ohjastamaan kaksi aiempaa elokuvaa tuottanut Joel Schumacher ja itse sankarin vetimet puki ylleen Val Kilmer. Hahmoa ja sen maailmaa käsiteltiin nyt tavalla, joka oli yhä kauempana siitä, mihin sarjakuvatarinoiden ystävät olivat tottuneet. Lopputuloksesta, Batman Forever (1995), kuulsi läpi studion alkuperäinen tavoite, joka asettui tyylillisesti jonnekin 1960-luvun camp-huumorin ja Burtonin satuhahmojen välimaastoon.

Elokuva sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton, mutta osoittautui taloudelliseksi menestykseksi. Teemaksi asettui aiempia elokuvia paljon selkeämmin psykologia etenkin Batmanina olemisen näkökulmasta. Erään tietyn arkkivihollisen esiintyminen tuntui alleviivaavan lähestulkoon jokaisen henkilöhahmon jakautuneisuutta samalla, kun järjen äänenä toimiva psykologi Chase Meridian (Nicole Kidman) liittyi eräänlaiseen Batmanin Bond-tyttö-kaartiin. Batman Forever myös talutti katsojien eteen modernin tulkinnan Robinista, jonka nuoruuden intoa kanavoi kaikilla rajallisilla näyttelijänlahjoillaan Chris O'Donnell.


Batman Forever vakinaisti trendin, jossa itse Batmanin esittäjä tuntui hakevan paikkaansa samalla, kun sankarin viholliset roolitettiin kerta toisensa jälkeen briljantisti. Val Kilmer ei ollut edes teoriassa uskottava Bruce Wayne, saatikka tämän rikollisuutta vastustava alter ego. Sen sijaan Tommy Lee Jones oli omituisesta maskeerauksestaan huolimatta ilahduttavan brutaali Kaksinaama, joskin kummastusta herätti se, että Burtonin versiossa Harvey Dent esiteltiin mustaihoisena.

Kokonaan oma lukunsa on Jim Carreyn ilmiömäinen suoritus Arvuuttajana, joka ei paljon häviä Batman-elokuvien saralla erityisen arvostetuille Jokeri-rooleille. Hahmot ovat keskenään hyvin samankaltaiset, minkä vuoksi moni ehdolla käynyt näyttelijä olisikin aikojen saatossa ollut helppo kuvitella vaihtoehtoisesti toisen hahmon osaan. Hyvänä esimerkkinä toimii Johnny Depp, joka voisi huhutun Arvuuttaja-roolinsa sijasta esiintyä aivan yhtä hyvin Jokerina Jali ja suklaatehdas sekä Liisa ihmemaassa -elokuvat huomioon ottaen.

Schumacher jatkoi ohjaajan pallilla menestyksen turvin vielä toisen elokuvan verran. Kilmer vetäytyi pääosasta, koska koki sen jäävän liiaksi vihollisten varjoon. Tässä olikin vinha perä, sillä Batman Forever lienee sankarin elokuvista se, jossa itse Batman saa vähiten ruutuaikaa. Pääosaesittäjillä ja ruutuajoilla ei kuitenkaan oltaisi enää seuraavaa elokuvaa pelastettu, sillä Batman & Robin (1997) ei yksinkertaisesti voinut onnistua. Toteutus tuntui marssivan jo tyystin lelumarkkinoiden pillin mukaan, eikä George Clooney jokseenkin soveltuvasta olemuksestaan huolimatta kyennyt kannattelemaan näin suurta hahmoa.



Chris O'Donnell jatkoi Robinin roolissa, jonka lisäksi, ja elokuvan nimeä ajatellen omituisesti, mukaan liittyi myös Batgirl (Alicia Silverstone). Roolisuoritusten suhteen elokuvan parasta antia oli Uma Thurmanin mairea Myrkkymuratti. Näyttelijäkaartista kuitenkin paistoi kaiken aikaa kiusaannuttava epäluottamus ja silkka myötähäpeä omaa työtä kohtaan, lukuunottamatta Jäämiehenä temmeltänyttä lapsekasta Arnold Schwarzeneggeriä.

Batman & Robin oli floppi ja vaikka se esitteli mahdollisesti kaikkien aikojen kauneimman lepakkoauton, nokkelia laitteita ja kaikesta yliampuvuudestaan huolimatta kiinnostavia hahmoja, se oli visuaalisesti aivan liian muovinen, käsikirjoituksensa osalta suorastaan hupsu ja vesitti jotkin Batmanin maailmalle olennaisimmat seikat vaikuttamaan siltä kuin ne olisi keksitty elokuvaa varten viime hetkellä.

Paras esimerkki lienee Bane, joka on eräs Yön ritarin voimakkaimmista, mutta samalla älykkäimmistä vastustajista, ja kävi alkuperäistarinoissa lähellä lopettaa sankarin uran kokonaan. Elokuvassa Bane on kuitenkin taantunut silkaksi vapaapainijan esittämäksi lihasäkiksi, jonka kyvyt rajoittuvat lähinnä tiiliskivien murskaamiseen ja oman nimensä örveltämiseen.


Schumacherin Batman-elokuvien suurin ongelma on jokseenkin surkuhupaisasti se, että niitä on niin kovin vaikea pitää Batman-elokuvina. Nimellisesti ne toki kytkettiin Burtonin aloittaman sarjan osiksi ja säilyihän esimerkiksi Alfredin esittäjä Michael Gough ennallaan koko tämän aikakauden. Schumacher kertoi kuitenkin myöhemmin halunneensa ohjata synkempää Batman-elokuvaa, mutta saaneensa Warnerilta selvät ohjeet.

Eniten Schumacherin elokuvissa kuultaakin läpi studion epäkunnioitus alkuperäismateriaalia kohtaan, mutta soppahan on tunnetusti sen huonompaa, mitä useampi kokki sitä hämmentää. Oheismyyntiä rakastavat studiopomot yhdistettynä lapselliseen käsikirjoitukseen, epäpätevään ohjaamiseen ja laiskaan näyttelemiseen takaavat keitoksen, joka maistuu jokseenkin kuvottavalta.

Imagon pelastus

Schumacherin vedettyä Batmanin käyttökelpoisuuden lähes vessasta alas, George Clooneyn kolmen elokuvan sopimus ja seuraavaksi elokuvaosaksi kaavailtu Batman Triumphant jäivät toteutumatta, ja otti aikansa ennen kuin kukaan uskaltautui huussiin raapaisemaan tulitikun. Warner kaivoi elokuvallisen Batmanin naftaliinista uudelleen vasta, kun Fox ja Sony olivat murtaneet padon sovituksillaan legendaarisista Marvel-nimikkeistä X-Men ja Spider-Man. Aika näytti olevan kypsä ennennäkemättömälle sarjakuvasankarien henkiin heräämisen aallolle ja niinpä myös Yön ritari saisi uuden inkarnaationsa.

Ohjaajaksi päätynyt Christopher Nolan otti hahmon kokonaisvaltaisesti haltuunsa osallistuen myös käsikirjoitukseen ja visuaaliseen suunnitteluun. Burtonin ja Schumacherin naivistisesta Batmanista ei ollut enää tietoakaan, mutta uusin versio ei tuntunut pohjaavan kovin vahvasti sarjakuviinkaan. Batman Begins (2005) esitteli sankarin uudistetun syntytarinan, jossa peruselementit toki säilyivät ennallaan. Tunnelmankin saattoi aistia nojaavan tiettyihin alkuperäistarinoihin, joista selkeimmin ponnisti esiin Frank Millerin Year One. Kyseessä oli kuitenkin jälleen uusi versiointi; elokuvia varten luotu maailma, jossa seikkaili etäisesti tutun oloisia hahmoja.

Bruce Waynen ja Batmanin tuplarooliin valittiin Nolanin maanmies, brittiläinen Christian Bale. Pääosan roolittamisen epäonnistumista toisaalta saattoi jo tähän mennessä odottaa. Punoittavaposkinen, uppiniskaiselta vaikuttava ja lispaava Bruce Wayne näytti ja kuulosti lepakkoasussaan siltä kuin olisi jäänyt kypäränsä sisään ansaan. Toisaalta itse elokuvakaan ei ollut suora sovitus mistään tietystä Batmanin sarjakuvaolemuksesta ja soveltui Bale sentään osaansa paremmin, kuin sitä tavoitellut ja samassa elokuvassa sittemmin Variksenpelättinä esiintynyt Cillian Murphy.

Batman Begins vakuutti kuitenkin etovan teennäista Katie Holmesia lukuunottamatta muilla roolisuorituksillaan. Liam Neeson teki takuutyötä erikoiseksi ensivastustajaksi valittuna varjojen liigan mentorina, joka tosin myöhemmin osoittautui Batman-faneille paljon luultua tutummaksi. Gary Oldman ei hahmoaan ulkoisesti juuri muistuttanut, mutta otti komisario Jim Gordonin roolin hienosti haltuunsa. Michael Caine puolestaan puhalsi hovimestari Alfredin hahmoon lämpöä, joka veti vertoja jopa Keatonin ja Goughin vuorovaikutukselle.


Elokuva oli onnistunut jälleenlanseeraus, joka avasi tien trilogian menestykselle. Nolanin seuraavan elokuvan koukuksi vaikutti muodostuvan Batmanin tunnetuimman vastustajan, klovniprinssi Jokerin luominen uusiksi. Heath Ledgerin valikoituminen rooliin aiheutti kritiikkiä, mutta näyttelijän menehdyttyä ennen elokuvan valmistumista, käynnistyi huhumylly, joka povasi uskomatonta roolisuoritusta.

Valtaisan ennakkohypen siivittämän Yön ritarin (The Dark Knight, 2008) saavuttua ensi-iltaansa, odotukset lunastettiin moninkertaisina ja Ledger tienasi lopulta parhaasta miessivuosasta postuumin Oscarin. Näyttelijän kuoleman merkitystä elokuvan lipputuloille on vaikea kyseenalaistaa, mutta sen vaikutuksella elokuva-akatemian päätöksentekoon on spekuloitu.

Alkuperänsä suhteen tyhjästä tapahtumien keskelle pelmahtaneen Jokerin rinnalla nähtiin Harvey Dent alias Kaksinaama, jonka alkuperä sai nyt päivityksensä Batman Foreveriin nähden. Katie Holmesin korvasi Rachel Dawesin osassa Maggie Gyllenhaal, joka tosin ärsytti samankaltaisella naamanvääntelyllään.


Trilogia sai päätöksensä vuonna 2012, kun Yön ritarin paluu (The Dark Knight Rises) saapui valkokankaille. Cliffhangeriin päättynyt edeltävä osa petasi massiiviset odotukset, joihin saapui vastaamaan tällä kertaa huomattavasti varteenotettavampi versio Banesta (Tom Hardy). Elokuva esitteli myös uuden version Kissanaisesta (Anne Hathaway) sekä Joseph Gordon-Lewittin esittämän konstaapeli John Blaken.

Päätösosa oli jättimäinen menestys, joka päihitti kaikkien aikojen lipputuloissa jopa miljardiluokkaan yltäneen edeltäjänsä. Menestystä selittänee osaltaan Batmanin maanläheisempi käsittely, jossa ei kartettu päivänvaloa eikä todellisia kaupunkikuvia. Todentuntuun pyrkiminen oli toisaalta myös trilogian heikkous, kun Gotham Cityna esiintyvän kaupungin maisemissa vilahtelevat välillä Chicagon nostosillat ja Manhattanin tunnetuimmat pilvenpiirtäjät.

Sankarit napit vastakkain

Christian Bale on valtavan populaarikulttuurisen merkityksen saaneen trilogian ansiosta ymmärrettävästi monen mielestä paras Batman. Vielä Nolaninkaan versio ei kuitenkaan onnistunut iskostamaan sarjakuvasivuilla seikkailleen Yön ritarin olemusta saatikka elinympäristöä tavalla, josta voisi sanoa sen olevan se ainoa oikea. Nolanin elokuvien valtava suosio kertoo toki omaa kieltään, mutta synkempi, tarunomaisempi ja ennenkaikkea alkuperäismateriaalille uskollinen Batman on edelleen se, mitä moni fani odottaa.

Lähimmäksi pääsee vastikään teattereihin saapuneessa Zack Snyderin Batman v Superman: Dawn of Justice -elokuvassa nähty Ben Affleckin versio, fanien ja antifanien ristimä Batfleck. Ylivoimaisesti eniten ennakkoporua aiheuttanut Batman-roolitus päihitti skandaalin käryllään mennen tullen jopa Keatonin ja Ledgerin, mutta onkin osoittautunut elokuvan julkaisun jälkeen varsin onnistuneeksi. Yleisen konsensuksen mukaan tuorein versio Yön ritarista on muutoin ristiriitaisen vastaanoton saaneessa elokuvassa ylipäätään parasta.

Dawn of Justicen esittelemä keski-ikääntynyt Batman ammentaa paljon Frank Millerin tarinasta Yön ritari iskee jälleen, jossa elämänsä ehtoopuolelle ehtinyt antisankari tekee paluun ja ottaa muun muassa yhteen Teräsmiehen kanssa.


Elokuvan Batman on nyt 20-vuotisen uransa kovettama ja brutaalimpi kuin koskaan. Yksinkertaistettu perusasu korostaa hahmon roolia symbolina, joka taistelee ihmisten ja ennen kaikkea heikompien puolesta. Toisaalta mukana on monia onnistuneita modernisointeja, kuten puheääntä muuntava teknologia sekä massiivinen haarniska, jonka Wayne pukee ylleen kohdatakseen Kryptonin viimeisen pojan.

Affleckin kaiken tyhjänpäiväisen suhteen välinpitämätön ja resursseja uhraamatta kohti päämääräänsä pyrkivä itsevarma Batman on uskottava lopputulos. Haparoivan alun jälkeen haavoittuvainen sankari on kouliintunut ja vähin erin kyynistynyt, minkä Affleck tuntuu ymmärtävän. Kun Teräsmiestä esittävän Henry Cavillin roolisuorituksesta vieläpä näkyy niin selkeästi näytteleminen läpi, korostuu tuoreimman Batmanin uskottavuus jopa oman elokuvansa kustannuksella.

Eniten kritiikkiä Snyderin tulkinta Yön ritarista on saanut siitä, että ihmisiä kuolee hahmon käsien kautta. Ohjaaja on perustellut ratkaisua sillä, että Batman ei suoranaisesti tapa ketään, vaan pikemminkin antaa vihollisten kuolla jos näin on tapahtuakseen. Pitkän kamppailunsa kovettama Batman ei enää välitä siitä, että hänen lahtaamistaan yrittävä pahis tuhoaa itsensä omalla aseellaan. Näkemyksestä voi olla montaa mieltä, mutta elokuvan viihdyttävyyttä se ei merkittävästi vähennä. Kyseessä onkin itseasiassa näyttävin ja onnistunein taisteleva Batman, joka elokuviin on taltioitu.

Affleckin Batman nähdään seuraavaksi tänä vuonna julkaistavassa DC:n rikollishahmojen joukosta kertovassa Suicide Squadissa, jossa Jokerin uusi elokuvailme saa ensiesiintymisensä. Nähtäväksi jää saako Jared Leto kokea työrupeamansa seurauksena kummia. Urbaani legenda kun kertoo, että rooli on kirottu, minkä seurauksena Ledger menetti henkensä eikä Nicholsonkaan koskaan palautunut sukelluksestaan hahmoon ennalleen. Kuvauksten aikaan Leton kerrotaan eläneen syvällä roolissaan, kuten metodinäyttelemiseen kuuluu, ja pelottaneen aidosti muita elokuvan tekijöitä.

Suicide Squadin jälkeen Affleck esiintyy Batmanina kaksiosaisessa Justice Leaguessa (2017 ja 2019), joka kokoaa Marvelin Avengersin tavoin yhteen DC:n suurimmat sankarit. Tekeillä on myös niin ikään Affleckin tulkitseman Batmanin oma elokuva, jonka näyttelijä on jo käsikirjoittanut. Pikavauhtia toteutettava elokuva valmistunee tiettävästi jo ensi vuonna ja aloittaa joidenkin huhujen mukaan peräti uuden trilogian.

Jarno Väistö 31.03.2016 klo 14:52

Uusimmat artikkelit

Predator on päivitetty nykyaikaan

Uusi näkemys on ohjaajan mukaan enemmän UFO-kokemus kuin fantasiaseikkailu

Jouni Vikman

Vuosi jona hän palasi kotiin: Halloween-ikonit jälleen valkokankaalla

Tänä vuonna on kulunut 40 vuotta siitä, kun John Carpenterin kauhuelokuvan maastoa mullistanut Halloween – naamioiden yö -klassikko sai ensi-iltansa. Tosin Suomessa elokuva tuli teattereihin vasta vuoden 1979 kesällä, mutta mitäs me pienistä.

Jouni Vikman

Kaatunut valtakunta on uskollinen Jurassic Parkin perinnölle

Jurassic World: Kaatunut valtakunta jatkaa suosittua elokuvasarjaa muutamaa vuotta edellisen osan tapahtumien jälkeen.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: Universal

Miten Deadpool 2 poikkeaa alkuperäisestä? Hahmon parissa vuosia puuhannut Ryan Reynolds kertoo

Ensimmäinen Deadpool rikkoi ennätyksiä. Jatko-osaa tehdessä ennakkopaineet olivat kovat.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: 20th Century Fox

Dwayne Johnsonin uudessa toimintaseikkailussa hirviöt tuhoavat kaupunkeja

Rampage on 1980-luvun videopeli, jossa pelaajien ohjastamat jättihirviöt tuhosivat kaupunkeja. Nyt siitä on tehty toimintaseikkailu, jonka pääosassa on Dwayne Johnson.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: Warner Bros.

Näytä lisää artikkeleita...